Coop Ranchers Cut Parsley & Parmesan Chips

Maalaisperunalastut, Maustettu, Sileä, Sipsit

Coop-tuotteet pölähtivät S-kauppojen hyllyihin korvaamaan Rainbow-merkkisiä asioita asteittain vuosina 2023–24. Coop-sipsejä saatiin kuitenkin odotella melkein siirtymäajan loppuun saakka, ja vasta kuluvan vuoden puolella on tuntunut, että valikoimaa alkaa olla kaupoissa kunnolla.

Luovan taukoni aikana allekirjoittaneen sipsien syönti on ollut melko aktiivista, mutta Coop-brändin naposteita ei ole kulhoon ennen tätä päivää päätynyt. Kehuja on kuitenkin kantautunut korviin sen verran, että Coopeista lienee hyvä aloittaa sipsiblogin uusi aktivoituminen. Lähdetään purkamaan vyyhtiä persiljan ja parmesaanin makuisista Ranchers Cut -lastuista.

Rakenne: Ennen ensimmäistäkään puraisua huomion kiinnittää todella rajusti vaihteleva lastukoko: pussista löytyy niin peukalonkynnen kokoisia minisipsejä kuin snackspertin kookkaiden korvalehtien kokoisia komistuksia. Paisto on maltillisen kultainen, ja persilja on näkyvästi esillä. Öljyä on jo silmin nähden runsaasti, ja rouskuttelu vahvistaa havainnon – öljy jää kielelle pitkäksi aikaa. Kuorta ei sipseissä ole juurikaan, vaikka Ranchers Cut -konsepti tuntuu viittaavan maalaisperunalastumaiseen rustiikkisuuteen. Ohuehkot lastut ovat äärimmäisen rapeita, mikä on tietysti pelkkää plussaa. Rapeus ei silti revi kitalakea, vaan on jotenkin mielenkiintoisesti lehteilevää sorttia, johtuukohan tämä juuri runsaasta öljystä?

Maku: Parmesaani lyö naamaan kuin miljoona volttia heti ensipuraisulla. Hetkeen makuprofiilista on täysin mahdotonta löytää mitään muita makuja. Hiljalleen terävä juustoisuus lähtee kuitenkin väistymään, ja persilja pääsee sen alta esiin jatkuen tasavahvana aina jälkimakuun saakka. Pidemmän napostelutuokion aikana maku asettuisi muuten melko tasapainoiseksi, ellei sipsien suola olisi aivan törkeän runsas. Vettä kuluu pussin aikana litrakaupalla, eikä tilannetta auta edellä mainittu runsas öljyisyys.

Kokonaisuus: Koska pussi sisältää ”vain” 175 grammaa sipsejä, olen valmis antamaan runsaan suolaisuuden anteeksi, koska muuten kokonaisuus kanttaa vahvasti positiivisen puolelle. Nautinnollinen rapeus, melko autenttisen makuinen parmesaani ja miellyttävä persilja hellivät paatuneen napostelijan kieltä juuri oikeista kohdista. Jatkoon!

Arvosana: 4,2 pistettää viidestä.

Dippisuositus: Valkosipuli.

Estrella Parmesan & Merisuola

Maustettu, Poimutettu, Sipsit

Täydellinen juustosipsi on perunalastujen Graalin malja, jonka löydettyään snackspertti voi siirtyä korkeammalle napostelun tasolle ja unohtaa loppuiäkseen teolliset esanssiviritykset ja avuttomat juustojäljitelmät.

Toistaiseksi lähimmäs täydellisyyttä on päässyt ruotsalainen Gårdschips, jonka Parmesan-lastut vakuuttivat allekirjoittaneen jo nelisen vuotta takaperin täyteläisellä rasvaisuudellaan, tyydyttävällä rapeudellaan ja ennen kaikkea autenttisella juustoisuudellaan.

Sen jälkeenkin onkin varteenotettavien juustosipsien rintamalla ollut hiljaisempaa – kunnes Estrella täräytti alkuvuodesta hyllyihin oman Parmesan-tulkintansa. Heti kimppuun!

Rakenne: Parmesan & Merisuola edustaa klassista Estrella-formaattia kapeilla poimuillaan ja keskikokoisella lastukoollaan. Jokseenkin kalpeasta väristä huolimatta paisto on onnistunut, ja ohuista sipseistä on saatu miellyttävän rapeita. Rapeus on enemmän rouskuvaa sorttia lehtevän halkeilevuuden sijaan. Öljyä on sipseissä miellyttävästi, ei ainakaan liian vähän. Pussissa on ärsyttävän paljon silppua, eikä se johdu ainakaan tässä tapauksessa pussin kovakouraisesta käsittelystä.

Maku: Tässäpä kerrankin juustosipsi, joka keskittyy todellakin olennaiseen. Uutuuden juustoisuus on monivivahteista, mehukasta ja pehmeää, eikä maistu ensinkään esanssiselta. Parmesanin maku on vahva, ja sen tunnistaisi jopa sokkotestissä parmesaniksi eikä vain geneeriseksi juustoksi. Juustoisuutta korostaa asiaankuuluvan runsas suolaisuus. Juuston hälvetessä suusta myös peruna vivahtaa maussa, mutta on täysin toissijainen kokonaisuuden kannalta.

Kokonaisuus: Estrella on onnistunut luomaan äärimmäisen juustoisen ja tasapainoisen juustosipsin, joka on ehdottomasti juustosipsien kärkikahinoissa. Jäin kaipaamaan oikeastaan ainoastaan vielä hieman lisää öljyä ja suurempaa lastukokoa.

Arvosana: 4,4 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Taffel 3 sipulia.

Gårdschips Parmesan

Gårdschips Parmesan

Makuja maailmalta, Maustettu, Sileä, Sipsit

Meikäläisen kirjoissa sipsi on ensisijaisesti sarjavalmistettu massatuote, josta kaikenlainen artesaanihifistely ja käsityömeininki tulisi pitää jokseenkin erillään.

Silti olen pitkin hampain joutunut myöntämään, että tymäköimmät sipsimaut ja viimeistellyimmät napostekokonaisuudet löytyvät nimenomaan tältä kentältä, ja siitä päästäänkin viikon arvioitavaan tapaukseen.

Tiedustelin sipsikauppaan lähtöä tehdessäni jälkikasvultani, millaisia sipsejä tällä kertaa tulisi hankkia testattavaksi. Briiffi oli lyhyt: juustosipsejä. Ainoa kriteerit täyttänyt, toistaiseksi arvioimaton tuote oli ruotsalaisen Gårdschipsin parmesaanimausteinen pussi, jonka kylkeen on painettu jos jonkinlaista käsityön leimaa konstruoivaa tietoa perunalaadusta sipsimestarin nimeen ja Eriksgårds Lantbrukiksi mainitun perunatilan maantieteellisiin koordinaatteihin. Ei tästä enää paljon artesaanimmaksi pääse!

Rakenne: Käsin paistetun lastun etu on usein ylivoimainen rapeus, ja Gårdschipsin tapauksessakin se on rakenteen suurin vahvuus. Sipsit ovat melko pientä kamaa, mutteivat silppua, vaan selvästi tehty pienistä perunoista. Palaneita reunoja on paljon verrattuna massavalmisteisiin sipseihin, mikä lienee tietysti inhimillistä. Rasvaa Gårdschipseissä on harvinaisen runsaasti.

Maku: Runsas rasva, kenties yllättävän pehmeä mutta silti hallitseva parmesaani ja maukkaan täyteläinen peruna ovat yhdessä runsaahkon suolan kanssa vastustamaton yhdistelmä, joka kutsuu napostelemaan ns. suu vaahdossa. Kenties juuri rasvan ansiosta ihana maku jää asustelemaan suuhun pitkäksi aikaa olematta kuitenkaan tunkkainen. Nämä ovat taatusti epäterveellisimpiä pitkään aikaan syömiäni sipsejä, mutta enpä napostelultani juuri terveydellisesti positiivisia vaikutuksia haekaan.

Kokonaisuus: Gårdschips Parmesanit ovat epäilyksettä parhaita tähän mennessä maistamiani juustosipsejä, ja ylipäätään kaikkien kohtaamieni sipsien kärkikahinoissa. Voisin kirjoittaa näistä vaikka minkälaista ylistystä, mutta tyydyn toteamaan, että jokaisen itseään kunnioittavan ja harrastuksensa vakavasti ottavan snackspertin olisi viipymättä syytä etsiä pussillinen haltuunsa.

Arvosana: 4,6 pistettä viidestä.