Karamellisoitu punasipuli oli ensin Estrellan Sadonkorjuu-kausimaku, jonka ympärille luotiin kuhinaa vetoamalla rajoitettuun saatavuuteen. Pöhinä ilmeisestikin kannatti, sillä vuotta–paria myöhemmin kauppojen sipsihyllyihin ilmestyi saman tuotteen ns. standard-versio, jota saa tätä nykyä aina ja joka paikasta.
Snackspertti on rapistellut kyseistä herkkua omaksi ratokseen jo lukemattomia kertoja, mutta itsellenikin tuntemattomista syistä arvion vuoro on vasta nyt. No, parempi myöhään kuin ei jne!
Rakenne: Olennainen kysymys on, kuinka Karamelisoidun punasipulin nykyversio eroaa aiemmasta. Lastujen keskisuuri koko ja leveät poimut ovat ennallaan, mutta rapeutta tuntuu olevan näissä hieman vähemmän. Rapeus on silti hyvää keskitasoa. Öljyä on huomattavasti enemmän kuin Sadonkorjuu-painoksessa, ja runsas öljy tekee täyteläisen oransseista lastuista kauniin läpikuultavia. Pussissa on huomattavan paljon silppua.
Maku: Makuprofiilin yleistuntuma on makea ja mehukas. Punasipuli maistuu miellyttävän miedosti ollen silti täysin tunnistettava. Sadonkorjuu-versiosta poiketen myös peruna on vahvassa roolissa ja tarjoaa oivan kontrapunktin sipulille. Runsas öljyisyys vaikuttaa myös makuun, joka saa jokseenkin voisia piirteitä. Rasva myös sitoo makukokonaisuuden oivallisesti yhteen, ja keskivahva suola täydentää paketin.
Kokonaisuus: Estrella Karamelisoitu punasipuli on ylemmän keskitason hyvän mielen sipsi, jonka makua voisi luonnehtia jokseenkin turvalliseksi, sulavaksi ja harmittomaksi. Lopputulos asettuu jonnekin hienostuneen ja tusinaisen välimaastoon, mutta nousee joka tapauksessa massan yläpuolelle.
Sipuli esiintyy sipseissä lähes järjestään yhdessä jonkin toisen maun kanssa – esimerkiksi hapankerman, juuston tai ruohosipulin. On todellinen harvinaisuus, että sipsimauksi nostetaan pelkkä sipuli. Estrella on kuitenkin päättänyt omistaa yhden kesän kausisipseistään juuri sipulille. Hienoa!
Rakenne: Lastut ovat pääasiassa pieniä tai keskikokoista, ja niiden poimut leveitä ja syviä. Paistoltaan vaaleiden sipsien rapeus on kovaa ja repii kitalakea armotta. Öljyä on enemmän kuin vähemmän.
Maku: Sipulia on saatu ladattua mukaan jopa siinä määrin, että pidemmän päälle naposteltuna se alkaa hieman tönköttämään. Lisäksi suolaa on aivan holtiton määrä, mikä kirvelee huulia ja rapeiden sirpaleiden repimää kitalakea. Kaikesta tästä huolimatta myös peruna maistuu kokonaisuudessa yllättävän mukavasti.
Kokonaisuus: Todelliset sipulin ja suolan ystävät nauttinevat näistä suunnattomasti. Itse koen tasapainon olevan kuitenkin sen verran pielessä, että hyvästä konseptista huolimatta pisteet jäävät vaatimattomiksi.
Super-sanaa käytetään nykyään markkinoinnissa ihan liian vähän. Ennen kaikki oli super: Super Nintendo, Super Soaker, Boss Super Overdrive…
Onneksi Estrella on hoksannut vanhan ylisanan mahdin houkuttelevasti nimetyn Super Crunchin kohdalla. Cheddar, kermaviili ja sipuli -maustettuja ekstrarapeita juustonaksuja? Kyllä kiitos!
Rakenne: Ensivaikutelma Super Cruncheista on erittäin tiivis ja rapea. Koostumus ei silti ole kova eikä riko kitalakea. Suikeroiden muoto tuo mieleen tippaleivän tai nuijapäät. Naksujen pinta on erittän sileä ja makujauheen peitossa. Pieni miinus siitä, että muoto on erittäin altis katkeilulle, minkä vuoksi pussissa on erittäin paljon silppua.
Maku: Super Crunchit ovat makunsa puolesta hyvässä tasapainossa. Kermaista juustoa on juuri sopivasti, ettei sipuli pääse hautautumaan. Makuprofiili on hieman tumma, muttei silti tunkkainen. Suolaa on melko mukavasti, mutta lähinnä pinnalla eikä niinkään massassa, joka puolestaan on hyvin mietoa. Sipuli jää mukavasti pyörimään jälkimakuun.
Kokonaisuus: Sanokaa minun sanoneen: elämme juustonaksujen kulta-aikaa. Tuskin koskaan ihmiskunnan historiassa on ollut saatavilla yhtä laajalti erilaisia, -kokoisia ja -makuisia juustonaksuvariantteja, ja Estrellan Super Crunch on oivallisen tervetullut tulokas katraaseen. Nyt vielä kun Taffelilla tajuttaisiin palauttaa Jumbojuustojen resepti alkuperäiseen muotoon…
Estrella lähestyi allekirjoittanutta taannoin tiedustellen, olisinko kiinnostunut saamaan arviokulhooni syksyn naposteuutuuksia. Vain todellinen uuvatti kieltäytyy ilmaisista sipseistä, joten vastasin luonnollisesti uteluun myöntävästi nopeammin kuin ehdit sanoa historian sipsien rapinaa.
Parin viikon kuluttua posteljooni toi ovelleni lupaavan pahvilaatikon, jonka tietysti välittömästi juhlallisesti avasin. Äimistykseni oli melkoinen, kun kannen alta paljastui muutamia pähkinäuutuuksia ja syksyn todellinen sipsimegayllätys: …Kickers?
Siis Kickers? Kyllä, vanha kunnon Kickers, mutta tähden muotoisena. Ei jännittäviä uutuusmakuja, ei uusia avauksia naposteiden pääraaka-aineiden saralla. Jostain syystä ”leijasipsien” muodonmuutosta markkinoidaan Kickersin paluuna, vaikkeivät Kickersit tietääkseni ole minnekään menneetkään viime vuosikymmenen alkupuoliskolla kauppoihin palattuaan.
Uskollisimmat sipsiblogin lukijat tietävät, että suhteeni Kickersiin on varsin läheinen – olenpa mm. kosinut vaimoani Kickers-pussilla sormuksen sijaan. Siksi olen yhtä aikaa sekä varuillani että iloinen tällaisten muutosten äärellä. Toisaalta lempinaposteeseeni on menty kajoamaan, toisaalta taas Estrella näyttää pitävän huolta klassikkotuotteestaan, mikä herättää toivoa, että Kickers viihtyy Suomen hypermarkettien sipsihyllyillä vielä pitkään tulevaisuudessakin.
Samalla tässä kohtaa tulee korjattua se huutava vääryys, ettei Kickerseistä ole toistaiseksi löytynyt arviota tältä sivustolta.
Rakenne: On huojentavaa, ettei uusi pentagrammimainen muoto ole millään muotoa vaikuttanut Kickersin tuttuun rouskeeseen. Sopiva paksuus, huokoinen rapeus ja miellyttäväksi mössöksi pureskellessa muovautuva massa tekevät Kickerseistä äärimmäisen kutkuttavaa naposteltavaa. Perunapuristeille tyypillisesti rasvaa on keskiniukasti, mutta juuri sen verran, ettei kitalaki pääse kuivumaan.
Maku: Koostumuksen ohella myös Kickersin selkeistä komponenteista lavein siveltimenvedoin rakennettu maku on ennallaan. Lempeä hapankerma tasapainottaa terävän sipulin täydellisesti. Massan mieto perunan maku ei yritäkään ottaa kokonaisuudessa sen kummempaa roolia, mutta hoitaa tonttinsa erinomaisesti. Suolaa on niin ikään tuttuun tapaan annosteltu sopivan reilulla kädellä. Sipuli jää miellyttävästi leijailemaan jälkimakuna pitkäksi aikaa.
Kokonaisuus: Kickersin naposteleminen on kuin ystävän tai rakkaan halaus raskaan työpäivän päätteeksi. Se on jotain, mihin muuttuvassa maailmassa edelleen toistaiseksi voi luottaa. Se on snackstaasi parhaasta päästä, ja nousee suurella sipsilistalla jaetulle ensimmäiselle sijalle.
