El Tequito Tortilla Chips Salsa & Jalapeno Flavour

Nachot

Tortillasipsit ja salsa ovat ikoninen parivaljakko siinä missä sipsit ja dippi, nakit ja muusi kuin Batman ja Ryydmankin – yhtä on hankala kuvitella ilman toista.

Lidlin oman El Tequito -brändin neropatit ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja päättäneet uuttaa salsan maun suoraan maissikolmioihin, eli tavallaan poistaneet tarpeen hankkia salsaa erikseen. Neroja vai pölvästejä? Otetaan selvää!

Rakenne: Silmällä tarkasteltuna El Tequitot näyttävät klassisilta maustamattomilta (eli suolatuilta) tortillaipseiltä: puolitumman keltaisesta väristä ei voi päätellä, että mukana on jännittävä mauste. Suutuntumaltaan kolmiot ovat melko kovia ja kuivia, ja ne tarjoavatkin hampaille varsin mukavasti vastusta ja rouskuteltavaa. Maissimassa on melko kiinteää, eikä se liisterimössöydy suussa juurikaan.

Maku: El Tequitojen makuprofiili typistyy lopulta kahteen piirteeseen: tomaattiin ja mietoon poltteeseen. Salsan monet nyanssit loistavat poissaolollaan, ja mauste muistuttaa enemmän tulista ketsuppia. Kokonaisuutena ajatellen maku on hieman tumma, rahtusen makea, ja häivähdyksen hedelmäinen, kenties jalapenosta johtuen. Ei missään nimessä huono, mutta melko yksiulotteinen. Itse maissimassa on melko mietoa, mutta se tukee maustetta hyvin. Maku voisi piristyä ja saada enemmän sävyjä hieman runsaammasta suolasta.

Kokonaisuus: On ilahduttavaa, että muutkin kuin Doritos tekevät rohkeita kokeiluja tortillasipsien saralla, mutta El Tequiton avaus jää auttamatta tumpuksi. Suositellaan ennemmin tulisen ketsupin kuin salsan ystäville!

Arvosana: 3,0 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Salsa.

Taffel LinsSips Salsa

Linssi, Snacksit

Vilpittömät pahoitteluni, että jäitte ilman sipsiarviota pääsiäisenä! Aikaa ei suklaamunien etsinnältä ja ähkyssä voivottelulta yksinkertaisesti riittänyt kirjoittamiseen. Nyt palataan ruotuun!

Kun muut suurimmat sipsijätit lähtivät vuosi–pari takaperin laajentamaan raaka-ainerepertuaariaan linssien suuntaan, Taffel laittoi munansa kikhernekoriin varsin menestyksekkäästi. Nyt Taffelillakin on ryhdytty luotaamaan linssien mahdollisuuksia uudella kaksiosaisella ja vekkulisti nimetyllä LinsSips-tuotesarjalla, johon kuuluvat yrttimaustettu versio sekä nyt kulhossa rapiseva salsa.

Rakenne: LinsSipsit ovat muodoltaan poimutettuja suorakaiteita, ja niiden muodon mainostetaan soveltuvan dippailuun erityisen hyvin. En epäile tätä, vaikkei testikierroksella dippiä mukana olekaan. Erittäin ohuet poimut tuovat mieleen esimerkiksi vanhat kunnon Broadwayt. Harvinaisen vähärasvaisilta tuntuvat lastut ovat kuivia, mutta sitäkin rapeampia ja tarjoavat yllättävän paljon vastusta hampaille.

Maku: Taffelin mainososasto on jälleen heittäytynyt ihanan runolliseksi luonnehtiessaan LinsSipsejä: ”Linssips on superherkullinen snack, jota on muotonsa puolesta hauska dipata, mutta jota maun puolesta ei todellakaan tarvitse. Siinä salsan viehko maku viipyilee hetken syttyen jalapenon ja cayennepippurin pehmeäksi hurmioksi.” Voi juku!

Käytäntö osoittaa maun toimivan kuitenkin toisin päin. Ensin suussa tuntuu tujakka muttei järin tulinen cayenne ja tomaatti, jotka hetken kihelmöityään antavat tilaa miedolle salsasta muistuttavalle maulle, jossa korostuu etenkin paprika. Lopulta jäljelle jää linssimassan maku, joka tuntuu olevan hyvin lähellä Estrellan vastaavaa.

Kokonaisuus: LinsSips Salsa on hienoisessa epätasapainossa, ja myyntipuheestaan huolimatta kaipaisi kipeästi jotakin raikkaanpuoleista dippiä kaverikseen. Kyllä näitä silti ihan mielikseen rouskuttaa.

Arvosana: 3,1 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Jokin raikas, toisaalta myös mahdollisesti juustodippi.