Estrella Maalaissipsi Ranch & Kermaviili

Maalaisperunalastut, Maustettu, Poimutettu, Sipsit

Ranch ja kermaviili on jo aiemmin todettu erittäin toimivaksi makuyhdistelmäksi. Estrella on myös viime aikoina vakuuttanut uutuusmaalaissipseillään, joista ainakin Cheddar & punasipuli oli erittäin oivallinen tuttavuus – pussi tyhjeni niin äkkiä, etten ennättänyt edes kirjoittamaan siitä arviota.

Näiden pohjatietojen perusteella Ranch ja kermaviili -maalaissipseiltä on lupa odottaa vähintäänkin kohtalaista menestystä makutestissä.

Rakenne: En muista, että olisin aiemmin törmännyt poimutettuihin maalaisperunalastuihin. Maalaissipsien ”artesaaniuteen” tuntuu yleensä kuuluvan rosoinen ja ohut sileys, mutta Estrella on päättänyt rikkoa kaavaa ja tehdä maalaislastuistaan paitsi poimutettuja, myös verrattaen paksuja. Lastujen keskimääräinen koko on melko pieni, ja ne tunnistaa maalaissipseiksi reunoilla esiintyvästä kuoresta. Sipsit ovat pureskellessa jopa kovia ja rouske on armoton. Kovuuden lisäksi leimallinen piirre on rasvaisuus: öljyä on todella paljon, ja se jää kelmumaisesti viipyilemään suuhun pitkäksi aikaa.

Maku: Ranchin perusmaku on kunnossa, ja tuntuu kielellä kenties jopa rahtusen vahvempana kuin perusperunalastuversiossa. Johtuukohan öljystä? Tuhdin ranchin lisäksi makupaketissa on erittäin reilusti suolaa, joka hautaa sekä kermaviilin että perunan kokonaan kokonaisuudesta.

Kokonaisuus: Tuju maku ja liioiteltu öljyisyys yhdistettynä harvinaisen koviin lastuihin tekee Ranch & Kermaviili -maalaissipseistä lähes epämiellyttävää syötävää. Estrella on kenties yrittänyt hakea uusia tuulia maalaissipsien viitekehyksessä, mutta mielestäni tällä kertaa on eksytty liian kauas maalaislastujen perusajatuksesta.

Arvosana: 1,3 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Valkosipuli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *