Poppamies Cheesy Jalapeno Potato Chips

Maalaisperunalastut, Maustettu, Sileä, Sipsit

Toisinaan tekee mieli tulista. Harvoin, mutta joskus. Useimmiten tulisennälkään vastaa aasialainen ruoka, mutta tarpeen voivat tyydyttää mainiosti myös sipsit. Poppamiehellä on tarjota vaivaan esimerkiksi Cheesy Jalapeno -maku, joita mainostetaan tulisuuden ohella käsityöläisimagolla.

Rakenne: Sipsien paisto on keskitumma ja lastujen väri kauniin vaihteleva. Mukana on maalaismeininkiä, eli reilusti kuorta ja öljyä. Lastut ovat pääosin pieniä, mutta mahtuupa mukaan muutama jättikin. Paksuutta on kohtuullisesti, mutta lastut ovat silti lehteilevän kepeästi lohkeavia hampaissa.

Maku: Poppamiehen lastut ovat mielenkiintoinen, monisyinen ja lopulta melko tasapainoinenkin yhdistelmä tulisuutta ja makua. Kokonaisuudessa maistuu etenkin hedelmäinen jalapeno ja runsas auringonkukkaöljy, mieto juusto sitoo kokonaisuutta yhteen ja suitsii hieman tulisuutta. Sipsit väittävät olevansa mild, mutta potkua ja poltetta löytyy silti enemmän kuin 97 prosentissa muista markettisipseistä. Huolimatta tästä myös peruna näyttäytyy jälkimaussa. Maun häivyttyä suusta polte jää kummittelemaan kielelle ja kitalakeen hyväksi toviksi.

Kokonaisuus: Oikeasti tuliset sipsit, jotka lisäksi maistuvat hyviltä ja saavuttavat tällaisen tasapainon ovat harvassa. Melkein tekee jopa mieli kokeilla erittäin polttaviksi mainostettuja Hot Habanero -sipsejä, vaikka en olekaan mikään tönkkötulisen ystävä.

Arvosana: 4,0 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Pelkkä kermaviili, ehkä?

Tämän arvion myötä Sipsiblogi jää kesäkuun ajaksi lomille. Julkaisutoiminta jatkuu jälleen heinäkuussa, rouskuvaa alkukesää!

Estrella Cheddar & Sourcream

Maustettu, Poimutettu, Sipsit

Hyvät juustosipsit ovat harvassa. Siksi innostun joka kerta suorastaan suhteettoman paljon, kun huomaan lähihypermarketin hyllyyn ilmestyneen uutuuksia tällä rintamalla – josko viimein tällä kertaa tärppäisi?

Viimeisin tulokas juustosipsien mahdollisten pettymysten sarjassa on Estrellan Cheddar & Sourcream, joka lupaa suuria ihanasta kermaisuudesta ja aidosta cheddarista. Estrella on toisaalta viime aikoina lyönyt uutuuksillaan lähinnä kunnareita, joten odotukseni ovat kenties tavallistakin korkeammalla.

Rakenne: Cheddar & Sourcreamien poimut ovat yllättävän suuria huomioiden, että kyse on Estrellan sipseistä. Poimujen syvyys lähentelee klassista Taffel-tasoa, mutta itse lastut ovat kenties rahtusen ohuempia verrattuna Taffelin isopoimuisiin. Reunoilla on paljon kuorta, vaikka kyseessä ei ole ns. maalaisperunalastu. Sipsien rasvaisuudessa on huomattavia eroja lastujen välillä, mikä tuo toki mukavan yllätyselementin. Kokonsa puolesta sipsit kanttaavat enemmän isoihin kuin pieniin. Konsistenssin puolesta kokonaisuus on lopulta erittäin ”perus”.

Maku: Tällä osastolla Cheddar & Sourcream loistaa. Kokonaisuus on upean tasapainoinen ja lempeä, muttei pätkääkään tunkkainen, toisin kuin monet muut juustosipsit. Juustoa on juuri sopivasti, muttei yhtään liikaa. Hapankerma kanttaa cheddarin terävyyttä kuin hentoinen utu. Sipuli on yllättävän voimakkaassa roolissa, muttei tämäkään ole haitaksi: se tunnetusti sopii cheddarin kaveriksi, ja alistuu myös hyvin hapankerman tasapainottavaan tahtoon. Juusto antaa tilaa myös perunalle.

Kokonaisuus: Kerrassaan herkullinen! Pidän myös Estrellan viime aikoina harjoittamasta isopoimuisemmasta linjasta. Jos olette kuulolla: saisiko Ranch & Sourcreameja myös isopoimuisina?

Arvosana: 4,1 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Ehdottomasti Holiday.

Lay’s Hamka’s Original

Erikoisuudet, Juustonaksun sukulaiset, Maissi, Makuja maailmalta, Snacksit

Hollannissa asuvan Aten sipsiyllätyslaatikosta paljastui viime viikon arviosipsin lisäksi pussillinen Lay’sin Hamka’seja, joiden mausta tai yleisestä luonteesta en saanut pussin kyljestä mitään käsitystä – flaamia en osaa ensinkään, ja saksan kielen taitonikin on lopulta melko onneton.

Googlettelun perusteella kyseessä on ilmeisesti joku tosi hollantilainen juttu, joita saa Suomeen hankittua harvoista hollantilaiselintarvikkeisiin erikoistuneista kaupoista. Hamka’seja myös valmistaa Lay’sin lisäksi monta muutakin hollantilaisvalmistajaa. Jännittävintä Hamka’sissa on ristikkopottumaisen ulkoasun lisäksi maku: kinkku ja juusto!

Rakenne: Ristikkoperunat mieleen tuova muoto on upea ja sopii niin käteen kuin suuhunkin. Jälkimmäisessä tuntuma on muhkean ilmava ja erittäin rapea. Miinukseksi laskettakoon lievä kuivuus sekä se, että pureskellessa maissimassa menee jokseenkin rakeiseksi ja hampaissa ritiseväksi.

Maku: Tein sillä tavalla, että lähdin maistelemaan Hamka’seja ennen kuin olin selvittänyt, miltä niiden pitäisi maistua. Juusto oli helppo tunnistaa, se nimittäin pölähtää suuhun todella vihaisesti heti ensipuraisusta. Kinkku alkoi löytyä juuston alta tarkemmalla maistelulla, kun tajusin sitä kokonaisuudesta etsiä. Juusto ei valitettavasti ole kovin hyvää, vaan pikemminkin melko esanssista ja kinkun kanssa jotenkin sukkaista. Vertailukohtaa voit etsiä lähihuoltoasemasi huokeimmasta päivän vanhasta kinkku-juusto-sämpylästä. Vahvuudestaan huolimatta mauste häviää suusta melko nopeasti ja jättää jälkeensä paljaan maissimassan maun.

Kokonaisuus: Hamka’s on kuriositeettina viihdyttävä, mutta ei saa toivomaan, että vastaavaa tuotetta löytyisi suomalaisista sipsihyllyistä.

Arvosana: 2,0 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Valkosipuli.

Rainbow Juusto Snacks Cheddar Taste

Juustonaksun sukulaiset, Maissi, Snacksit

”Ison pussin” käsite on lopulta melko suhteellinen. Esimerkiksi Taffelin tapauksessa megapussi perunalastuja on 325 grammaa, mutta megapussi juustonaksuja vain 235 grammaa. Estrella ei käytä megapussi-terminologiaa, mutta pakkaa perunalastuja peruspussiinsa 275 grammaa ja juustonaksuja 225 grammaa.

Rainbow’llakaan ei tehdä pussin koosta numeroa, mutta on ymmärretty, että enemmän on aina enemmän. ”Peruspussi” juustonaksuja sisältää nimittäin jopa 275 grammaa naposteita. Oikein!

Rainbow’n juustonaksut tulevat muuten tiettävästi Orklan tehtaalta, eli todennäköisesti samasta paikasta kuin Taffelinkin vastaavat. Lieneekö kyseessä siis sama tuote eri pussissa? Katsotaan!

Rakenne: Rainbow’n juustonaksut ovat pehmeän tussahtavia, mutta tästä huolimatta hyvin tyydyttävää naposteltavaa. Harvinaisen tasalaatuiset ja -muotoiset naksut ovat melko pieniä niin pituuden kuin leveydenkin puolesta – pienempiä kuin Taffelit. Pureskellessa juustonaksut menevät liisterimäiseksi liejuksi, joka valtaa ihanasti kitalaen ja hampaankolot. Naksujen väri on terveen oranssi ja makujauhoisuus sopivan runsasta, samaa luokkaa esimerkiksi juuri Taffelin kanssa.

Maku: Rainbow’n juustonaksujen juustossa ei ole juuri syvyyttä, muttei toisaalta vikaakaan – en silti välttämättä tunnistaisi sitä cheddariksi sokkotestissä. Suolaa on äärimmäisen sopivasti. Jälkimaussa korostuu vahvasti maissi. Kokonaisuus on lempeän tasapainoinen, ja kerta kaikkiaan hyvänmakuinen.

Kokonaisuus: Rainbow’lla on käsissään todellinen voittaja. Mikäli naksuissa olisi hieman enemmän bodya, olisin valmis nostamaan Rainbow’n perusjuustonaksujen kuninkuusluokkaan.

Arvosana: 4,1 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Ei pidä sinun juustonaksuja dippaaman.

Snack Day Cheesy Dream

Snack Day Cheesy Dream Sourcream & Cheese

Maustettu, Poimutettu, Sipsit

Hyvää alkanutta vuotta! On aika päättää venähtänyt joululoma toteuttamalla lukijan toive, joka on samalla oma pitkäaikainen suosikkini.

Lidlin Snack Day (ent. Crusti Croc) -mallisto on täynnä perusvarmoja valintoja, jotka usein yltävät näissäkin arvioissa vähintäänkin keskitasolle. Juusto ja hapankerma on niin oivallinen kombo, että on erikoista, ettei muiden valmistajien valikoimista löydy vastaavaa tuotetta.

Yllätyksekseni taannoin Lidlissä asioidessani huomasin, että monien Snack Day -sipsien valmistus on siirtynyt Saksasta Suomeen. Missä välissä tällainen on tapahtunut? Hienoa joka tapauksessa!

Rakenne: Snack Dayn juustosipsit muistuttavat monella tapaa rakenteeltaan Estrellan kapeapoimuisia ja pienehköjä lastuja. Mukaan mahtuu myös muutama jättiläinen. Öljyisyydeltään melko niukkoja lastuja laikuttaa räikeä kellertävän oranssi juustopöly. Lastujen rapeus on osastoa napakka, mutta jauhoinen perunalaatu aiheuttaa sisipen melko nopean mössööntymisen pureskellessa.

Maku: Cheesy Dreamin juusto on lempeää ja kermaista sorttia. Se on tasapainoisimpia ja samalla juustoisimpia esimerkkejä juustosipsien sarjassa. Maku muistuttaa cheddarista ja emmentalista. Hapankermaa on maussa vähän, mutta enempää ei oikeastaan jää kaipaamaankaan – sitä on juuri sopivasti peittämään juuston mahdollinen esanssisuus. Peruna pääsee juuston alta esiin lopulta melko hallitsevastikin varsinkin jälkimaussa. Suolaa jään kaipaamaan hieman lisää.

Kokonaisuus: Snack Dayn Cheesy Dream on budjettiluokan juustosipsien kuningas, joka tuntuu vain parantuneen valmistuksen siirryttyä Suomeen.

Arvosana: 3,8 pistettä viidestä.

Dippisuositus: American.

Estrella Linssisnacks Aito Cheddar Original

Juustonaksun sukulaiset, Linssi, Snacksit

Voi juku, sipsiblogi täyttää tämän julkaisun myötä kaksi vuotta! Tänä aikana Historian sipsien rapinaa on arvioinut laskujeni mukaan yhteensä 97 erilaista sipsiä, dippiä tai näiden yhdistelmää. Kohtalainen määrä!

Onneksi sipsihyllyissä tulee edelleen viikoittain vastaan naposteita, joihin tämä julkaisu ei toistaiseksi ole ennättänyt ottaa kantaa. Yksi sellainen on käsillä oleva Estrellan linssipohjainen tulkinta juustonaksuista.

Rakenne: Kuten muutkin Estrellan juustonaksut, myös linssiversiot ovat ohuita ja pitkulaisia moniin muihin saman genren edustajiin verrattuina. Naksujen pinta on rypyläisen reikäinen, ja niitä kuorruttaa mukavan paksu kerros oranssinkeltaista makujauhoa. Linssisnacksit ovat kohtalaisen rapeita, mutta eivät kuitenkaan kuivia. Rasvaisuus on keskitasoa. Naksujen ydin on kiinteähkö. Rapeudestaan huolimatta suikerot liukenevat suussa nopeasti, eivätkä ne pesiydy järin hanakasti kitalakeen tai hampaankoloihin.

Maku: Jo pussin avatessa nenään kantautuu lupaava juustopölähdys. Cheddaria ja suolaa on todella runsaasti, eikä linssi pääse juuri maistumaan niiden alta, paitsi kenties jälkimaussa häivähtäen. Vettä kuluu napostellessa runsaasti.

Kokonaisuus: Jos etsit elämääsi äärimmäisen juustoista juustonaksua, tässä olisi hyvä kandidaatti. Pientä miinusta liiasta suolaisuudesta.

Arvosana: 3,9 pistettä viidestä.

Taffel Cheese & Pepper

Juustonaksun sukulaiset, Snacksit

Juusto ja mustapippuri ovat parhaimmillaan upeita yhdessä. Tästä käypä todiste on esimerkiksi Pirkan ihana mustapippurituorejuusto, joka menee oivallisesti alas sellaisenaan, leivän kaverina tai vaikka maustevoina pihvin päällä (ei, tämä ei ole maksettu mainos).

Myös juustonaksut ja uudistuminen ovat ihania asioita asia. Vierivä sipsi ei sammaloidu, ja niinpä toivotankin aina kaikenlaiset uudet avaukset ja tuttujen klassikoiden versioinnit äärimmäisen tervetulleiksi sipsihyllyihin. Taffel on päättänyt veistää juustonaksut uuteen muotoon ja leipoa sekaan mustapippurikomponentin. Lähtökohta on siis varsin mainio!

Rakenne: Taffelin Cheese & Pepperien pisaramainen muoto tuo mieleen monta asiaa: avaruusaluksen, syöksyhampaan, kyyneleen, Gene Simmonsin kielen. Uusi muoto on napostelun kannalta kätevä, joskin rahtusen pieni. Taffelin perus-juustonaksujen tapaan uutuudet ovat hyvin höttöisiä, mutta saavat nahkeutta, kun pussia malttaa pitää auki päivän–pari ennen napostelua. Hampaankoloihin kertyy massaa kenties perusjuustonaksuja vähemmän. Kaikki siis hyvin rakennerintamalla.

Maku: Odotus pippurin ja juuston liitosta on kermainen ja tasapainoinen. Cheese &Pepperien kohdalla totuus ei voisi olla kauempana odotuksesta. Taffelin uusnaposteet ovat suolattomia ja juustoisuudeltaan perin niukkoja pisaroita, joiden päälle on rouhittu mielivaltainen määrä melko kitkerää mustapippuria. Juusto ja pippuri eivät yhdisty millään tavalla, ja pippuri jää suuhun kummittelemaan tuntikausiksi. Kotitalouden 5-vuotias summasi pussin herättämät tunteet erinomaisesti: ”Vihaan näitä ihan raivona”.

Kokonaisuus: Taffel Cheese & Pepperien muodon herättämistä mielikuvista enteellisin oli kyynel. Nämä ovat nimittäin Sweet Heartsin ohella kamalimpia uusnaposteita miesmuistiin.

Arvosana: 0,3 pistettä viidestä.

Old El Paso Tortilla Strips Cheese

Juusto, Nachot

Tortillasipsin eli nachon syntytarina on kutkuttavan arkinen: kolmionmalliset rapeat tortillalastut syntyivät Los Angelesissa 1940-luvulla puolivahingossa tortillatehtaan hävikkipaloja paahtamalla.

80 vuodessa nachojen peruskonsepti on pysynyt enimmäkseen samanlaisena, mutta markkinatalouteen kuuluu, että pyörää (kolmiota) yritetään säännöllisesti keksiä uudelleen. Tällä kertaa asialla on Old El Paso, joka on yrityksenä jopa nachoa vanhempi keksintö.

Paperilla Tortilla Stripsin konsepti vaikuttaa lupaavalta. Pussin kyljessä esitelty lusikkamainen muoto tuntuu kuin luodulta entistäkin kätevämpään salsan kauhomiseen. Mikä on totuus?

Rakenne: Havainnekuva valehtelee rankasti. Jotkin suorakaiteen mallisista Tortilla Stripsit -nachokaistaleista muistuttavat lusikkaa, mutta suurin osa niistä on mennyt paistossa myttyyn, mutkalle tai solmulle, ja ovat näin täysin dippaamiskelvottomia. Itse kaistale on keskipaksu ja koostumukseltaan melko ilmava. Lastun rapeus tuntuu rakeiselta. Kaistaleet eivät monien budjettiluokan nachojen tavoin juuri mössöönny pureskellessa. Valheellisen muodon ohella ikävä ominaisuus on runsas öljyisyys, joka jättää kitalakeen niljakkaan tunteen.

Maku: Maku on päällisin puolin kunnossa, ja maissimassa jopa erittäin hyvää. Juustoesanssi on miellyttävä, joskin pehmeydessään erittäin mieto. Kuten öljyä, myös suolaa on runsaskätisesti. Auringonkukkaöljy myös maistuu korostuneesti vieden huomiota muista hyvistä makukokonaisuuden osasista.

Kokonaisuus: Epäonnistunut muotoilu ja korostunut öljyisyys pilaavat muutoin hyvänmakuisen ja hyvin paistetun nachon. Syön maissilastuni jatkossakin kolmionmuotoisina.

Arvosana: 2,0 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Salsa, jos näitä voisi dipata!

Deliciest Iso Sipsi

Deliciest Iso Sipsi Cheese & Onion

Erikoisuudet, Poimutettu, Sipsit

”Vois syödä vaan yhden sipsin”, sanoi ei-kukaan ei-koskaan. Jos kuitenkin olisi pakko syödä vain yksi ainoa sipsi, sen olisi tietysti parasta olla mahdollisimman iso.

Tähän omituiseen markkinarakoon iskee kaikenlaisia ruoka-asioita puuhaava Deliciest, joka on hiljattain lanseerannut Isot Sipsit Suomen napostemarkkinoille. Deliciest taitaa kuitenkin tässä tapauksessa olla pelkästään tuotteen maahantuoja, sillä Isot Sipsit valmistetaan pakkausmerkinnän mukaan Virossa.

Rakenne: Iso Sipsi on omituinen ilmestys. Keksipakettityyppiseen pakkaukseen on aseteltu viitisentoista pitkää ja suorakaiteen mallista ”perunalastua”, joiden valmistustapa lienee lähellä Pringles-prosessia. Rypyläinen lastu on äärimmäisen ohut, mutta pysyy silti kasassa hämmästyttävän hyvin. Omituista on, että vohvelimaiset sipsit ovat päistään rasvaisia, keskeltä kuivia. Rapeus muistuttaa myös Pringlesistä ja on siruuntuvaa laatua.

Muoto on äärimmäisen epäkätevä ja sen tarkoitusta on vaikea ymmärtää. Isojen Sipsien dippaaminen on kömpelön muodon vuoksi haastavaa, eikä tupladippaaminen ole ok varsinkaan seurassa.

Maku: Makua on paljon, mutta se ei ole hyvää. Tunkkainen sipuli ja juustoesanssi ovat vahvasti läsnä. Kanssamaistelija toteaa maun tuovan mieleen hien, enkä ole eri mieltä. Itse sipsi ei maistu oikeastaan miltään. Jälkimaussa on omituinen teollinen vivahde, joka viimeistään myrkyttää kokonaisuuden. Kaikkea tätä on yritetty peittää runsaalla suolalla siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kokonaisuus: En osaa perustella Deliciestin Isojen Sipsien olemassaoloa. Muoto on harvinaisen epäkätevä ja maku suoraan sanottuna halpa. Pisteitä nostaa ainoastaan innovatiivisuus ja hetkellinen uutuudenviehätys.

Arvosana: 0,5 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Ei näitä voi dipata!

Taffel Cheese & Onion Rings

Juustonaksun sukulaiset, Maissi, Snacksit

Ihanien Funyunsien saatavuus Suomessa on edelleen olematonta, eivätkä koti- tai naapurimaiset sipsivalmistajat ole juuri reagoineet markkinarakoon korvaavilla tuotteilla. Voitte siis kuvitella riemuni, kun bongasin jokin aika takaperin Taffelin Cheese & Onion -rinkulat lähihypermarkettini sipsihyllyssä. Olisiko näistä haastajaksi rapeiden pyöreiden asioiden kuninkaalle?

Odotuksia korotti entisestään myyntipuheen lupaus ”lantiota pyörittävästä superrapeudesta”. Muutenkin tuoteselosteen perusteella käsillä oleva pussi kuulostaa kovasti Funyuns-kloonilta. Saako jo innostua?

Rakenne: Ei. Pettymys hiipii pintaan heti ensipuraisusta. Cheese & Onion Ringsin rakenne on kaukana kuivan rapsakasta Funyunsista. Ilmankeveiden Ringsien rakenne on pehmeän tussahtava ja muistuttaa monella tapaa tuikitavallisesta juustonaksusta. Pinnassa oleva makujauhe on kauniin oranssia ja värjää sormet upeasti, mutta rapeutta en Ringeistä löydä kirveelläkään.

Maku: Rakennetta leimaava pehmeys kantaa myös makuun, samoin perustavanlaatuinen juustonaksuisuus. Parasta maussa on kermainen juustoisuus, huonointa taas suuhun kummittelemaan jäävä miedon kitkerä sipuli, joka tuntuu jokseenkin tönköltä ja päälleliimatulta.

Kokonaisuus: Summaten Cheese & Onion Ringsit ovat renkaan mallisia juustonaksuja, joihin on lätkäisty kylkiäiseksi sipulikomponentti. Sellaisenaan arvosana saattaisi olla jossain kolmosen pinnassa, mutta näin karvaasti petetty rapeuslupaus rokottaa saldoa roimasti.

Arvosana: 2,2 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Kolme sipulia.