Yrttivoi- vai valkosipulipatonki? Revin toistuvasti hiuksia päästäni tämän vaikean valinnan edessä pakastealtaan äärellä. Usein valinta osoittautuu mahdottomaksi, ja poistun supermarketista molemmat patongit kainaloissani.
Paikallisesta Lähi-Idän tuotteisiin keskittyvästä ruokakaupasta tarttui taannoin mukaan Lay’sin jännittävä saksalainen uutuus: yrttivoisipsit. Kuten arvata saattaa, innostuin tästä raikkaasta konseptista suunnattomasti, ja revin pussin kädet täristen auki heti kotioven sulkeuduttua takanani.
Rakenne: Kuten on esimerkiksi Pringlesienkin kohdalla, myös Lay’s on hyvin pitkälti vakioinut perunalastujensa koostumuksen. Mausta riippumatta Lay’sit tarjoavat perusvarmaa ja klassista lohkeilevaa rapeutta. Ohuiden lastujen väri on kauniin läpikuultava, ja rasvaa on erittäin paljon. Sipsit ovat pääsääntöisesti varsin pieniä.
Maku: Jos yrttivoi-Lay’sien makua pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi lempeä. Varsin voinen mauste sisältää sopivasti yrttejä, ja suolaa on paljon, joskaan ei liikaa, sillä suolaisuus on tietysti olennainen osa yrttivoipatonkikokemusta. Rasvaisuudesta huolimatta maku ei mene tukkoon, vaan pysyy naposteltavana pussin alusta loppuun.
Kokonaisuus: Kuin yrttivoipatonki sipsien muodossa. Äärimmäisen suositeltava tuote kaltaisilleni pakastealtaan palvojille.
Venezuela on viime aikoina ollut uutisotsikoissa lähinnä poliittisen epävakauden ja kehnojen humanitaaristen olojen ansiosta. Venezuelan tilanne on pääasiassa karmea, mutta ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin.
Yleisradion Barcelonan kirjeenvaihtajana työskentelevä Maija Salmi on paitsi oivallinen toimittaja, myös pesunkestävä snackspertti. Niinpä onkin vain luonnollista, että Venezuelan matkalta mukaan tarttui ansiokkaan kriisiraportoinnin ohella paikallisia sipsejä, jotka Maija kiitettävästi postitti Suomen Tampereelle höystettynä muutamilla espanjalaisilla herkuilla. Jokaisen tämän tekstin lukijan verorahoja on siis välillisesti käytetty meikäläisen snaddiktion ruokkimiseen
Sipsilähetystä evästivät saatesanat, joiden mukaan venezuelalaiset sipsit ovat pääasiassa erittäin kamalia, ja paikalliset suosivat mustasta pörssistä hankittavia kolumbialaisia naposteita. (Sipsien musta pörssi kuulostaa sivumennen aiheelta, josta mielellään katsoisin ainakin puolituntisen gonzo-henkisen dokumentin. Joukkorahoitus, anyone?)
Yllättävänkin vikkelästi Espanjasta saapunut lähetys oli säilynyt hämmästyttävän ehjänä. Riemastuttava Harry Potter -teemainen paketti sai Kaukajärven S-Marketin postivirkailijan ensin hymyilemään ja kerrottuani paketin sisällöstä myös nauramaan räkäisesti.
Koska yksiäkään (korjatkaa, mikäli olen väärässä) arvioitavista tuotteista ei ole saatavilla Suomen markkinoilla, en näe hyödylliseksi käydä niitä yksitellen läpi järin syväluotaavasti. Tyydynkin siis tiiviisiin luonnehdintoihin, jotka toivottavasti auttavat tämän julkaisun maailmalla matkaavia lukijoita sipsihyllyjen äärellä.
Arviointikierrokseen osallistui myös vaimoni sekä kolmivuotias poikani, joka tosin jäävättäköön, sillä hänen luonnehdintansa jokaisesta naposteesta oli ”ihan hyvää”.
Ruffles Sabor a Jamón (Espanja)
Olen aiemmin testannut lukuisia pekoni- ja ribs-maustettuja sipsejä, mutta kinkkusipsien genressä tämä taitaa olla ensimmäinen laatuaan. Maku on melko lähellä muita edellämainittuja lihasipsejä, mutta savuisempi ja huomattavasti suolaisempi. Rakenne on rapea ja poimut kapeita, mutteivät silti revi suuta rikki.
Jano tulee nopeasti, ja Jamón-sipsit hyötyisivät ehdottomasti jostakin raikkaasta dipistä. Silti sellaisenaankin maukas ja ennen kaikkea rapea elämys.
Mun Chyps Ajo intenso (Venezuela)
En juuri puhu espanjaa, mutta vaimoni osasi onneksi tulkita plátanon tarkoittavan banaania. Pussista päätellen näissä pitäisi olla jonkinlainen valkosipulimauste, mutta totuus on lähempänä tunkkaista barbequeta.
Mauste on sinällään ihan keskitien kamaa, mutta toimii banaanin kanssa osapuilleen yhtä hyvin kuin nakit joulupuurossa. Lastu on lisäksi erittäin pahvinen ja koko kauneus on uitettu jossain todella iljettävässä öljyssä. En suosittele kenellekään.
El Original Pepito Dinosaurio (Venezuela)
Dinosauruksen muotoisia juustonaksuja, jotka haisevat varpaanväliltä eivätkä maistu oikeastaan yhtään miltään.
Jännittävä muoto antaa odottaaa paljonkin, mutta kokemus on lopulta sama, kuin laittaisi puristettua sahajauhoa suuhunsa. Kielellä häivähtää mieto juusto, mutta nielaisun jälkeen suuhun jää pelkkä kuivuus.
Lay’s Poppables (Espanja)
Näistä on vaikea sanoa muuta, kuin että kyseessä on käytännössä Taffel Hearts ilman minkäänlaista maustetta. Melko tylsä, mutta saattaisi toimia dipin kanssa.
Punch Papas Fritas Con Sabor a Queso (Venezuela)
Pussissa on noin 70 prosenttia ilmaa ja 30 prosenttia sipsejä. Näiden pitäisi kai maistua juustolta, mutta mauste-esanssi on niin teollinen, että maun nimi voisi oikeastaan olla tehdas. Uitettu samassa iljettävässä öljyssä kuin aiemmat banaanilastutkin. Täysin kamalia.
Juustosipsejä ei siis osata tehdä maailmallakaan!
Lay’s Receta Campesina (Espanja)
Paras viimeiseksi! Pussin perusteella makuyhdistelmä on sipuli, tomaatti ja jokin vihreä yrtti, ja niiltä nämä todella maistuvat. Todella ohuita, rapeita ja öljytasapainoltaan täydellisiä herkkuja, joista jokainen on tällätty täyteen erittäin intensiivistä makua.
Toivoisin näitä todella kipeästi kotimaisiin sipsihyllyihin, ja toivon tätä Lay’s-makua jatkossa tuliaisiksi jokaiselta Espanjaan matkustavalta ystävältäni.
Tarkoitus oli tällä viikolla käsitellä hiljattain lähipostiini saapunutta, venezuelalaisia ja espanjalaisia herkkuja sisältänyttä sipsilähetystä. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että nenästä tulevan rään määrä on suoraan kääntäen verrannollinen makuaistin toimivuuteen, eli olen suomeksi sanottuna ankarassa flunssassa enkä täten koe olevani kykenevä sipsien makutestaamiseen.
Käytän siis tämän sauman hyväksi ja käsittelen aihetta, joka ei vaadi sen kummempaa makustelua: dipin ja sipsien kohtaanto-ongelmaa.
Jaa siis mitä?
Nimittäin! Kun ostaa peruskoon 300–325 gramman megapussin sipsejä ja tekee dipin tyypilliseen 200 gramman kermaviilipikariin, törmää väistämättä maltillisestikin dipatessa siihen, että dippi lopahtaa kesken, kun sipsejä on jäljellä vielä 1/3 pussillista.
Käteen jää siis noin sata grammaa sipsejä, jotka eivät ainakaan parane avonaisessa pussissa ja tarvitsevat näin vielä kipeämmin dippiä kaverikseen. Ilmeinen ratkaisu on tietenkin ostaa megapussia kohden kaksi dippiä, mutta tällöin jääkaappiin jää osapuilleen puolikas dippi, jolla ei sitten taas tee sellaisenaan yhtikäs mitään.
Yhtälö täydelliseen sipsin ja dipin riittävyyteen on siis kaksi megapussia sipsejä ja kolme pikaria dippiä, mikä taas on jopa suurkuluttajan mielestä melkoisen kohtuuton määrä sipsiä ja dippiä yksin nautittavaksi. Seurassa tilanne on tietenkin toinen, mutta hiharavistuksena väitän, että sipsien kuluttajistossa yksinnauttijia on huomattava osuus.
Suurten sipsivalmistajien valikoimista löytyy toki muitakin pussikokoja, mutta 150 gramman pussista jää silti dippiä yli ja 250 gramman pussin kanssa saa taas dipata erittäin tarkkaan, että dippiä riittää viimeistäkin lastua myöten.
Ehdotankin kohtaanto-ongelman ratkaisuksi 300 gramman kermaviilien ja 1,5-kertaisten dippijauhepussien tuomista markkinoille. Kermaviiliä menisi kaupaksi enemmän ja parhaassa tapauksessa sipsifirmat voisivat päätyä jonkinlaiseen yhteistyökuvioon meijerien kanssa. Valio, Arla, Taffel ja Estrella: oletteko kuulolla?
Plus! Haluaisin kehottaa kaikkia sipsinmielisiä harkitsemaan lompakkojensa nyörien raottamista äärimmäisen tärkeältä vaikuttavaa Etu-Töölön sipsimuseo -hanketta varten.
Lukijan toive -osastolla liikutaan taas! Blogin perustamisen yhteydessä sain parikin pyyntöä, joissa toivottiin listausta snackspertin kaikkien aikojen suosikkisipseistä ja -snackseista. Pyyntö on ymmärrettävä: tällainen suosikkien listaaminen auttaa asettamaan kirjoittamani arviot perspektiiviin ja kertoo myös varmasti jotain minusta ihmisenä.
Jaarittelu siis sikseen ja perustasoa asettamaan, tässä ovat snackspertin kaikkien aikojen lempparinaposteet:
5. Taffel Nacho Cheese Balls
Olen omistanut jo oman artikkelinsa Cheese Ballsien ihanuudelle, mutta tässä asia tiivistettynä: kun haluat antautua napostelun pimeälle puolelle ja saavuttaa snackstaasin, parempaa välinettä tämän saavuttamiseen ei olekaan.
4. Estrella Kickers
Kickers ansaitsee jossain kohtaa taatusti kokonaan oman kirjoituksensa. Lapsuuden synttäripöydistä tuttujen ”leijasipsien” paluu valikoimaan oli Estrellalta loistoveto kaltaisiani nostalgiaan taipuvaisia kolmekymppisiä ajatellen.
Täydellisen rapea ja maultaan luultavasti tasapainoisin snacks-tuote maan päällä. Siitä harvinainen ei-sipseihin kuuluva naposte, että toimii loistavasti myös dippaamisen apuvälineenä.
3. Snack Day Sourcream & Cheese
Paras juustosipsi markkinoilla. Rapea herkku, jossa vahva juuston maku ja sitä miellyttävästi pehmentävä hapankerma. Internetin pahat kielet väittävät, että brändivaihdos Crusti Crocista Snack Dayksi olisi heikentänyt laatua, mutta itse en ole tällaista havainnut.
Suorastaan hämmästyttää, etteivät muut suuret sipsitoimijat ole juuri lähteneet kilpasille tällä saralla. Juustosipsien kentällä olisi varmasti vielä paljon innovointia ja snacks-aluevaltauksia (snaluevaltauksia?) tehtävänä.
2. Doritos Cool Ranch
…tai Cool American, riippuen markkina-alueesta. Doritoksessa on paljon samaa viehätystä kuin Nacho Cheese Ballsissa: sormiin tarttuva mehukas makujauhe ja täydellisen suutuntuman jahtaaminen ovat olennainen osa elämystä. Ainoa nacho-tyyppinen asia, joka ei koskaan kaipaa salsaa rinnalleen.
Tulin tässä samalla vähän googletelleeksi Doritosia, ja ilahduin suunnattomasti tästä Doritoksen virallisesta brändi-introsta:
The DORITOS® brand is all about boldness. If you’re up to the challenge, grab a bag of DORITOS® tortilla chips and get ready to make some memories you won’t soon forget. It’s a bold experience in snacking and beyond.
Kermaisen mausteinen ihanuus, suuret lastut, yhtäläinen toimivuus dipillä tai ilman, loputon yhdisteltävyys eri dippeihin, maistuvuus niin tuoreena kuin pari päivää auki olleesta pussistakin – siinä vain muutamia syitä Ranchien ylivertaisuuteen.
Ranchitkin ansaitsevat jonain päivänä kokonaan oman ylistyskirjoituksensa, mutta toistaiseksi on tyytyminen tähän pikaluonnehdintaan: paras.
Millainen on oma snacksien top vitosesi? Jätä kommentti alle tai vaikkapa Facebookiin!
Ensi viikolla luvassa kansainvälisiä sipsikuulumisia!
Taannoisessa Instagramin puolella toteuttamassani lukijakyselyssä kävi ilmi, että tämä julkaisu on viime aikoina tylysti laiminlyönyt dippejä. On siis hyvä hetki ottaa tähän väliin perinteinen yhdistelmäarvio: Estrellan Kermaviili ja Sipuli -linssisipsit ja Rainbow’n American-dippi.
Linssisipsit ovat vähän samanlainen vedenjakaja kuin Pringlesitkin. Ovatko ne lopulta sipsejä vai snackseja? Mikä on sipsin määritelmä? Sipsi toki mainitaan jo tuotteen nimessä, mutta silti kyseessä on massasta muotoon puristettu tuote, joka ei tällä kertaa edes sisällä perunaa.
Ja mikä muoto se onkaan! Linssisipsin muotokieli tuo mieleen suurinpiirteisellä kädellä piirretyn Batman-logon, nettikauppaostoslaatikoista tutut pehmustesuikerot, numero kolmosen ja ties mitä muuta. Ennen kaikkea muoto on kuitenkin täydellinen dippaamiseen: suuriin poimuihin saa kietaistua juuri niin paljon dippiä kuin ikinä vain mielii. Mutta millaisen parivaljakon se muodostaa Rainbow’n American-dipin kanssa?
Rakenne: Sellaisenaan Estrella Kermaviili & Sipuli (toim. huom. ei siis Sourcream & Onion) on äärimmäisen rapea. Rapeus säilyy pureskellessa todella pitkään, eli linssisipsi ei mössöydy suussa kovinkaan pian. Koostumus on hämmentävän perunaisa ja tiivis, ehkä hieman Pringlesiin päin kanttaava. Toiset tykkäävät, toiset eivät.
Maku: Sipulin ja kermaviilin tasapaino on kunnossa, joskin sipulijauhetta tuntuu olevan paikoin epätasaisesti. Mausteen yleisvaikutelma on miedohkon puoleinen, mikä ei ole huono asia, koska itse linssimassankin maku on miellyttävä.
Kokonaisuus: Kermaviili ja Sipuli -linssisipsit ovat erinomainen makupari American-dipin kanssa. Rainbow’n American on paksuhkoa ja maultaan jokseenkin raikas ja hedelmäinen. Sokeria on muihin Americaneihin verrattuna keskivertoa vähemmän. Miinusta tulee ainoastaan erittäin suurista mustapippurin palasista, jotka vesittävät kokonaisuutta kouluruokamaiseen suuntaan.
Arvosana ilman dippiä: 3,7 pistettä viidestä. Arvosana dipin kanssa: 4,0 pistettä viidestä
Jatketaanpa viime viikolla aloitettua asioiden törmäyttämisen tematiikkaa. Siinä missä Hippeasin jujuna oli terveydellisyyden ja napostelun yhdistäminen, 50-vuotisiaan juhliva Taffel on lähtenyt uutuudellaan täysin päinvastaiseen suuntaan ja päättänyt naittaa yhteen pussiin kaksi terveyden antiteesiä: suklaan ja sipsit.
Äkkiseltään perverssi ja taatusti sydän- ja verisuonilääkäreitä huolestuttava liitto on lopulta luonnollinen yhdistelmä – suolainen ja makeahan ovat toisiaan tasapainottavia vastamakuja, siis kuin ding ja dong, kuten kansanedustaja Ilkka Kanervaon asian ilmaissut.
Kenties myönnytyksenä linjojaan vaaliville snacksperteille Taffel on päättänyt rajoittaa pussin koon järkevähköön 100 gramman kerta-annokseen. Ei näitä kyllä enempää kerralla pystyisi puhtaalla omatunnolla syömäänkään.
Rakenne: Huomio kiinnittyy ensimmäisenä suklaan äärimmäisen epätasaiseen määrään lastujen välillä. Toisissa sipseissä on paljaita kohtia, toisissa taas suklaa on kerääntynyt suuriksi möykyiksi kuoppiin, mikä johtaa epätasaiseen napostelukokemukseen. Suutuntuma on kuitenkin pääsääntöisesti miellyttävä, ja sipsin rapeus tasapainottaa hyvin suklaan pehmeää olemusta.
Maku: Chips Chocon suklaa asettuu suklaiden genressä jonnekin keskimääräisen pääsiäismunasuklaan ja juhlapöydän konvehtien välimaastoon, mutta on ehkä hitusen verran turhan makeaa verrattuna sipsikomponenttiin, josta taas puuttuu riittävä suola. Tummempi suklaa antaisi enemmän tilaa suolaisuudelle.
Kokonaisuus: Chips Choco ei valitettavasti ole enemmän kuin osiensa summa, vaan ennemminkin molempien makumaailmojen kompromissi. Hienostuneemmalla suklaavalinnalla ja suuremmalla suolan määrällä olisi saavutettu oikeasti makujen leikkauspisteeseen asettuva tasapainoinen tuote. Nykyiselläänkin Chips Choco on kuitenkin hieno avaus kohti uudenlaista avaruusajan napostetta.
Pringlesit jakavat snacksperttien mielipiteet lähes yhtä radikaalisti kuin salt & vinegar -sipsit. Ovatko ne ylipäätään edes sipsejä? Sekaviljamassasta puristetut identtiset lastut eivät välttämättä täytä perunalastun sanakirjamääritelmää, mutta ovat ne silti lähempänä sipsejä kuin mitään toista naposteiden lajia.
Jotkut ovat sitä mieltä, että Pringles-makuja pitäisi arvioida ja vertailla vain suhteessa muihin Pringleseihin, mutta itse aion rohkeasti kohdella niitä kuin mitä tahansa sipsejä.
Pringleistä pitäminen kilpistyy oikeastaan niiden perusolemukseen: ne maistuvat laadusta riippumatta samalta perus-Pringlesiltä, johon on lisätty jokin mauste. Jos ei pidä Pringlesin ominaismausta tai -rakenteesta, ei todennäköisesti pidä variaatioistakaan. Itse pidän.
Ei tarvitse olla insinööri arvostaakseen Pringlesin nerokasta käyttöliittymää. Purkkiin pinotut identtiset sipsit ovat tasalaatuisuuden riemuvoitto – rikkoutuneita sipsejä tai muotopuolia löytyy purkista aniharvoin. Toisinaan huomaan tosin toivovani, että minulla olisi pienemmät kädet, jotta sipsien kurottelu purkista olisi helpompaa. Toisaalta taas suuni on lähes riittävän suuri venymään purkin suuaukon ympärille, joten napostelun jatkuvuus on joka tapauksessa turvattu.
Maustetta on Pringles Texas BBQ Sauce -lastussa rutkasti.
Rakenne: Tämä osa arviosta soveltuu sellaisenaan kaikkien Pringles-makujen arviointiin. Pringles-lastu on rapea, mutta jotenkin keinotekoisella tavalla. Lastusta toiseen identtisenä toistuva rapeus ja sitä seuraava massainen jauhoisuus joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Pringlesin kanssa ei taatusti koe iloisia yllätyksiä eikä karvaita pettymyksiä. Öljyisyys on melko niukkaa.
Maku:Texas BBQ Sauce -mauste on harvinaisen lähellä hyvää makeaa barbeque-kastiketta ja sai jopa taloudemme bbq-sipsivihaajan hyväksynnän. Mukana on sopivasti sipulia, tomaattia, paprikaa ja savuisuutta. Maku kuitenkin häipyy suusta alta aikayksikön jättäen jälkeensä Pringleseille tunnusomaisen jauhoisuuden, joka vaatii lappamaan lisää kloonilastuja kitaan. Kulunut ”Once you pop, you can’t stop”-mainosfraasi ei ole tuulesta temmattu.
Kokonaisuus: Onnistunut mauste ja Pringlesin pettämättömyys tekevät Texas BBQ Saucesta hyvän tuotteen, joka sopisi varmasti myös yhteen jonkin raikkaan ja miedon dipin kanssa. Itse lukeudun leiriin, jolle Pringlesin peruskaava toimii, joten en voi kuin hyväksyä.
Arvosana: 3,9 pistettä viidestä.
Hox! Ensi viikolla on luvassa todellinen megapussiluokan kirjoitus, kun arvovaltainen sipsiraati kokoontuu ruotimaan yhteensä kahdeksaa erilaista sourcream & onion -versiota!
Monet erittäin hienot asiat ovat kahden tai useamman hienon asian yhdistelmiä. Kaikkihan tietävät, että maailman parasta limpparia saa sekoittamalla colaa ja jaffaa, ja että Metallican paras levy on Lou Reedin kanssa yhteistyössä tehty Lulu.
Toisaalta hienojen asioiden yhdistelemisessä voi toki mennä pieleenkin, mistä todisteena mainittakoon esimerkiksi takavuosina kämppisporukassa kehittelemämme myöhäisten jatkojen piristysjuoma ”ginikahvi”. Vetävästä nimestään huolimatta ginikahvi maistuu täysin kammottavalta enkä suosittele sitä kenellekään.
Estrellan nokkelien veijarien testilaboratoriossa on joitain vuosia takaperin päätetty törmäyttää kaksi todellista perunalastujen arkkityyppiä: Ranch ja Sourcream (& Onion). Ranch on toki suomalaisille tutumpi Taffelin tuotteena, eikä Estrellalla taida olla markkinoilla pelkkää Ranch-tuotetta tällä haavaa ollenkaan. Sourcream & Onion taas on sipsien Toyota Corolla, luotettava peruskivi, josta osapuilleen kaikilla sipsivalmistajilla lienee oma versionsa.
Ranchit ovat hyviä, Sourcream & Onion -versiot ovat pääasiassa hyviä. Kuinka käy, kun nämä naitetaan samaan pussiin?
Estrella Ranch & Sourcreamien väri on kullankeltainen.
Rakenne: Estrella hallitsee tiheään poimutetut sipsit, eivätkä Ranch & Sourcreamit tee poikkeusta. Lastu on ehkä aavistuksen keskivertoa paksumpi, mutta silti äärimmäisen rapea eikä kovin jauhoinen. Öljyisyys asettuu keskitason ja niukan välimaastoon. Sipsien kokoskaala on laaja: pussista löytyi niin pienenpientä lastua kuin valtavaa jättisipsiäkin, joka pisti ihmettelemään, onko noin suuria perunoita edes olemassa.
Maku: Elementtien tasapaino on täydellinen. Hapankerma tasapainottaa vahvaa ranch-maustetta ja jälkimauksi jää pehmeä ja kermainen sipuli. Suolaa on matkassa sopivasti tehostamassa elämystä. Makua voisi sanoa jopa mehukaaksi. Peruna maistuu kokonaisuudessa melko vähän, mutta eipä sen juuri tarvitsekaan.
Kokonaisuus: Ranch & Sourcream toimii erinomaisesti omillaan ilman dippiäkin, mutta toisaalta todistetusti myös monien dippien kanssa, etenkin raikkaampien. Onnistunut ristisiitos saa toivomaan, että sipsivalmistajien piiristä löytyisi enemmänkin kokeilunhalua ja rohkeutta yhdistellä vakiintuneita ja/tai tuoreempia sipsimakuja. Miten olisi esimerkiksi Barbeque & Cheese, Tzatziki & Chili tai Kantarelli & Pekoni?
