Ylivoimaisesti eniten B-kirjainta sisältävä vastaan tullut naposteen nimi!
Taannoin testaamani Burtsin Guinness-maustetut sipsit eivät lopulta juuri maistuneet Guinnessilta, mutta tämä ei lannista testaamasta saman valmistajan bourbon-mausteisia lastuja. Tämän julkaisun kirjoittaja kuvittelee olevansa jonkinlainen alemman keskitason viskiharrastaja, mutta asiantuntemukseni ulottuu oikeastaan yksinomaan single malt -henkisiin skottiviskeihin – bourbon on jäänyt vieraammaksi. Konsepti kiinnostaa silti!
Guinness-pussin täysin poskettomat myyntipuheet on tällä kertaa jätetty suosiolla pois, ja takakansiteksti tyytyykin lupaamaan ”vain” bourbonin ja barbequen miellyttävän savuisen liiton. Viski ja bbq toki kulkevat käsi kädessä, mutta olen jo lähtökohtaisesti hieman skeptinen sen suhteen, kuinka tämä makumaailma on saatu uutettua perunalastuun. Saas nähdä!
Rakenne: Kuten edellisissäkin Burtseissa, rapeutta riittää vaikka muille jaettavaksi asti. Paisto on kauniin kuulas, reunoissa siedettävä määrä palaneisuutta ja öljyä kohtuullisen runsaasti. Lastujen koko vaihtelee villisti todella pienestä melko suureen.
Maku: Lupaavaa rasahdusta seuraa karvas pettymys ja päällimäinen vaikutelma tuotteesta on hailakka. Bbq-mausteessa on säästelty mahdollisesti siksi, että bourbonin maku erottuisi, mutta eipä lopulta erotu. Maku on jokseenkin ristiriitainen ja sekava – omituinen makeansuolainen sekasotku, joka ei ainakaan maistu viskiltä, jos edes hirveästi barbequelta. Suolaa on todella vaihtelevasti.
Kokonaisuus: Hyvin paistettu rapea perunalastu on menty pilaamaan täysin luokattomalla mausteella. En oikein osaa sanoa näistä mitään muuta tyhjentävää.
Meikäläisen kirjoissa sipsi on ensisijaisesti sarjavalmistettu massatuote, josta kaikenlainen artesaanihifistely ja käsityömeininki tulisi pitää jokseenkin erillään.
Silti olen pitkin hampain joutunut myöntämään, että tymäköimmät sipsimaut ja viimeistellyimmät napostekokonaisuudet löytyvät nimenomaan tältä kentältä, ja siitä päästäänkin viikon arvioitavaan tapaukseen.
Tiedustelin sipsikauppaan lähtöä tehdessäni jälkikasvultani, millaisia sipsejä tällä kertaa tulisi hankkia testattavaksi. Briiffi oli lyhyt: juustosipsejä. Ainoa kriteerit täyttänyt, toistaiseksi arvioimaton tuote oli ruotsalaisen Gårdschipsin parmesaanimausteinen pussi, jonka kylkeen on painettu jos jonkinlaista käsityön leimaa konstruoivaa tietoa perunalaadusta sipsimestarin nimeen ja Eriksgårds Lantbrukiksi mainitun perunatilan maantieteellisiin koordinaatteihin. Ei tästä enää paljon artesaanimmaksi pääse!
Rakenne: Käsin paistetun lastun etu on usein ylivoimainen rapeus, ja Gårdschipsin tapauksessakin se on rakenteen suurin vahvuus. Sipsit ovat melko pientä kamaa, mutteivat silppua, vaan selvästi tehty pienistä perunoista. Palaneita reunoja on paljon verrattuna massavalmisteisiin sipseihin, mikä lienee tietysti inhimillistä. Rasvaa Gårdschipseissä on harvinaisen runsaasti.
Maku: Runsas rasva, kenties yllättävän pehmeä mutta silti hallitseva parmesaani ja maukkaan täyteläinen peruna ovat yhdessä runsaahkon suolan kanssa vastustamaton yhdistelmä, joka kutsuu napostelemaan ns. suu vaahdossa. Kenties juuri rasvan ansiosta ihana maku jää asustelemaan suuhun pitkäksi aikaa olematta kuitenkaan tunkkainen. Nämä ovat taatusti epäterveellisimpiä pitkään aikaan syömiäni sipsejä, mutta enpä napostelultani juuri terveydellisesti positiivisia vaikutuksia haekaan.
Kokonaisuus: Gårdschips Parmesanit ovat epäilyksettä parhaita tähän mennessä maistamiani juustosipsejä, ja ylipäätään kaikkien kohtaamieni sipsien kärkikahinoissa. Voisin kirjoittaa näistä vaikka minkälaista ylistystä, mutta tyydyn toteamaan, että jokaisen itseään kunnioittavan ja harrastuksensa vakavasti ottavan snackspertin olisi viipymättä syytä etsiä pussillinen haltuunsa.
Siinä missä kotimaiset sipsitehtaat ovat kääntyneet esimerkiksi linssin tai kikherneen puoleen etsiessään vaihtoehtoa perunalle, Pringlesin uudehko tuotesarja tuo tuttuun peruskonseptiin mukaan riisin.
Rice Fusion -sarja kattaa pääasiassa itämaisia makuja, kuten Peking Duck Hoisin Sauce, Japanese BBQ Teriyaki, Tandoori Chicken Masala ja jokseenkin sattumalta hyllystä mukaan testattavaksi tarttunut Malaysian Red Curry.
Koostumus: Riisi-Pringles on perusversiota jokseenkin rapeampi ja kevyempi. Kuivahko lastu hajoaa pureskellessa sirpaleiksi, eikä varsinaisesti liukene tai mössöönny. Riisin osuus kokonaisuudessa jää alle 25 prosentin, mutta tuntuupa lastu silti kuitenkin jopa merkittävästi erilaiselta verrattuna klassiseen Pringlesiin.
Maku: Kuvittele poimivasi suuhusi lusikallinen itämaisen valmisaterian mukana tulevaa maustesekoitusjauhetta ja pääset hyvin lähelle Malaysian Red Curry -kokemusta. Maku on hyökkäävä, kuiva, rahtusen teollinen ja ennen kaikkea kaiken muun alleen hautaava. Olisi ollut mukava tietää, miten riisimassan maku eroaa perunamassasta, mutta toistaiseksi tämä jää arvoitukseksi. Curryn maku viipyilee suussa ja huulilla vielä tuntikausia maistelun jälkeenkin, eikä vähimmässäkään määrin hyvällä tavalla.
Kokonaisuus: Riisi-Pringles on koostumukseltaan miellyttävä tuttavuus, jonka tärvelee täysin kamala ja nyanssiton mauste. Täytynee testata jossain kohtaa jokin toinenkin Rice Fusion -sarjan maku, jotta riisimassan mausta pääsisi kunnolla jyvälle.
Olut ja sipsit ovat yhtä luonnollinen makuyhdistelmä kuin… no, vaikkapa olut ja pizza. Harvemmin kuitenkaan törmää tuotteeseen, jossa näitä toisiaan täydentäviä elementtejä on koetettu törmäyttää samaan pakkaukseen. Oluen makuisia sipsejä on tullut vastaan muutamia, sipsin makuisia oluita ei vielä toistaiseksi kertaakaan. Markkinarako?
Verkkokaupasta mukaan tarttui taannoin Guinness-maustettuja Burts-sipsejä, joiden lupaus on to take taste buds to new extremes ja tarjota napostelijalle crunch like never witnessed before. Puheet ovat kovat, ja taannoin maistamastani Guinness-toffeesta jäi tunne, että irlantilainen mämmihtävä klassikko-olut voisi hyvinkin soveltua monenkinlaiseen elintarvikekäyttöön.
