Sipsiblogin ikuinen ystävä Atte törmäsi Virossa omien sanojensa mukaan ”parhaisiin (valkosipuli)sipseihin mitä on koskaan syönyt” ja uteli, voisiko lähettää allekirjoittaneelle pussillisen arvioitavaksi. Kuinka voisinkaan kieltäytyä!
Pelkkä valkosipuli on sipseissä lopulta melko harvinainen maku – useimmiten sitä tapaa paritettuna jonkin muun mausteen kanssa. Ranskalainen Brets kuitenkin on sitä mieltä, että valkosipuli voi itsessään kantaa sipsimuodossa, ja mikseipä voisi, onhan se esimerkiksi liki jokaisen valmistamani ruoan peruskivi.
Muistelen myös lämmöllä kotikaupunkini Oulun Valkosipuliöitä, joka lukeutui kotimaisten ns. erikoisten kesätapahtumien kermaan koko nuoruuteni ajan.
Rakenne: Ensivilkaisulta Bretseissä kiinnittää huomion erittäin kelmeä paisto, joka on väriltään kuin ranskalainen brie. Ulkomuoto on muutenkin jotenkin teollinen. Estrella-henkisesti ohuesti poimutettujen lastujen rapeus on melko terävää, mutta runsas öljy pehmentää suutuntumaa. Mukana on melko paljon silppua, mikä saattaa johtua myös sipsien postin mukana taittamasta matkasta.
Maku: Jo pussin avatessa kävi tuoksusta nopeasti selväksi, että homman nimi on valkosipuli, ja vain ja ainoastaan valkosipuli. Yksimakuinen sipsi voi helposti olla myös yksiulotteinen, mutta Bretseissä valkosipuli maistuu vivahteikkaasti – se on yhtä aikaa terävä, mehukas, umaminen ja pehmeän viipyilevä. Suolaa on mukana aivan holtittomasti. Peruna jää kokonaisuudessa aika pahasti piiloon, mutta ei sitä oikein osaa kaivatakaan.
Kokonaisuus: Bretsit ovat heittämällä parhaita valkosipulisipsejä, joita olen koskaan syönyt. Perunalastu itsessään on melko bulkkiosastoa, mutta itse valkosipuli on osattu leipoa mukaan aika lailla täydellisesti. Jos tykkäät tosissaan valkosipulista, tykkäät melko varmasti tosissaan myös näistä.
Arvosana: 4,3 pistettä viidestä.
Dippisuositus: Holiday.
