Vappu-special: Snack Fries simapillinä

Ilmiöt

Päivystävän snackspertin puoliso muistelee aina tähän aikaan vuodesta lapsuutensa vappua, jona oli ystävänsä kanssa saanut ahaa-elämyksen ja käyttänyt Snack Frieseja siman ryystämiseen. Olen toisinaan miettinyt, että idea voisi olla testaamisen arvoinen, mutta toisaalta rinnastanut sen ruoalla leikkimiseen.

Tänä vappuna päätin kuitenkin viimein tarttua härkää sarvista ja tutkia Agit-Propin kuuntelun lomassa, onko ajatuksessa sittenkin mieltä. Tuntuisi lopulta haaskaukselta elää elämänsä loppuun saakka niin, ettei olisi koskaan hyödyntänyt Snack Friesin pillimäistä muotoa, no, pillinä.

Siispä asiaan! Snack Friesin työntäminen simalasiin tuntuu alkuun jotenkin riettaalta, mutta muuttuu yllättävän pian luontevaksi. Sima virtaa runsaana pilliksi muuttuneen naposteen läpi. Makean siman ja bbq-mausteen yhdistelmä ei ole taivaassa tehty liitto, mutta tuntuu hetken uutuudessaan ja outoudessaan kutkuttavalta. Snack Friesin ulottuvuus loppuu ennen lasin puoliväliä, mutta ainakaan naposte ei ennätä lutteroitua, ellei juo syystä tai toisesta todella hitaasti.

Simassa marinoitunut Snack Fries ei rousku hampaissa, muttei silti ole menettänyt täysin kiinteyttään. Kertamakuelämyksenä se on viihdyttävä, mutta en usko palaavani konseptiin enää tulevina vappuina.

Mutta onpahan nyt kokeiltu tällaistakin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *