Päivystävän snackspertin puoliso muistelee aina tähän aikaan vuodesta lapsuutensa vappua, jona oli ystävänsä kanssa saanut ahaa-elämyksen ja käyttänyt Snack Frieseja siman ryystämiseen. Olen toisinaan miettinyt, että idea voisi olla testaamisen arvoinen, mutta toisaalta rinnastanut sen ruoalla leikkimiseen.
Tänä vappuna päätin kuitenkin viimein tarttua härkää sarvista ja tutkia Agit-Propin kuuntelun lomassa, onko ajatuksessa sittenkin mieltä. Tuntuisi lopulta haaskaukselta elää elämänsä loppuun saakka niin, ettei olisi koskaan hyödyntänyt Snack Friesin pillimäistä muotoa, no, pillinä.
Siispä asiaan! Snack Friesin työntäminen simalasiin tuntuu alkuun jotenkin riettaalta, mutta muuttuu yllättävän pian luontevaksi. Sima virtaa runsaana pilliksi muuttuneen naposteen läpi. Makean siman ja bbq-mausteen yhdistelmä ei ole taivaassa tehty liitto, mutta tuntuu hetken uutuudessaan ja outoudessaan kutkuttavalta. Snack Friesin ulottuvuus loppuu ennen lasin puoliväliä, mutta ainakaan naposte ei ennätä lutteroitua, ellei juo syystä tai toisesta todella hitaasti.
Simassa marinoitunut Snack Fries ei rousku hampaissa, muttei silti ole menettänyt täysin kiinteyttään. Kertamakuelämyksenä se on viihdyttävä, mutta en usko palaavani konseptiin enää tulevina vappuina.
Ei hätää! Sipsiblogin innovatiivinen lukija Lasse on keksinyt ratkaisun ihmiskuntaa vuosikymmeniä askarruttaneeseen pulmaan. Kaikessa lyhykäisyydessään Lassen metodi toimii näin:
”Homma toimii siten, että keität hieman vettä ja laitat kattilan päälle siivilän, jossa on naksuja. Noin minuutti riittää. Lopputuloksena lämpimiä pikanahistuneita juustonaksuja par excellence.”
Lienee selvää, että riensin välittömästi kokeilemaan tätä uskomatonta Pirkka-henkistä niksiä. Siivilän sijaan käytin kattilakaapin perukoilta löytynyttä höyrystyshäkkyrää, jonka järkeilin tarkoitukseen vähintään yhtä oivallisesti.
Ja kuinka ollakaan: tuoreet juustonaksut nahistuivat minuutin höyrykäsittelyllä lähes samaan tilaan kuin kahden vuorokauden ilmakypsytyksellä!
Omaan suuhuni optimaalinen nahkeus löytyi 90 sekunnin höyrystyksellä. Kahden minuutin höyrystys johti siihen, että naksut alkoivat sulaa ja kiinnittyä höyrystyshäkkyrään. Kokeilemalla löytää taatusti itselleen sopivan nahkeuden asteen. Kiinnostava sivuhavainto oli, että juustonaksut toimivat lämpiminä erinomaisen hyvin.
Muistaako joku vielä webringit? Ennen hakukoneiden (nyttemmin hakukoneen) valtakautta saman aihepiirin sivustoja yhteen niputtaneet linkkikarusellit olivat erinomainen tapa löytää mielenkiintoisia sisältöjä ja saada näkyvyyttä omalle saitille.
Internetin kehitys on tehnyt webringit pitkälti tarpeettomiksi, mutta toisinaan sitä tulee kaivanneeksi samaan tapaan kuratoitua linkistöä, jonka avulla sukeltaa syvälle tiedon valtatien uumeniin.
Huomioiden sipsien aseman kenties maailman ostetuimpana suolaisena naposteena on hätkähdyttävää, kuinka vähän netistä löytyy laadukasta ja asiantuntevaa sipsisisältöä. Webringiä näistä ei siis ihan vielä aikaiseksi saa, mutta ehkä tämä pieni kokoelma inspiroi uusia sipsienystäviä aloittamaan omia kanaviaan ilosanoman levittämiseksi.
