En ole vieläkään aivan varma, miksi Kickersien alkuperäistä ja täysin toimivaa leijamuotoa piti mennä pari vuotta sitten sörkkimään, mutta eipä tuo ole juuri päivystävän snackspertin Kickers-kulutusta vähetänyt. Nyt Estrellalla on kuitenkin oivallettu jotain olennaista: ranch on maailman paras sipsimaku, ja ei ole mitään syytä, etteikö se voisi toimia myös Kickers-formaatissa. Olen innoissani!
Rakenne: Tällä saralla Kickersit eivät ole muuttuneet piiruakaan, joten lätkäisen tähän suoraan tekstiä vanhasta arviosta. Sopiva paksuus, huokoinen rapeus ja miellyttäväksi mössöksi pureskellessa muovautuva massa tekevät Kickerseistä äärimmäisen kutkuttavaa naposteltavaa. Perunapuristeille tyypillisesti rasvaa on keskiniukasti, mutta juuri sen verran, ettei kitalaki pääse kuivumaan.
Maku: Kickerseihin uutettu ranch-maku on pirteä ja erittäin tomaattinen verrattuna moneen muuhun ranch-makuiseen asiaan. Kokonaisuus on sopivan mieto, mutta ei lainkaan mauton. Kickers-perunamassan ominaismaku pääsee näissä alkuperäistä suurempaan rooliin, mikä saattaa johtua myös hillitymmästä suolan määrästä.
Kokonaisuus: Kickers Ranch on onnistunut päivitys klassikkoon. Se ei aivan yllä samalle ultrakoukuttavuuden tasolle alkuperäisen kanssa, mutta on silti täysin erinomainen naposte.
Arvosana: 4,5 pistettä viidestä.
Dippisuositus: En dippaisi!
Heippa! Sinä sipsiguruna osaisit ehkä vastata, että milloin Jumbojuustojen valmistus on aloitettu? Orklan sivuilla lukee, että 90-luvun lopulla, mutta omat muistikuvani kolahtavat enemmänkin lähemmäs 90-luvun alkupuolta. Voiko oma muistini pettää näin pahasti? Asia hämmentää minua kovasti.
Terve! Valitettavasti ei kyllä faktatietoa löydy täältäkään, jonnekin 1990-luvulle omatkin muistikuvani asettuvat, mutta eivät järin tarkasti. Jos selviää, niin kerro ihmeessä tälläkin foorumilla!
Laitoin palautelomakkeen kautta kysymyksen Orklalle, koska yöuneni ovat iäksi mennyttä ellen saa vastausta tähän maailmankaikkeuden polttavimpaan kysymykseen.
Saa nähdä vastaavatko vai löytyykö heiltä ehkä jotain tähdellisempää tekemistä (en tosin keksi mikä sellaista voisi olla).