Finncrisp Sourcream & Onion

Kaupallinen yhteistyö, Nachot

Ensiksi pahoittelut lukijoille: päiväkodista tarttuneen syyspöpön takia viime viikon arvio jäi kokonaan väliin. Huolestuneen palautteen antajalle siis huojennukseksi kerrottakoon, että julkaisu jatkuu taas normaaliin tapaan.

Sitten asiaan!

Kun joskus äärimmäisen harvoin on sellainen olo, että tekisi mieli napostella, MUTTA ei tee mieli sipsejä, hapankorput ovat useimmiten avain onneen. Hapankorppuja voi toki päällystää ja maustaa lähes rajattomalla skaalalla levitteitä ja juustoja, mutta toisinaan on mielessä käynyt tällainenkin ajatus: eikö maailmassa voisi olla olemassa jo itsessään maustettuja hapankorppuja?

Jokseenkin tähän markkinarakoon iskee Finncrisp uusilla täysjyväruislastuillaan. Finncrispin Sipsiblogin toimitukseen lähettämästä laatikosta löytyivät maut Roasted Peppers & Chipotle sekä klassikoiden klassikko Sourcream & Onion, joka onkin viikon arviolastu.

Rakenne: Finncrispit ovat käytännössä kolmion mallisia pieniä hapankorppuja, joita peittää sormet ja kielen ihanasti tahmaistava maustejauhe. Rapeus on upea ja suussa käyvä rouske kuin sepelimurskaa pyykkikoneessa. Pureskellessa lastut muuttuvat ensin teräviksi sirpaleiksi ja sitten nopeasti rukiiseksi mössöksi. Lastun koko on hyvin lähellä perinteistä nachoa. Kolmioiden tasakylkisyys vaihtelee.

Maku: Pitkälti hapankorppuista ja täten hapanta perusmakua maustaa yllättävän tujakka sourcream & onion -mauste, josta tulevat kaikkein eniten mieleen Taffelin Broadway-mausteiset pähkinät. Maustejauheessa on reilunpuoleisesti suolaa, mikä tasapainottaa itsessään suolatonta ruismassaa.

Kokonaisuus: Ruisnachoja on viime vuosina valmistanut muutamakin napostetehdas, mutta niitä on useimmiten vaivannut liiallinen paksuus. Finncrispin nachon ja hapankorpun lehtolapsi on sopivan ohut mennäkseen täydestä sipsinä, ja on mausteensakin puolesta onnistunut uusnaposte.

Arvosana: 3,7 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Salsa.

Weekend Snacks Chili & Garlic

Kaupallinen yhteistyö, Maustettu, Peruna, Poimutettu, Snacksit

Weekend Snacks vakuutti jokin aika takaperin nostalgisella Crisp Mix -pussillaan, ja kenties blogin taannoisen mediajulkisuuden siivittämänä valmistaja intoutui lähettämään Tampereelle suoraan sanottuna järjettömän kokoisen laatikon pullollaan sipsejä.

Valkosipulin rakastajana allekirjoittanutta eniten puhutteli ensimmäisenä makuvaihtoehto Chili & Garlic, vaikken toisaalta lukeudukaan tulisien makujen ystäviin.

Rakenne: Naposteiden muoto on kuppimainen ja jollain tapaa myös tyynymäinen. Puristesipsin poimut ovat syviä ja koko on sopiva. Rapeus on sanalla sanoen optimaalinen: sipsi rouskuu hampaiden välissä tyydyttävästi, muttei revi suuta rikki eikä toisaalta mene mössöksikään. Koko on oivallinen kertasuulliseksi ja soveltuu hyvin myös dippaamiseen.

Maku: Kokonaisuudessa chilistä ja valkosipulista on harmillisesti lähinnä mietoja viitteitä – näihin ei taatusti kukaan polta suutaan tai karkoita vampyyreja. Maustetykki on laulanut myös erittäin epätasaisesti, eli makujauhetta saa välillä suun täydeltä, välillä ei. Suolaa on enemmän kuin vähemmän. Lopputulema on kuitenkin pehmeähkö ja enimmäkseen harmiton. Päällimmäiseksi jää sama massan perusmaku kuin monissa Crisp Mixinkin naposteissa. Samalla läsnä on lievä tunkkaisuus, joka kaipaa raikasta vastapainoa.

Kokonaisuus: Chilin ja valkosipulin korostunut rooli pussin ulkoasussa on jokseenkin harhaanjohtava, mutta silti napostelutuokion jälkeen mieli on lähinnä ilahtunut etenkin ihanan rapeuden ansiosta.

Arvosana: 2,9 pistettä viidestä.

Dippisuositus: Tzatziki.

Estrella Sadonkorjuu Karamellisoitu punasipuli

Kaupallinen yhteistyö, Maustettu, Poimutettu, Sipsit

Syksy on napostelun kulta-aikaa. Pimenevät illat, armoton arki ja kurakelit suorastaan huutavat vastapainokseen Masterchef Australian kaltaisia hyvän mielen tv-ohjelmia ja lempinaposteita, olivat ne sitten pehmeitä ja makeita tai suolaisia ja rapeita.

Estrellalla on sisäistetty tämä ihmisen perusluontoon kuuluva käytösmalli hienosti, ja sipsitehdas vastaakin kansan huutoon tuomalla syksyisin markkinoille syystä kehutut kausimakunsa. Syksyn 2019 rajoitetun erän kausimaut ovat Kantarelli & kermaviili sekä tällä viikolla arviovuorossa oleva Karamellisoitu punasipuli. Estrella lähetti Sipsiblogin toimitukseen ystävällisesti laatikollisen molempia, mutta olisivatpa nämä päätyneet testikulhoon joka tapauksessa.

Sipulisipsejä on markkinoilla tällä hetkellä muutamiakin. Estrellan oman Roasted Onionin lisäksi Karamellisoidun punasipulin pahin haastaja lienee Taffel KikX, joka löi snackspertin taannoin ns. ällikällä.

Rakenne: Uuden sadon perunoista valmistetut sipsit ovat paikoin yllättävänkin suuria, pääosin keskikokoisia. Rapeutta on enemmän kuin vähemmän ja suuripoimuisten lastujen reunat teräviä, mutta käytetty perunalaatu on siinä määrin jauhoinen, etteivät sipsit revi kitalakea. Öljyä on niukahkosti. Paisto on tummemman puoleinen, reunoilla esiintyy maalaisperunalastumaisesti kuorta.

Maku: Ensimmäisenä suuhun leviää makeus. Perässä rientää sipuli, joka ei ole pistävä, vaan täyteläisen pehmeä, ja jää kitalakeen leijailemaan hyväksi aikaa. Makua on paljon, ja se tuntuu kyllästävän sipsit läpikotaisin, ei vain maustejauheen muodossa. Suolaa on huomaamattoman sopivasti. Maku on jossain määrin sukua barbequelle, mutta ilman savuisuutta.

Kokonaisuus: Sadonkorjuu-sipsejä parempaa syysnaposteltavaa saa hakea. Rajoitettu saatavuus ärsyttää, mutta toisaalta varmistaa sen, ettei näihin ennätä kyllästyä ja kysyntä on taattua. Menevät sipulisipseissä samalle viivalle Kikxien kanssa!

Arvosana: 4,3 pistettä viidestä.

Estrella Cheddar & Red Onion

Estrella Artisan Chips Cheddar & Red Onion

Kaupallinen yhteistyö, Maalaisperunalastut, Maustettu, Sipsit

Maalaisperunalastut ovat oikeastaan ihan oma naposteiden genrensä. Taffelin Kartanon perunalastut hallitsivat pitkään suomalaisia maalaislastumarkkinoita, kunnes pallia saapui heiluttamaan ensimmäisenä Pirkka ja sittemmin suurin osa muistakin toimijoista.

Estrella on lähtenyt peliin omalla Artisan Chips -sarjallaan, joista arvioitavaksi saapui taannoisessa yllätyslaatikossa lähtökohtaisesti houkuttelevan kuuloinen Cheddar & Red Onion -uutuus.

Mikä oikeastaan tekee sipsistä maalaisperunalastun? Pääasialliset yhdistävät tekijät ovat perunaan jätetty kuori ja yleinen rustiikkisuus, mahdollisesti hieman paksumpi lastukoko, astetta ”hifimmät” mausteet sekä erittäin rapea, Estrellan tapauksessa pienissä erissä hitaasti keittämällä saavutettu paisto. Kaiken kaikkiaan maalaisperunalastuja leimaa yleinen käsityön leima ja artisaanillisuus, mikä tuntuu edelleen olevan ruoka- ja juomatrendien ylivoimainen kuningas tai -tar.

Rakenne: Artisan Chipsit ovat todella harvinaisen rapeita ja rouskuvia. Lastut ovat melko pieniä, mikä on ymmärrettävää, sillä suuremmat lastut ovat menneet paistossa mutkalle, mikä aihettaa epäilemättä mausteen ja paiston epätasaisuutta sekä kenties jopa paikoittaista sitkeyttä. Yleinen rakennevaikutelma on silti erinomainen. Öljyisyys on hyvin niukkaa.

Maku: Ensimmäinen suuhun pölähtävä maku on täyteläinen cheddar, punasipuli seuraa enemmän vienona jälkimakuna. Etenkin maun cheddar-komponentti on oivallinen. Käsityövaikutelmaan kuuluu, että maustetta on paikoin enemmän, paikoin vähemmän, mutta tämä ei varsinaisesti käy vaivaamaan, kun alta kuultava perunan makukin on mainio. Maku saattaisi yltää vielä rahtusen korkeampiin sfääreihin hieman enemmällä suolalla, mutta tämä lienee makuasia, kuten sipsien arvioiminen tietysti ylipäätään.

Kokonaisuus: Cheddar & Red Onionin tasapaino on sen verran kunnossa, etten lähtisi edes sotkemaan yhtälöön minkäänlaista dippiä, eivätkä pienet lastut siihen varsinaisesti soveltuisikaan. Yleisfiilis on sopivasti luksustuotteen ja sarjatuotteisen naposteen välimaastossa. Näitä voisi hyvin hankkia niin harmaata arki-iltaa piristämään kuin viikonloppuisiin hifismin hetkiinkin skottiviskin ja cool jazzin kaveriksi.

Arvosana: 4,1 pistettä viidestä.

Estrella Linssisipsi Ranch

Kaupallinen yhteistyö, Maustettu, Sipsit, Snacksit

Estrellan veikkoset ottivat meikäläiseen taannoin yhteyttä ja utelivat, olisinko halukas vastaanottamaan kevään uutuusmakuja Historian Sipsien Rapinaa -pääkonttoriin testattavakseni. Koska ilmaisista sipseistä kieltäytyminen kielii mielenterveyden ongelmista ja on käsittääkseni rikoslain mukaan rangaistava teko, tartuin luonnollisesti tarjoukseen.

Tämä artikkeli voidaan siis mieltää kaupalliseksi yhteistyöksi, mutta vakuutan silti arvioivani sipsilaatikosta ensimmäisenä käteeni osuneita Ranch-linssisipsejä täysin objektiiviset kiikarit silmilläni. Laatikon muuta sisältöä ruodin yhtä puolueettomasti lähiviikkoina.

Kuten jo hiljattain tulin kirjoittaneeksi, Estrellan linssisipsit ovat mielenkiintoinen snacksin ja sipsin välimaastossa operoiva uutuus, jonka suurimmat valtit ovat muoto ja rapeus. Suhteellinen vähärasvaisuus, runsas proteiinipitoisuus ja vegaanisuus eivät linssisipsien tapauksessa suomennu mauttomuudeksi (toisin kuin esimerkiksi HOM-banaanisipsien kohdalla). En osaa sanoa, ovatko linssisipsit tosiasiallisesti perunalastuja terveellisempi naposte, mutta herkullisuutensa puolesta ne eivät perinteisille sipseille häviä.

Aiemmin testaamani kermaviili & sipuli -maustettu versio kärsi hieman mausteen mietoudesta. Kuinka on lempimakuni ranchin laita?

Rakenne: Linssisipsien kaksi parasta puolta ovat edelleen rapeus ja täydellisen dipattava muoto, vaikkei tällä kertaa mukana dippiä olekaan. Rapeus säilyy pureskellessa yllättävänkin pitkään, eikä linssisipsi mössöydy suussa kovinkaan pian. Linssisipsien koostumus on jossain Pringlesien, juustonaksujen, perunaisuuden ja Raffelien nelikentän keskellä, mutta rapeudeltaan täysin omaa luokkaansa.

Maku: Ranch-mauste on linssimassalle vielä huomattavasti taannoista kermaviili & sipulia passelimpi makupari. Kuten aiemmissakin versioissa, näissäkin mausteen tasaisuus jättää paikoin toivomisen varaa, mutta ei silti tule oivallisen makuelämyksen tielle. Ranchissa korostuu päällimmäisenä hapokkuus, niiden alla tomaatti ja paprika sekä miedompana kermaviili. Kokemus on tujakka ja kirpeä, muttei silti käy makuhermojen päälle runsaamminkaan naposteltuna. Linssien maku paistaa ranch-mausteen alta vähemmän kuin kermaviili & sipuli -versiossa.

Kokonaisuus: Estrella on lyönyt Ranch-linssisipseillä kunnarin, enkä edes sano näin siksi, että sain sipsit ilmaiseksi. Ymmärrän pienemmän pussikoon olevan linjassa terveellisemmän napostelun mielikuvan kanssa, mutta toivoisin silti Estrellalta megapussikokoista versiota ihan vain nähdäkseni, voiko näitä syödä kyllästymiseen asti. 300 grammaa linssituotteita varmasti tuntuu mahan toiminnassa, mutta se saattaisi näin herkullisen tuotteen kohdalla olla täysin sen arvoista.

Arvosana: 4,4 pistettä viidestä.