Allekirjoittaneella on sipsien ohella toinenkin palavan intohimon kohde: musiikki. Näiden kahden maailman välillä on kuitenkin harvinaisen vähän limittymistä. Rakkaudesta ja maailmanpolitiikasta kyllä on raapustettu lauluja kyllästymiseen asti, mutta sipsit ovat tyystin suotta jääneet musiikilliseen aihepaitsioon.
Ruoka ei ylipäätäänkään järin usein valikoidu pop-kappaleiden ydinaiheeksi. Macaulay Culkinin Pizza Underground -yhtye oli tervetullut avaus kohti uudenlaista avaruusajan ruoan ja musiikin liittoa, mutta näyttää toistaiseksi jääneen kertailmiöksi.
Tässä kirjoituksessa kokoan yhteen muutamia sipsiaiheisia kappaleita ja arvioin niiden ansioita sipsimusiikin suunnannäyttäjinä.
Sur-Rur: Sipseihin kirjoitetut kirjeet
Mukaansatempaavassa reggae-henkisessä veisussa säilytetään hiuksia muovipussissa ja pohditaan sipseihin kirjoittamisen mielekkyyttä. Olennainen tulee sanottua nopeasti, eikä minuutissa ja 24 sekunnissa ennätä pitkästyä. Sipsit ovat kuitenkin nimestä huolimatta biisissä melko pienessä roolissa.
Konservatiivinen snackspertti suosittelee tulevaisuudessakin kirjoittamaan kirjeet paperille ja pitämään sipsit sipseinä.
Delta Force 2: Viinaa ja sipsejä
Jylhällä riffillä käynnistyvä thrash-pläjäys alleviivaa ikiaikaista totuutta, siis alkoholijuomien ja sipsien taivaallista liittoa. Tarttuva kertosäe ja lopun armoton sahaus saavat jalan naputtamaan, pään nyökkimään ja käden hamuamaan pulloa, sipsikulhoa tai molempia.
Vain kitarasoolo puuttuu!
Shadows Of Knight: Potato Chip
Potato Chip ei tavallaan kuulu samaan sarjaan muiden esiteltyjen kappaleiden kanssa, koska tämä on mainostarkoituksiin tehty levytys. Kun kyseessä on kuitenkin näin käsittämättömän tarttuva renkutus, tuntuu vääryydeltä jättää tällainen pop-helmi huomiotta.
Laulun minäkertojan naisystävä ei pidä perunoistaan paistettuna tai hash browns -raasteena, vaan kelpuuttaa lautaselleen ainoastaan perunalastuja, mikä on tietysti täysin ymmärrettävää. Lopussa naisystävä rinnastuu yllättävästi suoraan perunalastuun, mikä herättää kysymyksiä laulajan mahdollisista kannibalistisista taipumuksista.
Tehosekoitin: Syön sipsejä
Kotimaisen sipsirockin peruskivi, jossa toisaalta on lopulta aika vähän asiaa sipseistä. Avauslaini on kuitenkin tyhjentävän uskomaton: ”Istun himassa, syön sipsejä / ei mun elämässä oo kicksejä”.
Itse olen toisaalta saanut elämäni varrella hämmästyttävän paljon kicksejä juurikin sipsien syömisestä.
Danzkoi: Sipsi & Dippi (feat. 5.Unity)
Nuoriso ei olekaan pilalla! Taatusti listan sipsipitoisin ja informatiivisin kappale, joka käy läpi koko nautintoprosessin aina sipsipussin hankinnasta kulhon nuolemiseen. Mainitaanpa biisin mittaan jopa sipsien puolesta kuoleminenkin.
Sipsi & dippi -kappaleen musiikillisista ansioista voi taatusti olla vähintään kahta mieltä, mutta kertosäkeen tarttuvuutta ei voi kyynisinkään rap-vihaaja kieltää.
Slim Gaillard: Potato Chips
Jokseenkin Billy Dee Williamsia muistuttava Slim Gaillard oli asian ytimessä jo vuonna 1952. Kukapa ei olisi toisinaan tai useinkin harkinnut lounaan korvaamista perunalastuannoksella?
Slim myös erittelee erilaisia loistavia paikkoja sipsien nauttimiseen: lounaan lisäksi sipsit soveltuvat vaikkapa piknikille tai pallopeliin. Tymäkkä fonisoolokin kappaleesta löytyy.
Jäikö listalta puuttumaan jokin snack’n’roll-klassikko, jonka olisit toivonut snackspertin huomioivan? Kirjoita kommentti!
On perusteltua väittää, että elämme tällä hetkellä sipsien kulta-aikaa. Koskaan aiemmin perunasta jalostettujen naposteiden historiassa lähikauppojemme hyllyistä ei ole löytynyt vastaavanlaista snacksien runsaudensarvea, puhumattakaan lukemattomista dippivaihtoehdoista.
Tutut ja vakiintuneet luottomerkit Taffel ja Estrella ovat ajautuneet kuluttajan kannalta äärimmäiseen positiiviseen kierteeseen kilvoitellessaan markkinaherruudesta. Samalla niiden rinnalle on ilmaantunut liuta erilaisia artesaanituotteita, kansainvälisiä megabrändejä sekä tietysti omia sipsilaatujaan kotimaisten toimijoiden ohella jälleenmyyvä Lidl.
Kaiken tämän runsauden keskellä olisi helppo päihtyä sekopäisesti uutuuksista ja sukeltaa mitä mielikuvituksellisemmin maustettujen sipsien madonreikään mässäilemään. Tämä on vakaana aikeenani myöhemmässä vaiheessa, mutta ensin pitää määrittää perustaso ja palata intohimoni alkulähteelle.
Rakastuin sipseihin aikana, jolloin suolatun perunalastun vaihtoehtona olivat grillimauste tai sourcream & onion ja dippivaihtoehtoja olivat American, Barbeque ja Ranch. Jäätelötermein kuvattuina suolattu perunalastu on sipsimakujen vanilija, American-dippi taas klassinen sateenkaarivärjätty strösseli.
Oletko koskaan miettinyt, mitä ”Taffel” on takaperin?
Ensimmäisenä tämän blogin arviovuorossa saa olla siis oikea klassikoiden klassikko: Taffel Sips ja American-dippi.
Rakenne: Vuosikymmeniä markkinoilla ollut Sips on klassikko syystä. Puraisutuntuma on äärimmäisen rapea ja öljyisyys melko niukkaa. Pureskellessa lastu muuttuu melko nopeasti mössöksi ilman merkittävämpää dippaamistakin. Poimut ovat melko syviä, mikä on arvostelijan mieleen. Sipsit ovat melko suuria ja ainakin arvostelupussissa säilyneet hyvin kokonaisina kuljetuksessa. Paisto on spektrin kalpeammassa päässä.
Maku: Sipsin maku on miedommasta päästä suolattujen perunalastujen joukossa. Suolaa jää kaipaamaan enemmän jälkimaun jäädessä perunaiseksi. Taffelin American-dipissä on vähemmän sokeria kuin monessa kilpailijassa, mikä on hyvästä. Pippuria taas on keskimääräistä enemmän, mikä käy runsaammin dipatessa jopa rahtusen häiritseväksi.
Kokonaisuus: Mainituista puutteista huolimatta suolatun perunalastun ja American-dipin liitto on vakiintunut standardiksi syystä. Epäilen Taffelin tuotekehitysosaston pohtineen tätä nimenomaista yhdistelmää, sillä mauttomampi perunalastu ja maukkaampi American täydentävät toisiaan oivallisesti. Voisin syödä tätä komboa ainakin kerran viikossa koko odotettavissa olevan elinikäni.
Arvosana: 3,8 pistettä viidestä.
Taffel Sipsin parhaita ominaisuuksia on perunalastun suurehko koko.
Olen Arttu Rantakärkkä, päivystävä snacksperttinne. Historian Sipsien Rapinaa on rakkaudesta sipseihin syntynyt perjantaisin päivittyvä verkkojulkaisu, jossa esitetyt mielipiteet ja näkemykset ovat kirjoittajan omia.
Tässä blogissa julkaistaan sipsi- ja dippiarvioita, yleistä snacks-filosofista (snilosofista?) pohdiskelua ja naposteiden lieveilmiöitä sivuavia artikkeleita.
