Lay’s Hamka’s Original

Erikoisuudet, Juustonaksun sukulaiset, Maissi, Makuja maailmalta, Snacksit

Hollannissa asuvan Aten sipsiyllätyslaatikosta paljastui viime viikon arviosipsin lisäksi pussillinen Lay’sin Hamka’seja, joiden mausta tai yleisestä luonteesta en saanut pussin kyljestä mitään käsitystä – flaamia en osaa ensinkään, ja saksan kielen taitonikin on lopulta melko onneton.

Googlettelun perusteella kyseessä on ilmeisesti joku tosi hollantilainen juttu, joita saa Suomeen hankittua harvoista hollantilaiselintarvikkeisiin erikoistuneista kaupoista. Hamka’seja myös valmistaa Lay’sin lisäksi monta muutakin hollantilaisvalmistajaa. Jännittävintä Hamka’sissa on ristikkopottumaisen ulkoasun lisäksi maku: kinkku ja juusto!

Rakenne: Ristikkoperunat mieleen tuova muoto on upea ja sopii niin käteen kuin suuhunkin. Jälkimmäisessä tuntuma on muhkean ilmava ja erittäin rapea. Miinukseksi laskettakoon lievä kuivuus sekä se, että pureskellessa maissimassa menee jokseenkin rakeiseksi ja hampaissa ritiseväksi.

Maku: Tein sillä tavalla, että lähdin maistelemaan Hamka’seja ennen kuin olin selvittänyt, miltä niiden pitäisi maistua. Juusto oli helppo tunnistaa, se nimittäin pölähtää suuhun todella vihaisesti heti ensipuraisusta. Kinkku alkoi löytyä juuston alta tarkemmalla maistelulla, kun tajusin sitä kokonaisuudesta etsiä. Juusto ei valitettavasti ole kovin hyvää, vaan pikemminkin melko esanssista ja kinkun kanssa jotenkin sukkaista. Vertailukohtaa voit etsiä lähihuoltoasemasi huokeimmasta päivän vanhasta kinkku-juusto-sämpylästä. Vahvuudestaan huolimatta mauste häviää suusta melko nopeasti ja jättää jälkeensä paljaan maissimassan maun.

Kokonaisuus: Hamka’s on kuriositeettina viihdyttävä, mutta ei saa toivomaan, että vastaavaa tuotetta löytyisi suomalaisista sipsihyllyistä.

Arvosana: 2,0 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Valkosipuli.

2 kommenttia artikkeliin ”Lay’s Hamka’s Original

  1. Fun fact: nimi tulee hollannin sanoista ham = kinkku ja kaas = juusto, eli ”hamkaas” olisi ”kinkkujuusto”. Siitä on sitten lyhennetty fiktiivinen tuotenimi Hamka ja sen monikko Hamka’s, joka kuulostaa samalta kuin ”hamkaas”. Totta, on vähän tunkkainen ja vieras maku, jota tekee ehkä mieli kerran kahdessa vuodessa kokeilla. Mutta hyvin suosittu peruselintarvike Hollannissa, kaikkein tuntema sipsituote.

    1. Oho, kiitos tästä valaisevasta tiedonmurusta! Ajattelinkin, että ”ham” varmaan viittaa tavalla tai toisella kinkkuun, mutta sen pidemmälle en loogisessa päättelyssäni päässyt. Ihana myös kuulla, että tällaiset napostet ovat Hollannissa peruselintarvike.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *