Jälleen kerran on todettava, että Ruotsissa kaikki on paremmin. Estrellan Sadonkorjuu-pussin kyljessä kerrotaan, että perunalastut on nostettu tuoreen herkullisina suoraan pellosta. Jos Norjassa raha kasvaa öljylähteissä ja länsinaapurissa sipsit pellossa, mitä meillä täällä Suomessa on? Ei ainakaan enää Popedaa.
Rakenne: Sadonkorjuu-lastut ovat perusvarmaa Estrellaa, eikä tällä rintamalla ole tiedossa yllätyksiä. Poimut ovat leveitä ja keskisyviä, sipsit puolestaan kooltaan keskimittaisista suuriin ja paksuudeltaan kenties perus-Estrellaa hieman tuhdimpia. Lastujen reunoilla häivähtää perunankuoren jäämiä artesaanihenkisesti, mutta muuten vaikutelma on silkkaa tusinaa. Paisto on jäänyt jotenkin kelmeäksi ja rapeus jättää hieman toivomisen varaa. Öljyä on maltillisesti.
Maku: Makunsa puolesta Sadonkorjuu vasta jättääkin napostelijan kylmäksi, ellet sitten satu olemaan todella hienostuneiden makujen ystävä. Kantarelli on kyllä tunnistettavissa, mutta se on niin mieto, etten ole varma, osaisinko edes etsiä sitä sokkotestissä. Maku on sinänsä varsin kelvollinen, mutta vaikutelma on sienimäisen sijaan voinen ja äärimmäisen suolainen. Todella tuhtia suolaisuutta voisi yrittää taittaa jollakin makeaan kanttaavalla dipillä, mutta silloin kantarelli vasta peittyisikin.
Kokonaisuus: Jos pussin kyljessä lukisi suolattu perunalastu, saattaisin olla kohtuullisen tyytyväinen. Kantarellisipseinä näistä ei valitettavasti ole oikein minkäänlaista iloa. Kenties jopa kehnoin maistamani Estrella-tuote?
Arvosana: 1,8 pistettä viidestä.
Dippisuositus: Sweet Chili.