”Vois syödä vaan yhden sipsin”, sanoi ei-kukaan ei-koskaan. Jos kuitenkin olisi pakko syödä vain yksi ainoa sipsi, sen olisi tietysti parasta olla mahdollisimman iso.
Tähän omituiseen markkinarakoon iskee kaikenlaisia ruoka-asioita puuhaava Deliciest, joka on hiljattain lanseerannut Isot Sipsit Suomen napostemarkkinoille. Deliciest taitaa kuitenkin tässä tapauksessa olla pelkästään tuotteen maahantuoja, sillä Isot Sipsit valmistetaan pakkausmerkinnän mukaan Virossa.
Rakenne: Iso Sipsi on omituinen ilmestys. Keksipakettityyppiseen pakkaukseen on aseteltu viitisentoista pitkää ja suorakaiteen mallista ”perunalastua”, joiden valmistustapa lienee lähellä Pringles-prosessia. Rypyläinen lastu on äärimmäisen ohut, mutta pysyy silti kasassa hämmästyttävän hyvin. Omituista on, että vohvelimaiset sipsit ovat päistään rasvaisia, keskeltä kuivia. Rapeus muistuttaa myös Pringlesistä ja on siruuntuvaa laatua.
Muoto on äärimmäisen epäkätevä ja sen tarkoitusta on vaikea ymmärtää. Isojen Sipsien dippaaminen on kömpelön muodon vuoksi haastavaa, eikä tupladippaaminen ole ok varsinkaan seurassa.
Maku: Makua on paljon, mutta se ei ole hyvää. Tunkkainen sipuli ja juustoesanssi ovat vahvasti läsnä. Kanssamaistelija toteaa maun tuovan mieleen hien, enkä ole eri mieltä. Itse sipsi ei maistu oikeastaan miltään. Jälkimaussa on omituinen teollinen vivahde, joka viimeistään myrkyttää kokonaisuuden. Kaikkea tätä on yritetty peittää runsaalla suolalla siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kokonaisuus: En osaa perustella Deliciestin Isojen Sipsien olemassaoloa. Muoto on harvinaisen epäkätevä ja maku suoraan sanottuna halpa. Pisteitä nostaa ainoastaan innovatiivisuus ja hetkellinen uutuudenviehätys.
Ihanien Funyunsien saatavuus Suomessa on edelleen olematonta, eivätkä koti- tai naapurimaiset sipsivalmistajat ole juuri reagoineet markkinarakoon korvaavilla tuotteilla. Voitte siis kuvitella riemuni, kun bongasin jokin aika takaperin Taffelin Cheese & Onion -rinkulat lähihypermarkettini sipsihyllyssä. Olisiko näistä haastajaksi rapeiden pyöreiden asioiden kuninkaalle?
Odotuksia korotti entisestään myyntipuheen lupaus ”lantiota pyörittävästä superrapeudesta”. Muutenkin tuoteselosteen perusteella käsillä oleva pussi kuulostaa kovasti Funyuns-kloonilta. Saako jo innostua?
Rakenne: Ei. Pettymys hiipii pintaan heti ensipuraisusta. Cheese & Onion Ringsin rakenne on kaukana kuivan rapsakasta Funyunsista. Ilmankeveiden Ringsien rakenne on pehmeän tussahtava ja muistuttaa monella tapaa tuikitavallisesta juustonaksusta. Pinnassa oleva makujauhe on kauniin oranssia ja värjää sormet upeasti, mutta rapeutta en Ringeistä löydä kirveelläkään.
Maku: Rakennetta leimaava pehmeys kantaa myös makuun, samoin perustavanlaatuinen juustonaksuisuus. Parasta maussa on kermainen juustoisuus, huonointa taas suuhun kummittelemaan jäävä miedon kitkerä sipuli, joka tuntuu jokseenkin tönköltä ja päälleliimatulta.
Kokonaisuus: Summaten Cheese & Onion Ringsit ovat renkaan mallisia juustonaksuja, joihin on lätkäisty kylkiäiseksi sipulikomponentti. Sellaisenaan arvosana saattaisi olla jossain kolmosen pinnassa, mutta näin karvaasti petetty rapeuslupaus rokottaa saldoa roimasti.
”Hienostuneet perunalastut tarjoavat erottuvan vaihtoehdon herkuttelijalle, joka ei tyydy tavanomaiseen”, sanotaan Taffelin Crispy Gold -pussin takapuolella.