Rakenne: Crunchia totta vie riittää, mutta kalpenevat nämä silti rapeudessaan viime viikolla arvioiduille Estrellan Food Truck -sarjan sipseille. Lastu on paksu ja rasahtaa hampaissa tyydyttävästi. Lastukoko on vaihteleva, mutta kanttaa pienen suuntaan. Paistoa, mahdollista palaneisuutta ja kuorta on hankala havainnoida sipsejä peittävän sameanruskean maustekerroksen alta. Öljyisyys on runsaanpuoleista.
Maku: Jännittävällä tavalla yhtäaikaisesti erittäin suolainen ja makea kokemus. Maku on rahtusen hedelmäinen ja maltainen, mutta en ikinä arvaisi sokkotestissä, että kyseessä on Guinness. Maustetta on lastuissa todella epätasaisesti, mikä tekee napostelusta yllätyksellistä – välillä suuhun osuu erittäin mauton lastu, sitten taas makupommi. Runsaan maun ja korkean suolaisuuden kanssa syntyy paikoin viikon takaa tuttu ongelma: maku menee lopulta tukkoon omasta runsaudestaan.
Kokonaisuus: Ainakin tämä on jotain erilaista. Burts epäonnistuu Guinnessin maun uuttamisessa sipsiin, mutta onnistuu luomaan jokseenkin miellyttävän maltaisen artesaanisipsin, joka tosin paradoksaalisesti hyötyisi ennen kaikkea kevyestä lager-tyyppisestä oluesta kyytipoikanaan. Plussan puolella!
Uskallan väittää, ettei koskaan aiemmin ihmiskunnan tai napostelun historiassa kaltaiseni tavallinen pulliainen olisi pystynyt nauttimaan Pohjolan perukoilla kotisohvallaan Etelä-Afrikassa valmistettuja perunalastuja, joiden mauste on meksikolainen chili. Ja pussi on vielä hankittu Sambiasta (kiitos Hanna!).
Vaatimattomasti itseään naposteiden kuninkaaksi (King of Snacks) tituleeraava Simba on merkkinä meikäläiselle täysin uusi tuttavuus, ja suurella todennäköisyydellä ensimmäinen koskaan Afrikan mantereelta peräisin oleva maistamani sipsi. Myyntipuheet ovat muutenkin korskeat: tuotekuvaus kertoo, että jokainen nuori peruna haaveilee Simba-sipsiksi päätymisestä, mutta vain tarkoin valikoitu eliitti päätyy kuluttajan eteen.
Simboja on pussissa niukalta tuntuvat 36 grammaa, mikä osoittautuu lopulta kuitenkin täysin sopivaksi annoskooksi, kun maistelemaan asti päästään.
Rakenne: Simboissa on koon, rapeuden, poimujen syvyyden ja paiston osalta todella paljon samaa kuin Estrellan perus-poimutetuissa sipseissä, ja sourcream & onion -mausteisina voisin hyvin erehtyä luulemaan syöväni Manhattaneita. Palaneisuutta on noin joka kuudennessa sipsissä, mutta ei mauksi asti. Rasvaa on niukemmanpuoleisesti. Silppua ei ole mukana juurikaan, vaikka pussi matkusti luokseni 8000 kilometriä ja rapiat.
Maku: Pussin kyljessä luvataan, että jokainen lastu ärjyy makua, mutta lupaus jää kyllä suoraan sanottuna lunastamatta. Päällimmäisenä maussa on terve perunan maku, jota seuraa pieni etäisesti tulinen takapotku. En sokkomaistelussa tunnistaisi maustetta chiliksi, vaan veikkaukseni osuisi ennemmin jonnekin peruspaprikan ja bbq:n välimaastoon, ja sekin vaatisi maun laimeuden vuoksi äärimmäistä pinnistelyä. Eivät nämä todellakaan pahalta maistu, mutta eivät lopulta oikein hyvältäkään – tai miltään. Suolaa näissä ei pääasiassa ole nimeksikään, mutta välillä vastaan tulee lastu, joka on käytännöllisesti katsoen kyllästetty suolalla. Suolatasapaino on siis keskimäärin kunnossa?
Kokonaisuus: Kuvittele Manhattan, josta on imetty kaikki maku ja sujautettu tilalle maailman hennoin tulisuus. En saa Simboista oikein mitään irti, mutta tyhjennän silti pussin, koska sääli näitä olisi poiskaan heittää.
Vastaanotin taannoin Murmanskista pari kiintoisaa Lay’s-makua, joista ensimmäiseksi päätin tarttua ylivoimaisesti omituisimman kuuloiseen: rapuun.
Rapusipsit ovat asia, joihin en muista aiemmin törmänneeni saati edes uhranneeni mahdollisuuden ajatusta. Nautin mereneläväni mieluiten tuoreina, toiseksi mieluitenkin pakasteina. Lihasipsit onnistuvat harvoin, ja äyriäismauste tuntuu vaikeusasteeltaan vielä pykälää haastavammalta saada nappiin.
(Edit: Vaimoni muistitti, että olemme aiemmin napostelleet Tyrell’s Posh Prawn Cocktail -sipsejä. Muisti on hyvä, mutta lyhyt.)
Pussin kyljestä minua tuijottaa apean näköinen rapu, joka ei vaikuta järin ilahtuneelta venäläiseksi sipsimauksi päädyttyään. Tuoteselosteesta en luonnollisesti ymmärrä sanaakaan, mutta harvemminpa noita tulee muutenkaan lueskeltua.
Internet kertoo, että rapusipsit ovat itäblokin maiden erikoisuus, joita ei läntisemmässä maailmassa juuri kohdata. Tarkoin varjeltu salainen herkku vai hirvitys, joka ansaitseekin jäädä rajan taakse? Selvittäkäämme.
Rakenne: Kuten on esimerkiksi Pringlesin kohdalla, myös Lay’sin perusolemus säilyy osapuilleen muuttumattomana mausteesta ja myyntimaasta riippumatta. Lastut ovat ohuita ja rapeiksi paistettuja, öljyä on kohtalaisen runsaasti ja palaneita kohtia sekä kuorta siellä täällä. Sipsikoko on pienen puoleinen ja silppua on pussissa jonkin verran.
Maku: Pussista leijailee avatessa pistävä etikan tuoksu. Itse ravun maku tulee vastaan vasta puraistessa, ja se on jossakin oikean ravun ja muutaman päivän rannalla edesmenneenä pötkötelleen geneerisen äyriäisen välimaastossa. Merellisyys tuntuu aluksi sipseissä vieraannuttavalta, mutta hetken naposteltuaan siihen tottuu ja maku alkaa tuntua peräti luontevalta. Äyriäisen lisäksi maussa korostuvat edellämainittu etikka, vieno voi ja runsas suola, joka tietysti sopii merenelävien kaveriksi. Perunaa ei alta maista oikeastaan ollenkaan.
Kokonaisuus: En oikein osaa verrata Lay’sin rapusipsejä mihinkään, enkä ole varma, tulisinko hankkineeksi niitä spontaanisti. Onkohan Suomen markkinoilla koskaan ollut merenelävillä maustettuja perunalastuja? Tunkkainen kokonaisuus saattaisi hyötyä jostakin raikkaasta dipistä. Perunalastun ja äyriäisen yhdistelmä tuntuu loppupeleissä jotenkin väärältä, enkä oikein lopulta pysty päättämään, ovatko nämä huonoja vai keskinkertaisia.
Maistoin taannoin banaanisipsejä ensimmäistä kertaa eläessäni osana Venezuelasta saapunutta herkkuerää. Venezuelalaiset banaanisipsit olivat täysin kamalia, mauttomia ja öljyisiä hirvityksiä, joita en suosittelisi pahimmalle vihollisellenikaan. Konsepti tuntui silti sen verran kiehtovalta, että en ollut vielä valmis tuomitsemaan banaanisipsejä alimpaan sipsihelvettiin.