Tässä siis snackspertin neljä kovinta sipsilinkkiä vuonna 2019!
In the Chips with Barry
Minuutin mittaisia humoristisia videoarvioita suoltava Barry on henkilökohtaisen parasta sipsiasiaa juuri nyt -listani ykkösenä. Viime marraskuussa urakkansa aloittanut Barry tykittää tavaraa linjoille hengästyttävään tahtiin ja on nopeasti täydellistänyt pika-arvioiden formaattinsa.
Kuten In the Chips with Barryn etusivulla todetaan:
If you’ve been looking for a bearded guy who eats chips and makes weird noises, stop drilling – you’ve struck oil!
Taquitos.net
Taquitos on sivuston taglinen mukaisesti serious about snacks. Sympaattisesti vuosituhannen alkupuolesta muistuttava ulkoasu kätkee taakseen internetin järeimmän kattauksen sipsi- ja muita napostearvioita (tätä kirjoittaessa 8623 arviota 84 eri maasta!).
Taquitosin ote on kuivakan asiallinen ja aina asiantunteva. Arviot ovat tiiviihköjä eivätkä sisällä arvosanoja. Jokin toimituskunnan sisäinen arvosteluasteikko Taquitosilla kuitenkin lienee: sivustolta löytyy esimerkiksi vakuuttava maailman huonoimpien sipsien lista.
Sipsiradio
Kotimaisista toimijoista ehdottomasti nostamisen arvoisin on Suomen paras ja mahdollisesti ainoa sipsiaiheinen podcast Sipsiradio, jossa salanimillä esiintyvä turkulainen kaksikko ruotii sipsejä, dippejä ja näiden lieveilmiöitä pistämättömään tyyliin.
Internetin liikennevaloissa huhutaan, että kakkoskausi on tulossa kuluvan vuoden aikana. Odotan innolla!
The Chip Review
Kunniamaininnan ansaitsee jo edesmennyt Chip Review, joka on muistaakseni Taquitosin ohella ensimmäinen internetin aalloilla kohtaamani sipsiresurssi.
Chip Review erikoistui astetta filosofisempiin ja proosallisempiin sipsitutkielmiin, kunnes tietokannan tuhoutuminen sai sivuston ylläpidon heittämään hanskat naulaan pari vuotta takaperin. Onneksi Chip Review’n vanhat kirjoitukset ovat edelleen linjoilla!
Onko tiedossasi erittäinkovia sipsisivustoja, jotka haluaisit mainita? Heitä kommentti artikkeliin tai Facebookiin!
Juustonaksut ovat lähes yhtä poleeminen aihe naposteiden ystävien keskuudessa kuin Pringles ja linssisipsitkin. Toiset pitävät niitä loukkauksena juuston käsitettä kohtaan, toiset taas rakastavat niiden rahtusen irstastakin olemusta. Tässä vaiheessa aiempiin kirjoituksiini vihkiytynyt lukija jo tietänee, että lukeudun ehdottomasti jälkimmäiseen leiriin.
Juustonaksujen ystävienkin piirissä on eri faktioita, ja siitä päästäänkin viikon todellisen aiheen äärelle. Työporukan lounaskeskustelussa tuli puheeksi se, milloin juustonaksut ovat parhaimmillaan: heti pussin avaamisen jälkeen rapeimmillaan, vai yön–parin yli seisoneina ja rahtusen nahistuneina?
Kysymys on ilmeisen universaali, ja se onkin pikaisen googlettelun perusteella herättänyt keskustelua monenlaisilla foorumeilla aina YlilaudastaRedditin kautta MTV Uutisiin. Useimmissa lähteissä mainitaan, että juustonaksut ovat parhaimmillaan yön yli tekeytyneinä, mutta pidempiäkin aikamääreitä on esitetty. On siis pseudotieteellisen kokeen aika.
Päivä 1 kello 20.54, heti pussin avaamisen jälkeen. Pari viime vuotta olen tyydyttänyt juustonaksuhimoani pääasiassa Taffelin Jumbojuusto Bacon & Cheddarilla ja tajuan, etten oikeastaan ole syönyt perusmuotoisia Juustosnackseja pitkään aikaan. Muistikuvani niiden todellisesta luonteesta saattaa siis olla jopa jokseenkin hämärtynyt. Pidän tätä erinomaisena lähtökohtana juustonaksuprojektille, sillä minulla ei todella ole valmista mielipidettä siihen, missä kohtaa pussin avaamisen jälkeen juustonaksut ovat parhaimmillaan.
Heti pussin avaamisen jälkeen juustonaksut ovat erittäin rapeita ja rakenteeltaan melko ilmavia. Ne eivät varsinaisesti jankkiudu pureskellessa juurikaan, vaan katoavat nopeasti jättäen jälkeensä jo lapsuudesta tutun miedon juuston maun. Oliko makua ennen enemmän vai tuntuuko se vain siltä? Bacon & Cheddar -variaatioon verrattuna kokemus on todella erilainen, mutta vaihtelun väitetään virkistävän.
Päivä 2, kello 9.17. Huomaan pohtivani valintojani, jotka ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kirjoitan nettiin siitä, kuinka syön juustonaksuja monena peräkkäisenä päivänä ja pidän niitä hyvinä.
Aamukahvin kanssa nautitut juustonaksut eivät vielä osoita merkittäviä nahistumisen merkkejä. Panen merkille, että juustonaksut ja kahvi ovat oivallinen yhdistelmä. Rapeus on ennallaan, mutta tuntuu, että makua on jotenkin eilisiltaa enemmän.
Työkaverini filosofoi, että juustonaksut maistuvat parhaalta juhlien jälkeisenä aamuna. En juhlinut eilen, mutta yhden oluen nautin vapaapainin katsomisen kyytipoikana. Vaikuttaakohan?
Luin Instagramista mielipiteen, jonka mukaan juustonaksut ovat nahkeudeltaan optimaalisia 40 tuntia pussin avaamisen jälkeen. Omassa projektissani tämä aikamääre tulee täyteen kolmantena päivänä kello 12.54. Saa nähdä!
Päivä 2, kello 11.32. Nappaan pari juustonaksua lounaan yhteydessä. Juustonaksupussi oli keittiön sivupöydällä samalla kun paistoin lettuja, mikä saattoi vaikuttaa keittiön ilmankosteuteen ja lämpötilaan. Pientä nahkeuden ilmaantumista havaittavissa!
Päivä 2, kello 20.46. Pussin avaamisesta on osapuilleen vuorokausi. Juustonaksut ovat selvästi alkaneet nahistua, mutta rapeutta on silti mukana melko roimasti. Tavallaan pidän tästä nahistuneen ja rapean välimallista, mutta epäilen, että juustonaksut nahkeutuvat/paranevat tästä vielä.
Päivä 3, kello 11.12. Kriittiseen 40 tunnin rajapyykkiin on vielä muutama tunti, mutta nahkeus alkaa jo voittaa rapeuden. Juustonaksujen rakenne on muuttunut suussa mössööntyvään suuntaan ja sormiin tuntuu jäävän aiempaa enemmän keltaista taikapölyä. Nahkeus tuo juustonaksuihin enemmän “bodya”, mikä tekee pureskelusta nautinnollisempaa. Katsotaan muutaman tunnin päästä!
Päivä 3, kello 13.55. 40 tunnin raja ylittyi tunnilla. Juustonaksujen tila melko lailla sama kuin kello 11.12, tuntuu, että nahkeutumisen varaa olisi vielä vähäsen. Pussista jäljellä osapuilleen kolmannes, saa nähdä, riittääkö koe-erästä enää neljännelle päivälle, varsinkin kun illalla on seurattava eduskuntavaalituloksen kehittymistä, mikä tunnetusti vaatii napostelua.
Päivä 3, kello 19.41. Pussin avaamisesta on pian kaksi vuorokautta ja juustonaksuissa alkaa nyt olla sellainen nahkeus, jonka toivoinkin niiden saavuttavan. Rapeutta on sen verran, että puraistessa vielä rasahtaa, mutta alun kevyt ilmavuus on korvaantunut herkullisella mutusteltavuudella. Sanoisin, että juustonaksut ovat nyt parhaimmillaan. Aion vielä jättää pussin pohjalle pienen erän neljättä päivää varten, mutta uskon, että käyrä on tästedes laskeva.
Päivä 4, kello 7.12. Nahkeus on pysynyt osapuilleen ennallaan, ei mainittavia muutoksia. Pussin pohjalla muutama yksinäinen juustonaksu. Koe päättyy illalla.
Päivä 4, kello 21.14. Kolmannen päivän illan jälkeen juustonaksuissa ei enää tapahtunut mainittavia muutoksia, nahkeus alkoi loppua kohden ehkä jo kääntyä takaisin kohti lievää kuivuutta. Olen hämmästynyt, että sain juustonaksupussin kestämään yli kolme vuorokautta
Tuloksena voidaan siis subjektiivisesti sanoa, että juustonaksut ovat parhaimmillaan noin kaksi vuorokautta pussin avaamisen jälkeen. Lieneeköhän valmistusteknisesti mahdollista tuoda markkinoille jo valmiiksi nahkeutettuja juustonaksuja?
Monet napostelun ystävät ovat viime viikkoina hihkuneet somessa riemusta joukkorahoituspalvelu Mesenaattiin ilmestyneen Etu-Töölön Sipsimuseo -hankkeen tiimoilta. Sipsikulttuuria kronikoiva ja eri sipsilaatuja arkistoiva Etu-Töölön Sipsimuseo on ottanut hyvin tuulta alleen ja onnistunut jo saavuttamaan tuhannen euron minimirahoitustavoitteensa.
Projektin takana häärii esimerkiksi Töölön Ketterä -duosta tuttu muusikko Fedja Kamari, joka kuvailee itseään kampanjasivulla kiivaaksi sipsien rakastajaksi. Miehelle oli luonnollisesti pirautettava ja otettava selvää, mistä Sipsimuseossa on pohjimmiltaan kysymys.
Sipsiblogista päivää! Mikä Etu-Töölön Sipsimuseo oikeastaan on ja miksi sellainen on perusteilla?
”Ajatus Sipsimuseosta alkoi kehittyä, kun pohdin elintarvikkeiden katoavaisuutta. Markkinoille tulee vuosittain valtava määrä erilaisia uutuuksia, jotka saattavat kadota yllättävänkin nopeasti jättämättä mitään jälkiä maailmaan. Sipsimaut ovat tästä erinomainen esimerkki. Monelle on saattanut jäädä voimakkaitakin muistoja jostain vain hetken myynnissä olleesta mausta.
Tarkoituksenani on siis kerätä ja dokumentoida kevään aikana mahdollisimman laaja kokoelma erilaisia sipsinimikkeitä sekä sitten arkistoida ne asianmukaisesti. Sipsit eivät luonnollisestikaan tule säilymään syötävinä maailmanloppuun asti, mutta eivät monet museoautotkaan ole enää ajettavia.”
Tämäntyyppinen projekti voi olla helposti miellettävissä huumoriksi tai hassutteluksi, mutta mitä ilmeisimmin olet lähtenyt keräämään kokoelmaa tositarkoituksella.
”Kyse ei missään nimessä ole läpästä. Museo on sanana ehkä pieni provokaatio, jolla projekti on saanut sellaista huomiota, jota se ei muulla tavalla olisi saanut. Toki hanketta tehdessä on pieni pilke silmäkulmassa ja olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten huumorin avulla pystyy selittämään kompaktisti isojakin ilmiöitä.
Lähestymistapani on osin taiteellinenkin: päätavoite on tietysti lunastaa joukkorahoitukseen osallistuneille asettamani lupaukset, mutta mikäli projekti saa jonkun ajattelemaan kulutushyödykkeiden katoavaisuutta, ei siitä haittaakaan liene.
On ollut kiinnostavaa seurata, miten hanke on saanut täysin ennakko-odotusteni vastaisesti huomattavaa somesuosiota ja kiitettävästi rahoittajia. Kenties tällaiset projektit ja Sipsikaljavegaanit-tyyppiset Facebook-ryhmät ilmentävät kaikenlaisten terveystrendien jälkeistä ruokakulttuuria, jossa ei ole enää mikään tabu olla ylpeästi sipsien tai pakastepizzojen ystävä.”
Miten kokoelman kerääminen on lähtenyt käyntiin?
”Kokoelman haaliminen käynnistyy toden teolla vasta joukkorahoituskampanjan päätyttyä maaliskuun lopussa. Olen kuitenkin jo tässä vaiheessa saanut merkittäviä lahjoituksia esimerkiksi Estrellalta ja Real Snacksilta.
Kartoitan myös ystävä- ja tuttavaverkostostani henkilöitä, jotka voisivat toimittaa kokoelmaan sipsilaatuja ulkomailta. Lisäksi vireillä on yhdenlainen yhteistyökuvio erään minulle rakkaan italialaisen sipsivalmistajan kanssa, mutta siitä ei vielä tässä vaiheessa voi kertoa enempää. Tavoitteenani on saada kokoelmiin ainakin sata erilaista sipsinimikettä.”
Oletko tehnyt kokoelman suhteen jonkinlaisia rajauksia, vai kelpaavatko Sipsimuseoon kaikki naposteet väristä ja muodosta riippumatta?
”En ole lyönyt vielä mitään lukkoon, mutta luulen, että pääfokuksessa tulevat olemaan perunasta valmistetut lastut, eli esimerkiksi juustonaksun tyyppiset tuotteet jäävät pienemmälle huomiolle. Sitten on tietysti tämä Pringles-kysymys: ovatko ne sipsejä vaiko eivät? Itse olen sitä mieltä, että ovat, ja kuuluvat täten ehdottomasti Sipsimuseon kokoelmaan.
En myöskään tee eroa artesaanituotteiden ja suurten brändien massatuotettujen sipsien välille. Molemmat ovat yhtä tervetulleita Sipsimuseon kokoelmiin.”
Milloin Etu-Töölön Sipsimuseon avajaisia juhlitaan?
”Toivottavasti alkukesästä. Kokoelman katalogi on tarkoitus saattaa painokuntoon toukokuun aikana ja joukkorahoitukseen osallistuneiden Sipsimuseo-t-paidat ja -puserot postiin mahdollisimman pian.
On ollut ilo huomata, että sipsikulttuuri elää ja voi hyvin, ja hankkeeni on löytänyt yleisönsä ja hieman mediahuomiotakin. Erityiskiitoksen haluan antaa Mesenaatille siitä, että heillä oli uskoa tarttua Sipsimuseon joukkorahoittamiseen, vaikka hanke on taatusti saattanut aluksi kuulostaa hyvinkin epäilyttävältä.”
Historian Sipsien Rapinaa jää mielenkiinnolla seuraamaan hankkeen etenemistä ja toivottaa Fedjalle onnea ja menestystä Etu-Töölön Sipsimuseon vauhtiin saamisessa!
Tarkoitus oli tällä viikolla käsitellä hiljattain lähipostiini saapunutta, venezuelalaisia ja espanjalaisia herkkuja sisältänyttä sipsilähetystä. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että nenästä tulevan rään määrä on suoraan kääntäen verrannollinen makuaistin toimivuuteen, eli olen suomeksi sanottuna ankarassa flunssassa enkä täten koe olevani kykenevä sipsien makutestaamiseen.
Käytän siis tämän sauman hyväksi ja käsittelen aihetta, joka ei vaadi sen kummempaa makustelua: dipin ja sipsien kohtaanto-ongelmaa.
Jaa siis mitä?
Nimittäin! Kun ostaa peruskoon 300–325 gramman megapussin sipsejä ja tekee dipin tyypilliseen 200 gramman kermaviilipikariin, törmää väistämättä maltillisestikin dipatessa siihen, että dippi lopahtaa kesken, kun sipsejä on jäljellä vielä 1/3 pussillista.
Käteen jää siis noin sata grammaa sipsejä, jotka eivät ainakaan parane avonaisessa pussissa ja tarvitsevat näin vielä kipeämmin dippiä kaverikseen. Ilmeinen ratkaisu on tietenkin ostaa megapussia kohden kaksi dippiä, mutta tällöin jääkaappiin jää osapuilleen puolikas dippi, jolla ei sitten taas tee sellaisenaan yhtikäs mitään.
Yhtälö täydelliseen sipsin ja dipin riittävyyteen on siis kaksi megapussia sipsejä ja kolme pikaria dippiä, mikä taas on jopa suurkuluttajan mielestä melkoisen kohtuuton määrä sipsiä ja dippiä yksin nautittavaksi. Seurassa tilanne on tietenkin toinen, mutta hiharavistuksena väitän, että sipsien kuluttajistossa yksinnauttijia on huomattava osuus.
Suurten sipsivalmistajien valikoimista löytyy toki muitakin pussikokoja, mutta 150 gramman pussista jää silti dippiä yli ja 250 gramman pussin kanssa saa taas dipata erittäin tarkkaan, että dippiä riittää viimeistäkin lastua myöten.
Ehdotankin kohtaanto-ongelman ratkaisuksi 300 gramman kermaviilien ja 1,5-kertaisten dippijauhepussien tuomista markkinoille. Kermaviiliä menisi kaupaksi enemmän ja parhaassa tapauksessa sipsifirmat voisivat päätyä jonkinlaiseen yhteistyökuvioon meijerien kanssa. Valio, Arla, Taffel ja Estrella: oletteko kuulolla?
Plus! Haluaisin kehottaa kaikkia sipsinmielisiä harkitsemaan lompakkojensa nyörien raottamista äärimmäisen tärkeältä vaikuttavaa Etu-Töölön sipsimuseo -hanketta varten.
Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessa tuli mainittua, sourcream & onion on todellinen sipsien Toyota Corolla, luotettava työjuhta, ajaton klassikko ja peruskivi, jonka saatavuuteen ja perusolemukseen voi luottaa.
Osapuilleen jokaisella sipsivalmistajalla on sourcream & onionista oma näkemyksensä. Siksipä se onkin oivallinen kohde Historian Sipsien Rapinaa –blogin ensimmäiselle sipsiraadille. Arvioitavat merkit ovat Snack Day (ent. Crusti Croc, Lidl), Taffel, Pirkka, Real Snacks, Lay’s, Rainbow, Pringles ja Estrella. Raati olisi halunnut mukaan vielä First Pricen, mutta ei onnistunut löytämään kyseistä tuotetta ennen raadin järjestämispäivää.
Arvovaltainen raatimme koostuu kuin tahattomasti Sisko SavonlahdenEhkä tänä kesänä kaikki muuttuu -teoksen inspiroimana pääasiassa kolmekymppisistä naisista, joille sourcream & onion -sipsien voi hyvällä omatunnolla todeta olleen sukupolvikokemus. Raatiin kuuluvat päivystävän snackspertin lisäksi henkilöt Hanna Junkkari ja Mari Uusivirta, joista kummankin asiantuntemuksesta ja arviointikyvystä menen tuoreustakuuseen. Raatia täydensi myös juuri sipsipolkunsa aloittanut taloutemme kolmevuotias, joka kommentoi kaikkien sipsien olleen ”melko hyviä, paitsi yksi oli melko pahaa”.
Puoluettomuuden varmistamiseksi sokkomaistelun fasilitoi ulkopuolinen luotettu taho. Arviointiasteikoksi asetettiin 0,0–5,0 ja kaikkien arvioitsijoiden pisteet laskettiin lopuksi yhteen. Maksimipistemäärä on siis 15.
”Olen sellainen ihminen, joka reissuun lähtiessään menee perillä aina ensimmäisenä ruokakauppaan ja sipsihyllylle. Ehkä se kertoo minusta tarpeeksi”, Hanna Junkkari luonnehtii itseään.
”Itse tahtoisin lähinnä lainata pikkuveljeäni: mulla ei oo nälkä, missä ne sipsit on?” Mari Uusivirta täydentää. Siispä asiaan: Sourcream & onionit on listattu alla paremmuusjärjestykseen alkaen voittajasta. Kulhoissa esiintyvät numeroteipit ilmaisevat maistelujärjestystä.
Estrella: 8,3 pistettä
Raati kiitti: ”Paljon makua, myös peruna maistuu sopivasti. Tuttu ja turvallinen maku, josta tulee lapsuus mieleen. Pehmeä jälkimaku. Hyvä paisto.”
Raati moitti: ”Maustetta paikoin epätasaisesti, myös paistossa epätasaisuutta ja paikoin palaneisuutta.”
Taffel: 7,8 pistettä
Raati kiitti: ”Nostalginen, vähän löysäkin maku, mutta hyvällä tavalla. Vaatii hetken suussaolon, että pääsee oikeuksiinsa. Hyvän kokoisia, kaunis väri.”
Raati moitti: ”Öljyisyys korostuu liikaa. Nämäkin paikoin palaneita reunoilta, todela vaihtelevaa paistoa ja maustuneisuutta pussissa.” (Jälkeenpäin mainittua: ”Sattuiko Taffelilta huono erä? Yleensä näihin on voinut luottaa.”)
Snack Day (Lidl): 7,8 pistettä
Raati kiitti: ”Paljon makua, sopivan kirpsakka ja hapan. Hyvä sourcreamin ja onionin suhde. Rapeita. Kokonaisuudessa maistuu myös lievä juustoisuus.”
Raati moitti: ”Maku jopa vähän hyökkäävä ja melko suolainen, mikä voi olla hyvä tai huono asia.”
Pirkka: 6,3 pistettä
Raati kiitti: ”Uskomattoman rapeita, tasainen laatu. Kaunis väri ja hyvin sipsimäiset piirteet. Paras jälkimaku.”
Raati moitti: ”Maku on hyvä, mutta sitä saisi olla enemmän, jäävät vähän laimeiksi. Ovat niin rapeita, että kitalaki menee rikki.”
Real Snacks: 4,9 pistettä
Raati kiitti: ”Lempeä maku, jossa korostuu huomattavasti sipuli. Näissäkin esiintyy juustoisuutta, riippuu maistajasta tykkääkö vai ei.”
Raati moitti: ”Hapankerma tuntuu puuttuvan lähes kokonaan, vähän lattea ja tunkkainenkin maku. Kaipaavat kipeästi dippiä.”
Raati moitti: ”Vähän teollinen kokemus, Pringlesin ominaismaku puskee liikaa läpi, maustetta saisi olla enemmän.”
Rainbow: 3,2 pistettä
Raati moitti: ”Maku häviää suusta nopeasti, jäljelle jää pahvisuus ja suolaisuus. Liikaa rasvaa. Ulkonäkö antoi odottaa perunalta maistuvaa tuotetta, petti odotukset.”
Lay’s: 0,5 pistettä
Raati moitti: ”Kitkerä, maistuu palaneelta sipulijauheelta, inhottava, karvas. Kamala ajatella, että ostaisi näitä sipsinhimoissaan ja pussin korkattuaan joutuisi kohtaamaan tällaisia. Yksinkertaisesti pahaa, vie mielen kellariin.”
Loppuhuomioita
Mikään vertailuun osallistuneista ei lopulta saanut järin korkeita pisteitä, mikä ehkä kertoo sourcream & onionien keskitien kulkijuudesta. Voittajat olivat perusvarmoja ja -hyviä kulutustuotteita, joihin tulee säännöllisesti tartuttua kun erikoisemmat viritykset alkavat kyllästyttää.
Yleisellä tasolla sourcream-osuutta olisi toivonut enemmän suurimpaan osaan kilpailijoita. Sourcream & onion myös tunnetusti hyötyy hyvän dipin kanssa parittamisesta, joten paljaan sipsivertailun lisäksi saattaisi olla hyvä suorittaa toinen maistelu myös dipeillä. Tuoreuden kanssa ei yhdelläkään sipsillä ollut ongelmia.
Huomionarvoista on, että Lay’sin sourcream & onion on muistini mukaan ensimmäinen kerta, kun en ole pystynyt syömään sipsipussia loppuun vaan olen joutunut kaatamaan sen sisällön roskiin.
Allekirjoittaneella on sipsien ohella toinenkin palavan intohimon kohde: musiikki. Näiden kahden maailman välillä on kuitenkin harvinaisen vähän limittymistä. Rakkaudesta ja maailmanpolitiikasta kyllä on raapustettu lauluja kyllästymiseen asti, mutta sipsit ovat tyystin suotta jääneet musiikilliseen aihepaitsioon.