Kyseenalaistan välittömästi kuulumiseni kohderyhmään. Mielipiteeni hifi- ja artesaanisipseistä ovat olleet yleisellä tasolla (kenties turhankin) penseitä. Perunalastu on minulle ensisijaisesti massaruokakulttuurillinen tusinatuote, jonka kanssa ei pidä lähteä turhia hienostelemaan.
Toisaalta tämäntyylisiä lastuja maistellessani päädyn kuitenkin hämmentävän usein lopulta ylistämään juuri niitä piirteitä, jotka erottavat artesaaniastut bulkkisipseistä. En anna identiteettikriisini haitata menoa, vaan arvioin tämänkin pussillisen täysin avoimin ja mahdollisimman puolueettomin mielin!
Rakenne: Pussin kyljessä mainittu ”ennenkokematon rapeus” ei ole tuulesta temmattu mainoslause. Paksuhkojen lastujen kullankeltainen, paikoin tummaankin kanttaava paisto on todella erinomainen. Suussa käyvä rouske on melkoinen, mutta halkeilevuus on silti enemmän lehteilevää kuin koviksi siruiksi lohkeilevaa. Öljyn määrässä ei ole säästelty, mutta rasvaisuus ei silti ole ällöttävää. Artesaanilastuille tyypillisesti reunoilla häilyy perunankuorta. Lastut ovat pääosin melko pieniä.
Maku: Crispy Gold -lastujen maut ovat oivallisia, mutta tasapaino on rahtusen pielessä. Ensimmäisenä suuhun tunkee vahva sipuli, jonka perässä seuraa yllättävä makeus. Jopa sokeriselta tuntuvaa makeutta suitsii vahva suolaus, mutta sipulille ei löydy vastinparia. Ranskankerma ja itse peruna jäävät armotta sipulin jalkoihin.
Kokonaisuus: Epätasapainoisesta maustaan huolimatta Crispy Goldien rapeus on niin top 5 -osastoa, että kokonaisuus kallistuu ehdottomasti voittajan puolelle. Pitääkin tutustua saman sarjan merisuolattuun versioon, josko yksinkertaisempien makujen kanssa käsissä olisi todellinen kuninkuussarjan lastu.
Rainbow on kuin elintarvikemaailman Acme Corporation, kaikkea mahdollista valmistava omnipresentti yliyhtiö, jonka tuotevalikoima on rajaton, mutta laatu sen mukaisesti yleensä korkeintaan ylempää keskitasoa.
Mikseipä siis Rainbow valmistaisi tai vähintään valmistuttaisi myös linssisipsejä! Nämä, kuten taannoin arvioidut maalaislastut on valmistettu Saksassa, mikä ei oikeastaan lupaa vielä mitään suuntaan eikä toiseen. Pussin kyljessä toitotetaan linssisipsien proteiinipitoisuutta, mikä tuntuu jokseenkin hupsulta, kyseessä kun on kuitenkin silti lähtökohtaisesti perusolemukseltaan epäterveellinen sipsi.
Rakenne: Rainbow’n linssisipsien väri on jokseenkin kelmeä ellei jopa arvelluttavasti hieman vihertävä. Ulkonäöllisesti lastuista tulevat mieleen styroksinen pahvilaatikontäyte ja runsaassa öljyssä paistettu kamara. Puraistessa koostumus paljastuu kuitenkin kelvolliseksi, eikä se lopulta juuri eroa esimerkiksi Estrellan linssinaposteiden rousketuntumasta. Kuivia nämä kyllä ovat.
Maku: Saksalaisvalmisteinen linssimassa on jotenkin oudon makeaa, muttei silti pahanmakuista – lähinnä tylsän. Pringlesin sourcream & onion -mausteesta muistuttavaa makujauhoa on liian vähän, jotta maku olisi tasapainossa. Vesittävä tekijä on kuitenkin kaiken liepeillä leijuva jokseenkin teollinen sivumaku, joka jää suuhun vainoamaan pitkäksi aikaa.
Kokonaisuus: Rainbow’n linssisipsit ovat jokseenkin selkeä huti, eivätkä ne missään nimessä paini samoissa sarjoissa nimekkäämpien sipsivalmistajien vastaavien tuotteiden kanssa. Suuhun jää tunkkainen maku, jota ei pelasta edes lakkahillo, jota 4-vuotias poikani ehdotti dippisuositukseksi (ja jota oli tietysti kokeiltava).
