OLW Cheez Doodles Onion Fusion

Juustonaksun sukulaiset, Snacksit

Ruotsissa kaikki on aina paremmin, ainakin euroviisumenestyksen ja uusien sipsimakujen osalta. Viimeisimpänä länsinaapurin uutuusnaposteena päivystävän snackspertin testikulhoon lennähti OLW:n kolmen (!) sipulin makuinen juustonaksupussi.

Juusto ja sipuli on tunnetusti pomminvarma makupari ja juustonaksu snacksien kuningas, mikä voisi mennä pieleen?

Rakenne: OLW:n jumbojuustonaksut ovat kauniin oransseja, tasamittaisia ja päistään lättänöitä suikeroita, joiden paksuus on allekirjoittaneen nimettömän luokkaa (ja meikäläisellä on varsin lapiomaiset kädet). Suussa koostumus on äärimmäisen tussahtava ja koko naksu katoaa hampaiden välistä lähes välittömästi, purutuntuma on ohikiitävä. Suuhun jää hieman niljainen ja hampaiden väleihin tiukasti tarkertuva massajäämä.

Maku: Holy onion fusion, Batman! Makurintamalla lupaukset lunastetaan 100-prosenttisesti. Puna-, ruoho- ja valkosipuli maistuvat kokonaisuudessa räväkästi tarjoten makuhermoille todellisen sipulihyökkäyksen. Aavistuksen kitkerää makuprofiilia hallitsee ennen kaikkea ruohosipuli, ja sipulitrio ajaa surutta juuston yli. Pieni kermaisuus pääsee silti kummittelemaan vielä jälkimaussa, joskin sipuli jää napostelun jälkeenkin hallitsevimmaksi muistoksi. Suolassakaan eivät OLW:n veijarit ole säästelleet.

Kokonaisuus: Jos pidät todella paljon sipulista, pidät luultavasti myös OLW:n Onion Fusionista. Meikäläiselle kokemus on kuitenkin hieman liian kaukana klassisesta juustonaksusta, vaikka arvostankin ruotsalaisten seikkailumielisyyttä. Hieman pureskeltavammalla koostumuksella arvosana olisi voinut kantata lähemmäksi nelosta, nyt jäädään kuitenkin hyvän ja huonon väliseen limboon. Ja sillä sipuli!

Arvosana: 3,1 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Nämä voisivat jopa parantua dippaamalla. Jotain juustoista?

Gårdschips Parmesan

Gårdschips Parmesan

Makuja maailmalta, Maustettu, Sileä, Sipsit

Meikäläisen kirjoissa sipsi on ensisijaisesti sarjavalmistettu massatuote, josta kaikenlainen artesaanihifistely ja käsityömeininki tulisi pitää jokseenkin erillään.

Silti olen pitkin hampain joutunut myöntämään, että tymäköimmät sipsimaut ja viimeistellyimmät napostekokonaisuudet löytyvät nimenomaan tältä kentältä, ja siitä päästäänkin viikon arvioitavaan tapaukseen.

Tiedustelin sipsikauppaan lähtöä tehdessäni jälkikasvultani, millaisia sipsejä tällä kertaa tulisi hankkia testattavaksi. Briiffi oli lyhyt: juustosipsejä. Ainoa kriteerit täyttänyt, toistaiseksi arvioimaton tuote oli ruotsalaisen Gårdschipsin parmesaanimausteinen pussi, jonka kylkeen on painettu jos jonkinlaista käsityön leimaa konstruoivaa tietoa perunalaadusta sipsimestarin nimeen ja Eriksgårds Lantbrukiksi mainitun perunatilan maantieteellisiin koordinaatteihin. Ei tästä enää paljon artesaanimmaksi pääse!

Rakenne: Käsin paistetun lastun etu on usein ylivoimainen rapeus, ja Gårdschipsin tapauksessakin se on rakenteen suurin vahvuus. Sipsit ovat melko pientä kamaa, mutteivat silppua, vaan selvästi tehty pienistä perunoista. Palaneita reunoja on paljon verrattuna massavalmisteisiin sipseihin, mikä lienee tietysti inhimillistä. Rasvaa Gårdschipseissä on harvinaisen runsaasti.

Maku: Runsas rasva, kenties yllättävän pehmeä mutta silti hallitseva parmesaani ja maukkaan täyteläinen peruna ovat yhdessä runsaahkon suolan kanssa vastustamaton yhdistelmä, joka kutsuu napostelemaan ns. suu vaahdossa. Kenties juuri rasvan ansiosta ihana maku jää asustelemaan suuhun pitkäksi aikaa olematta kuitenkaan tunkkainen. Nämä ovat taatusti epäterveellisimpiä pitkään aikaan syömiäni sipsejä, mutta enpä napostelultani juuri terveydellisesti positiivisia vaikutuksia haekaan.

Kokonaisuus: Gårdschips Parmesanit ovat epäilyksettä parhaita tähän mennessä maistamiani juustosipsejä, ja ylipäätään kaikkien kohtaamieni sipsien kärkikahinoissa. Voisin kirjoittaa näistä vaikka minkälaista ylistystä, mutta tyydyn toteamaan, että jokaisen itseään kunnioittavan ja harrastuksensa vakavasti ottavan snackspertin olisi viipymättä syytä etsiä pussillinen haltuunsa.

Arvosana: 4,6 pistettä viidestä.