Hullaannuin viime vuonna iljettävästi nimettyjen KikXien sipuliversiosta ja esitin arvion yhteydessä toiveen muista makuvaihtoehdoista. Sipsijumalat ovat olleet kuulolla ja päättäneet naittaa kikhernesipsit kaikkien aikojen lempisipsimakuni ranchin kanssa. Tämänhän pitäisi olla aivan selkeä 5/5-homma!
Rakenne: KikXien konsistenssi on pysynyt ennallaan enkä havaitse massassa sen suurempia reseptimuutoksia sitten ensimmäisen version. Avainsanoja ovat edelleen nachomaisuus, ilmavuus, ruokaisuus ja lusikkamaisuus. Jostain syystä vähäöljyisyys kuitenkin tällä kertaa tuntuu enemmän kuivuutena kuin sipuli-iteraation kohdalla.
Maku: En haluaisi joutua tätä kirjoittamaan, mutta KikXien ja ranchin liitto ei lopulta ole tehty sipsitaivaassa. Suhteettoman niukasti annosteltu ranch-mauste piipahtaa suussa lähinnä pureskelun aluksi ja tekee sitten välittömästi tietä massalle, jonka maku lopulta ole järin ihmeellinen, vaikka onkin mietoudessaan melko lempeä. Kunnon ranch-tunnelmiin päästäkseen täytyy lastuja lappaa kitaan oikein olan takaa.
Kokonaisuus: Runsaampi öljy ja/tai maustaminen olisi voinut kenties piristää nyt jokseenkin turhan platkua ja kuivaa kokonaisuutta. Dippialustana nämä toimivat oivallisesti, mutta sellaisenaan napostelutunnelma jää jokseenkin latteaksi.
Arvosana: 2,6 pistettä viidestä.
Dippisuositus: Ranch!