Populaarikulttuuri on muovannut tietyistä amerikkalaisista naposteista käsitteitä: Doritos, Pop Tarts, Cheetos ja Funyuns ovat erittäin monelle telkkarista tuttuja nimiä, joita harva Pohjolan perukoilla asustava on kuitenkaan päässyt maistamaan (paitsi tietysti Doritoksia, joita saa nykyään jokaisesta lähimarketistakin ja hyvä niin!).
Funyuns on kiinnostanut meikäläistä suuresti osapuilleen siitä saakka, kun ensi kerran kuulin niiden olemassaolosta Breaking Badin ja HIMYMin kaltaisista yhdysvaltalaisista moderneista tv-klassikoista.
Voitte siis kenties kuvitella onneni, kun sipsiraadistakintuttuHanna toi New Yorkin matkaltaan tuliaiseksi pussillisen vuodesta 1969 samalla reseptillä valmistettuja ihanuuksia. Maissimassaiset sipulirengakkeet ovat menneet Atlanttia ylittäessään valitettavan muusiksi, mutta säilyneet kuitenkin riittävän kokonaisina arvion muodostamista varten.
Rakenne: Sipulirenkaita ulkoisesti muistuttavat Funyunsit ovat äärimmäisen rapeita ja kuivia, ja massa pysyy rouskuvana pureskellessa yllättävänkin pitkään. Koostumus ja ohut muoto muistuttavat jossain määrin Estrellan linssijuustonaksuista.
Maku: Päällimmäisenä Funyunsissa maistuu tuhti, ihana ja hyökkääväkin sipuli, joka on kuitenkin riittävän makea tasapainottamaan naposteiden runsasta suolaisuutta. Itse massa on melko mautonta, ja jää kokonaisuudessa lähinnä maissin häivähdykseksi jälkimaussa. Tämä ei silti haittaa ollenkaan, sillä maustejauhe on osapuilleen täydellistä.
Kokonaisuus: Funyunsit ovat ehdottomasti ansainneet paikkansa naposteiden pop-kaanonissa. Maku on tasapainossa ja kokonaisuus muistuttaa hyvin paistettua sipulirengasta, josta on otettu sisältä sipuli pois, mutta jätetty maku. Saisipa näitä(kin) Suomesta!
Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessa tuli mainittua, sourcream & onion on todellinen sipsien Toyota Corolla, luotettava työjuhta, ajaton klassikko ja peruskivi, jonka saatavuuteen ja perusolemukseen voi luottaa.
Osapuilleen jokaisella sipsivalmistajalla on sourcream & onionista oma näkemyksensä. Siksipä se onkin oivallinen kohde Historian Sipsien Rapinaa –blogin ensimmäiselle sipsiraadille. Arvioitavat merkit ovat Snack Day (ent. Crusti Croc, Lidl), Taffel, Pirkka, Real Snacks, Lay’s, Rainbow, Pringles ja Estrella. Raati olisi halunnut mukaan vielä First Pricen, mutta ei onnistunut löytämään kyseistä tuotetta ennen raadin järjestämispäivää.
Arvovaltainen raatimme koostuu kuin tahattomasti Sisko SavonlahdenEhkä tänä kesänä kaikki muuttuu -teoksen inspiroimana pääasiassa kolmekymppisistä naisista, joille sourcream & onion -sipsien voi hyvällä omatunnolla todeta olleen sukupolvikokemus. Raatiin kuuluvat päivystävän snackspertin lisäksi henkilöt Hanna Junkkari ja Mari Uusivirta, joista kummankin asiantuntemuksesta ja arviointikyvystä menen tuoreustakuuseen. Raatia täydensi myös juuri sipsipolkunsa aloittanut taloutemme kolmevuotias, joka kommentoi kaikkien sipsien olleen ”melko hyviä, paitsi yksi oli melko pahaa”.
Puoluettomuuden varmistamiseksi sokkomaistelun fasilitoi ulkopuolinen luotettu taho. Arviointiasteikoksi asetettiin 0,0–5,0 ja kaikkien arvioitsijoiden pisteet laskettiin lopuksi yhteen. Maksimipistemäärä on siis 15.
”Olen sellainen ihminen, joka reissuun lähtiessään menee perillä aina ensimmäisenä ruokakauppaan ja sipsihyllylle. Ehkä se kertoo minusta tarpeeksi”, Hanna Junkkari luonnehtii itseään.