Thaimaalainen sipsipaja HOM valmistaa yksinomaan banaanista tehtyjä naposteita. Nyt testissä olevan Spicy Barbecuen ohella makuvalikoimassa on sellaisia eksoottisia nimikkeitä kuin Corn Cheese, Japanese Seaweed ja Sourcream & Onion. HOM on sattumalta myös se ääni, jonka usein päästän sujauttaessani sipsejä suuhuni. Päätän siis uskoa, että brändin nimen syntyperä on onomatopoeettinen.
Spicy Barbecue -pussin kyljessä painotetaan etenkin tuotteen terveellisyyttä, kolesterolittomuutta, gluteenittomuutta, säilöntäaineettomuutta, GMO:ttomutta ja MSG:ttömyyttä – mitä ikinä se sitten tarkoittakaan. Suomentuvatkohan nämä määreet myös mauttomuudeksi?
Rakenne: HOMin banaanisipsit ovat huomattavan ohuita ja paradoksaalisesti jotenkin pehmeän rapeita. Pureskellessa sipsi muuttuu tahmeaksi jankiksi, kuten kuivaamaton banaanikin. Lastujen paksuuksissa on huomattavia eroja. Sipseihin on saatu nokkelasti lisää pituutta leikkaamalla banaania vinottain.
Maku: Täytyy todeta, että HOMin bbq-mauste on genren kärkipäätä. Maustetta on runsaasti ja siinä on miellyttävä vahvuus ja terävä makeus, tosin ilman savuisuutta. Suolaa on niukasti, mikä osoittautuu ongelmalliseksi, sillä makea mauste yhdessä makean banaanin kanssa tekevät kokonaisuudesta jo vähän äklön. Tämä on sikäli toki ymmärrettävää, sillä tuotetta on karkkipussimaisessa pakkauksessa vain 45 grammaa. Mauste katoaa suusta nopeasti, ja jäljelle jää vähän pahvinen kuivatun banaanin maku.
Kokonaisuus: HOM on äärettömästi parempi tuote kuin venezuelalainen virkaveljensä, mutta sipsien yleisemmässä viitekehyksessä lopulta melko yhdentekevä. Eivät nämä pahoja ole, mutta eivät varsinaisesti hyviäkään, eivätkä täten herätä suuria tunteita kumpaankaan suuntaan. Jos tätä bbq-maustetta saisi yhdistettynä hyvään perunalastuun, oltaisiin voittavan kaavan äärellä. En usko, että otan testiin enää kolmansia banaanisipsejä.
Venezuela on viime aikoina ollut uutisotsikoissa lähinnä poliittisen epävakauden ja kehnojen humanitaaristen olojen ansiosta. Venezuelan tilanne on pääasiassa karmea, mutta ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin.
Yleisradion Barcelonan kirjeenvaihtajana työskentelevä Maija Salmi on paitsi oivallinen toimittaja, myös pesunkestävä snackspertti. Niinpä onkin vain luonnollista, että Venezuelan matkalta mukaan tarttui ansiokkaan kriisiraportoinnin ohella paikallisia sipsejä, jotka Maija kiitettävästi postitti Suomen Tampereelle höystettynä muutamilla espanjalaisilla herkuilla. Jokaisen tämän tekstin lukijan verorahoja on siis välillisesti käytetty meikäläisen snaddiktion ruokkimiseen
Sipsilähetystä evästivät saatesanat, joiden mukaan venezuelalaiset sipsit ovat pääasiassa erittäin kamalia, ja paikalliset suosivat mustasta pörssistä hankittavia kolumbialaisia naposteita. (Sipsien musta pörssi kuulostaa sivumennen aiheelta, josta mielellään katsoisin ainakin puolituntisen gonzo-henkisen dokumentin. Joukkorahoitus, anyone?)
Yllättävänkin vikkelästi Espanjasta saapunut lähetys oli säilynyt hämmästyttävän ehjänä. Riemastuttava Harry Potter -teemainen paketti sai Kaukajärven S-Marketin postivirkailijan ensin hymyilemään ja kerrottuani paketin sisällöstä myös nauramaan räkäisesti.
Koska yksiäkään (korjatkaa, mikäli olen väärässä) arvioitavista tuotteista ei ole saatavilla Suomen markkinoilla, en näe hyödylliseksi käydä niitä yksitellen läpi järin syväluotaavasti. Tyydynkin siis tiiviisiin luonnehdintoihin, jotka toivottavasti auttavat tämän julkaisun maailmalla matkaavia lukijoita sipsihyllyjen äärellä.
Arviointikierrokseen osallistui myös vaimoni sekä kolmivuotias poikani, joka tosin jäävättäköön, sillä hänen luonnehdintansa jokaisesta naposteesta oli ”ihan hyvää”.
Ruffles Sabor a Jamón (Espanja)
Olen aiemmin testannut lukuisia pekoni- ja ribs-maustettuja sipsejä, mutta kinkkusipsien genressä tämä taitaa olla ensimmäinen laatuaan. Maku on melko lähellä muita edellämainittuja lihasipsejä, mutta savuisempi ja huomattavasti suolaisempi. Rakenne on rapea ja poimut kapeita, mutteivät silti revi suuta rikki.
Jano tulee nopeasti, ja Jamón-sipsit hyötyisivät ehdottomasti jostakin raikkaasta dipistä. Silti sellaisenaankin maukas ja ennen kaikkea rapea elämys.
Mun Chyps Ajo intenso (Venezuela)
En juuri puhu espanjaa, mutta vaimoni osasi onneksi tulkita plátanon tarkoittavan banaania. Pussista päätellen näissä pitäisi olla jonkinlainen valkosipulimauste, mutta totuus on lähempänä tunkkaista barbequeta.
Mauste on sinällään ihan keskitien kamaa, mutta toimii banaanin kanssa osapuilleen yhtä hyvin kuin nakit joulupuurossa. Lastu on lisäksi erittäin pahvinen ja koko kauneus on uitettu jossain todella iljettävässä öljyssä. En suosittele kenellekään.
El Original Pepito Dinosaurio (Venezuela)
Dinosauruksen muotoisia juustonaksuja, jotka haisevat varpaanväliltä eivätkä maistu oikeastaan yhtään miltään.
Jännittävä muoto antaa odottaaa paljonkin, mutta kokemus on lopulta sama, kuin laittaisi puristettua sahajauhoa suuhunsa. Kielellä häivähtää mieto juusto, mutta nielaisun jälkeen suuhun jää pelkkä kuivuus.
Lay’s Poppables (Espanja)
Näistä on vaikea sanoa muuta, kuin että kyseessä on käytännössä Taffel Hearts ilman minkäänlaista maustetta. Melko tylsä, mutta saattaisi toimia dipin kanssa.
Punch Papas Fritas Con Sabor a Queso (Venezuela)
Pussissa on noin 70 prosenttia ilmaa ja 30 prosenttia sipsejä. Näiden pitäisi kai maistua juustolta, mutta mauste-esanssi on niin teollinen, että maun nimi voisi oikeastaan olla tehdas. Uitettu samassa iljettävässä öljyssä kuin aiemmat banaanilastutkin. Täysin kamalia.
Juustosipsejä ei siis osata tehdä maailmallakaan!
Lay’s Receta Campesina (Espanja)
Paras viimeiseksi! Pussin perusteella makuyhdistelmä on sipuli, tomaatti ja jokin vihreä yrtti, ja niiltä nämä todella maistuvat. Todella ohuita, rapeita ja öljytasapainoltaan täydellisiä herkkuja, joista jokainen on tällätty täyteen erittäin intensiivistä makua.
Toivoisin näitä todella kipeästi kotimaisiin sipsihyllyihin, ja toivon tätä Lay’s-makua jatkossa tuliaisiksi jokaiselta Espanjaan matkustavalta ystävältäni.