Ruoka ei ylipäätäänkään järin usein valikoidu pop-kappaleiden ydinaiheeksi. Macaulay Culkinin Pizza Underground -yhtye oli tervetullut avaus kohti uudenlaista avaruusajan ruoan ja musiikin liittoa, mutta näyttää toistaiseksi jääneen kertailmiöksi.
Tässä kirjoituksessa kokoan yhteen muutamia sipsiaiheisia kappaleita ja arvioin niiden ansioita sipsimusiikin suunnannäyttäjinä.
Sur-Rur: Sipseihin kirjoitetut kirjeet
Mukaansatempaavassa reggae-henkisessä veisussa säilytetään hiuksia muovipussissa ja pohditaan sipseihin kirjoittamisen mielekkyyttä. Olennainen tulee sanottua nopeasti, eikä minuutissa ja 24 sekunnissa ennätä pitkästyä. Sipsit ovat kuitenkin nimestä huolimatta biisissä melko pienessä roolissa.
Konservatiivinen snackspertti suosittelee tulevaisuudessakin kirjoittamaan kirjeet paperille ja pitämään sipsit sipseinä.
Delta Force 2: Viinaa ja sipsejä
Jylhällä riffillä käynnistyvä thrash-pläjäys alleviivaa ikiaikaista totuutta, siis alkoholijuomien ja sipsien taivaallista liittoa. Tarttuva kertosäe ja lopun armoton sahaus saavat jalan naputtamaan, pään nyökkimään ja käden hamuamaan pulloa, sipsikulhoa tai molempia.
Vain kitarasoolo puuttuu!
Shadows Of Knight: Potato Chip
Potato Chip ei tavallaan kuulu samaan sarjaan muiden esiteltyjen kappaleiden kanssa, koska tämä on mainostarkoituksiin tehty levytys. Kun kyseessä on kuitenkin näin käsittämättömän tarttuva renkutus, tuntuu vääryydeltä jättää tällainen pop-helmi huomiotta.
Laulun minäkertojan naisystävä ei pidä perunoistaan paistettuna tai hash browns -raasteena, vaan kelpuuttaa lautaselleen ainoastaan perunalastuja, mikä on tietysti täysin ymmärrettävää. Lopussa naisystävä rinnastuu yllättävästi suoraan perunalastuun, mikä herättää kysymyksiä laulajan mahdollisista kannibalistisista taipumuksista.
Tehosekoitin: Syön sipsejä
Kotimaisen sipsirockin peruskivi, jossa toisaalta on lopulta aika vähän asiaa sipseistä. Avauslaini on kuitenkin tyhjentävän uskomaton: ”Istun himassa, syön sipsejä / ei mun elämässä oo kicksejä”.
Itse olen toisaalta saanut elämäni varrella hämmästyttävän paljon kicksejä juurikin sipsien syömisestä.
Danzkoi: Sipsi & Dippi (feat. 5.Unity)
Nuoriso ei olekaan pilalla! Taatusti listan sipsipitoisin ja informatiivisin kappale, joka käy läpi koko nautintoprosessin aina sipsipussin hankinnasta kulhon nuolemiseen. Mainitaanpa biisin mittaan jopa sipsien puolesta kuoleminenkin.
Sipsi & dippi -kappaleen musiikillisista ansioista voi taatusti olla vähintään kahta mieltä, mutta kertosäkeen tarttuvuutta ei voi kyynisinkään rap-vihaaja kieltää.
Slim Gaillard: Potato Chips
Jokseenkin Billy Dee Williamsia muistuttava Slim Gaillard oli asian ytimessä jo vuonna 1952. Kukapa ei olisi toisinaan tai useinkin harkinnut lounaan korvaamista perunalastuannoksella?
Slim myös erittelee erilaisia loistavia paikkoja sipsien nauttimiseen: lounaan lisäksi sipsit soveltuvat vaikkapa piknikille tai pallopeliin. Tymäkkä fonisoolokin kappaleesta löytyy.
Jäikö listalta puuttumaan jokin snack’n’roll-klassikko, jonka olisit toivonut snackspertin huomioivan? Kirjoita kommentti!