”Itse tahtoisin lähinnä lainata pikkuveljeäni: mulla ei oo nälkä, missä ne sipsit on?” Mari Uusivirta täydentää. Siispä asiaan: Sourcream & onionit on listattu alla paremmuusjärjestykseen alkaen voittajasta. Kulhoissa esiintyvät numeroteipit ilmaisevat maistelujärjestystä.
Estrella: 8,3 pistettä
Raati kiitti: ”Paljon makua, myös peruna maistuu sopivasti. Tuttu ja turvallinen maku, josta tulee lapsuus mieleen. Pehmeä jälkimaku. Hyvä paisto.”
Raati moitti: ”Maustetta paikoin epätasaisesti, myös paistossa epätasaisuutta ja paikoin palaneisuutta.”
Taffel: 7,8 pistettä
Raati kiitti: ”Nostalginen, vähän löysäkin maku, mutta hyvällä tavalla. Vaatii hetken suussaolon, että pääsee oikeuksiinsa. Hyvän kokoisia, kaunis väri.”
Raati moitti: ”Öljyisyys korostuu liikaa. Nämäkin paikoin palaneita reunoilta, todela vaihtelevaa paistoa ja maustuneisuutta pussissa.” (Jälkeenpäin mainittua: ”Sattuiko Taffelilta huono erä? Yleensä näihin on voinut luottaa.”)
Snack Day (Lidl): 7,8 pistettä
Raati kiitti: ”Paljon makua, sopivan kirpsakka ja hapan. Hyvä sourcreamin ja onionin suhde. Rapeita. Kokonaisuudessa maistuu myös lievä juustoisuus.”
Raati moitti: ”Maku jopa vähän hyökkäävä ja melko suolainen, mikä voi olla hyvä tai huono asia.”
Pirkka: 6,3 pistettä
Raati kiitti: ”Uskomattoman rapeita, tasainen laatu. Kaunis väri ja hyvin sipsimäiset piirteet. Paras jälkimaku.”
Raati moitti: ”Maku on hyvä, mutta sitä saisi olla enemmän, jäävät vähän laimeiksi. Ovat niin rapeita, että kitalaki menee rikki.”
Real Snacks: 4,9 pistettä
Raati kiitti: ”Lempeä maku, jossa korostuu huomattavasti sipuli. Näissäkin esiintyy juustoisuutta, riippuu maistajasta tykkääkö vai ei.”
Raati moitti: ”Hapankerma tuntuu puuttuvan lähes kokonaan, vähän lattea ja tunkkainenkin maku. Kaipaavat kipeästi dippiä.”
Raati moitti: ”Vähän teollinen kokemus, Pringlesin ominaismaku puskee liikaa läpi, maustetta saisi olla enemmän.”
Rainbow: 3,2 pistettä
Raati moitti: ”Maku häviää suusta nopeasti, jäljelle jää pahvisuus ja suolaisuus. Liikaa rasvaa. Ulkonäkö antoi odottaa perunalta maistuvaa tuotetta, petti odotukset.”
Lay’s: 0,5 pistettä
Raati moitti: ”Kitkerä, maistuu palaneelta sipulijauheelta, inhottava, karvas. Kamala ajatella, että ostaisi näitä sipsinhimoissaan ja pussin korkattuaan joutuisi kohtaamaan tällaisia. Yksinkertaisesti pahaa, vie mielen kellariin.”
Loppuhuomioita
Mikään vertailuun osallistuneista ei lopulta saanut järin korkeita pisteitä, mikä ehkä kertoo sourcream & onionien keskitien kulkijuudesta. Voittajat olivat perusvarmoja ja -hyviä kulutustuotteita, joihin tulee säännöllisesti tartuttua kun erikoisemmat viritykset alkavat kyllästyttää.
Yleisellä tasolla sourcream-osuutta olisi toivonut enemmän suurimpaan osaan kilpailijoita. Sourcream & onion myös tunnetusti hyötyy hyvän dipin kanssa parittamisesta, joten paljaan sipsivertailun lisäksi saattaisi olla hyvä suorittaa toinen maistelu myös dipeillä. Tuoreuden kanssa ei yhdelläkään sipsillä ollut ongelmia.
Huomionarvoista on, että Lay’sin sourcream & onion on muistini mukaan ensimmäinen kerta, kun en ole pystynyt syömään sipsipussia loppuun vaan olen joutunut kaatamaan sen sisällön roskiin.
