HOM Banana Chips Spicy Barbecue

Erikoisuudet, Makuja maailmalta, Maustettu, Sileä, Sipsit

“Siis haistoiksää miltä nää haisee? Nää haisee ihan Weetabixiltä!” totesi vaimoni nuuhkaistessaan HOMin valmistamia Spicy Barbecue -banaanisipsejä.

Maistoin taannoin banaanisipsejä ensimmäistä kertaa eläessäni osana Venezuelasta saapunutta herkkuerää. Venezuelalaiset banaanisipsit olivat täysin kamalia, mauttomia ja öljyisiä hirvityksiä, joita en suosittelisi pahimmalle vihollisellenikaan. Konsepti tuntui silti sen verran kiehtovalta, että en ollut vielä valmis tuomitsemaan banaanisipsejä alimpaan sipsihelvettiin.

Thaimaalainen sipsipaja HOM valmistaa yksinomaan banaanista tehtyjä naposteita. Nyt testissä olevan Spicy Barbecuen ohella makuvalikoimassa on sellaisia eksoottisia nimikkeitä kuin Corn Cheese, Japanese Seaweed ja Sourcream & Onion. HOM on sattumalta myös se ääni, jonka usein päästän sujauttaessani sipsejä suuhuni. Päätän siis uskoa, että brändin nimen syntyperä on onomatopoeettinen.

Spicy Barbecue -pussin kyljessä painotetaan etenkin tuotteen terveellisyyttä, kolesterolittomuutta, gluteenittomuutta, säilöntäaineettomuutta, GMO:ttomutta ja MSG:ttömyyttä – mitä ikinä se sitten tarkoittakaan. Suomentuvatkohan nämä määreet myös mauttomuudeksi?

Rakenne: HOMin banaanisipsit ovat huomattavan ohuita ja paradoksaalisesti jotenkin pehmeän rapeita. Pureskellessa sipsi muuttuu tahmeaksi jankiksi, kuten kuivaamaton banaanikin. Lastujen paksuuksissa on huomattavia eroja. Sipseihin on saatu nokkelasti lisää pituutta leikkaamalla banaania vinottain.

Maku: Täytyy todeta, että HOMin bbq-mauste on genren kärkipäätä. Maustetta on runsaasti ja siinä on miellyttävä vahvuus ja terävä makeus, tosin ilman savuisuutta. Suolaa on niukasti, mikä osoittautuu ongelmalliseksi, sillä makea mauste yhdessä makean banaanin kanssa tekevät kokonaisuudesta jo vähän äklön. Tämä on sikäli toki ymmärrettävää, sillä tuotetta on karkkipussimaisessa pakkauksessa vain 45 grammaa. Mauste katoaa suusta nopeasti, ja jäljelle jää vähän pahvinen kuivatun banaanin maku.

Kokonaisuus: HOM on äärettömästi parempi tuote kuin venezuelalainen virkaveljensä, mutta sipsien yleisemmässä viitekehyksessä lopulta melko yhdentekevä. Eivät nämä pahoja ole, mutta eivät varsinaisesti hyviäkään, eivätkä täten herätä suuria tunteita kumpaankaan suuntaan. Jos tätä bbq-maustetta saisi yhdistettynä hyvään perunalastuun, oltaisiin voittavan kaavan äärellä. En usko, että otan testiin enää kolmansia banaanisipsejä.

Arvosana: 2,2 pistettä viidestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *