Piipahdin taannoin Roomassa, ja kuten jokainen itseään kunnioittava makumatkailija, suuntasin heti tilaisuuden tullen lähimpään lähikauppaan tuijottamaan sipsihyllyä. Pettymykseni oli kohtalainen: italialainen sipsimaku näyttäytyi yhden hyllyn otoksella todella mauttomana ja yksiulotteisena.
Kun kiersin seuraavina päivinä useampia ruokakauppoja ja supermarketteja, vaikutelma valitettavasti vain vahvistui. Italialaiset nauttivat sipsinsä sileinä, suolattuina ja pienissä pusseissa.
K- ja S-kauppoihin rinnastuva Pam kuitenkin tarjosi oman sipsibrändinsä puitteissa muutamia makuvaihtoehtoja. Koska tomaattisipsit ovat kotimaan markkinoilla rikollisen aliedustettu genre ja tomaatti puolestaan Italian kansallisvihannes, tartuin luonnollisesti Rossa-varianttiin, joka lupaa maistua kirsikkatomaateilta.
Rakenne: Ensimmäisenä huomion kiinnittää lastujen pirteän oranssi ja hieman maalaishenkinen ulkonäkö. Superohuet sipsit ovat rapeudeltaan ilahduttavan lehteileviä ja/tai lohkeilevia. Öljyä on niukalti, ja sipsit menevät pureskellessa todella pieniksi sirpaleiksi. Miellyttävän kepeä rouskuttelukokemus!
Maku: Valitettavasti kyseessä on yksi mauttomimmista koskaan syömistäni sipseistä. Jos Pameja tunkee suuhun kerralla valtavan kourallisen, pystyy jonkinlaista tomaattisuutta aistimaan, mutta perusnapostelussa makuprofiili on lähinnä peruna. Koska suolaakin on käytetty kitsaasti, kokemus jää äärimmäisen valjuksi.
Kokonaisuus: Ensipuraisuni italialaiseen sipsikulttuuriin oli karvas pettymys, eikä upea rouskuteltavuus riitä paikkaamaan puuttuvaa makua. Lisää saapasmaalaisia arvioita on kuitenkin luvassa, kenties jokin toinen pussi lunastaa odotukset!
Rakas lukija! On tullut Sipsiblogin kenties suurimman mullistuksen aika: vuodesta 2018 tässä julkaisussa rouskutellut Snackspertti saa rinnalleen toisen kirjoittajan.
Nimimerkillä Sipsirajan erikoistoimittaja kynäilevä kynäniekka tulee keskittymään kirjoituksissaan enemmän ilmiöihin, tarinoihin ja esseisiin, Snackspertti puolestaan jatkaa hyväksi havaitulla arviolinjalla. Toivottavasti tämä uusi luku blogin historiassa on mieleinen, rapeita lukuhetkiä!
Rouskutusta rinnassa, sipsiä sydämessä? Sipsiblogin historian ensimmäinen kyselyartikkeil on ainoa persoonallisuustesti, jonka tarvitset!
Miten reagoit, kun pitäisi kertoa oma mielipiteesi?
Menet aina vähän kierteelle, jos ajatuksesi saattavat erottua joukosta.
Tunnet itsesi ja tasalaatuiset mielipiteesi, et epäröi hetkeäkään.
Olet vähän spicy, tai ainakin niin haluaisit itsestäsi ajatella.
Mielipide? Pah, ajatuksesi perustuvat punnittuun tietoon ja tutkittuun faktaan!
Aivan, kerroit sen jo.
Kuinka mieluiten vietät vapaa-aikaasi?
Aamu-tv, viiden uutiset, seiskan uutiset ja vielä kymmenen uutiset jos hereillä pysyy.
Pihamaalla kuopsutellen tai maansiirtohommissa.
Luet Sisko Savonlahtea tai ACOTAR-sarjaa, sinä et sorsi.
Ei se tekeminen vaan se ympäristö: klassista musiikkia, Yrjö Kukkapuro -tuoli, lasissa hyvää vuosikertaa.
Päriset joko jossain moottoriurheilupuuhassa tai potkunyrkkeilemässä.
Suhteesi maukkaisiin kastikkeisiin?
Sinulla on muodot juuri niitä varten.
Olet sillä tavalla viehättävä keskustelukumppani, että melkein kuka tahansa loistaa rinnallasi.
Kameleonttina muutut sopivaksi kenen seurassa vain – joskus tosin aika erikoisilla tavoilla.
Hmh, korkeintaan laadukas kermaviili. Kuulut niihin, jotka nuuhkaisevat kahvipapuja puhdistaakseen kaikki paletit ruokalajien välissä.
Ehkäpä valkosipulidippi – jos olet pelkuri –, sinihomejuustodippi jos haluat kunnon ajelun!
Kun avaat tv:n, mikä ohjelma yllättää sinut iloisimmin?
Ei ole Metsolan voittanutta.
Se on jääkiekko-ottelu, Suomi-Ruotsi!
Bridgertonin uusin kausi, Heated rivalry, mitäs millenniaalit nyt tällä hetkellä rakastavatkaan?
Älykästä keskustelua tai jokin laadukas sarja.
SHOWWPAINII
Jos sinun pitäisi valita yksi perunaruoka loppuelämäksesi se olisi…
Perunamuussi suoraan pussista, ei kysymystäkään.
Timo, keitettynä kunnon suolassa.
Perunasalaatti, olette yhtä tuttu näky juhlapöydissä.
Varhainen siikli ruusunmuotoiseksi kierrettynä, viidessä rasvassa tiristettynä ja perunapölyllä maustettuna.
Mausteista oranssina hehkuvat ranskalaiset kaikilla mausteilla ja jalapenot päälle!
Totuuden hetki
Muistitko olla täysin rehellinen? Jos muistit, voit laskea, mitä vastausvaihtoehtoa sait eniten ja valmistautua kuulemaan ehdottoman, ainoan totuuden!
Eniten vaihtoehtoja 1?
Vakaa legenda, vuosikymmeniä muuttumaton. Sinulla on rutiinit kunnossa ja elämäso kulkee kuin tasainen taustahumina, mutta kuitenkin sinäkin olet ainutlaatuinen, ei ole toista kaltaistasi. Olet… Raffel-kierreperuna!
Eniten vaihtoehtoja 2?
Koska tavallinen suola ei ole maalaissipsin kaveriksi kylliksi, sinusta on tarpeen muistuttaa, että kyse ei ole mistään Pan-suolasta vaan MERIsuolasta. Olet luotetun klassikon vähän parempi versio. Aina hivenen rapeampi. Mutta silti kanssasi viihtyvät nekin, jotka ovat tottuneet kaupan oman merkin versioon. Olet… Maalaissipsi merisuola!
Eniten vaihtoehtoja 3?
Sisälläsi on kaksi sutta: pehmeä kermaviili ja sassy sipuli. Olet ehkä ottanut ulkopuolisia odotuksia omakuvaksesi, mutta alkanut sittemmin etsiä itseäsi. Anna mennä! He eivät tiedä, mitä odottaa! Olet… Sourcream & Onion -sipsi!
Eniten vaihtoehtoja 4?
Hienostunut, täyteläinen, harvinainen… Sinut löytääkseen tarvitaan joko taitoa, rahaa tai sijainti kantakaupungissa, mutta mielestäsi vaivannäkö kannattaa. Sinä jos joku tiedät mikä saa elämän maistumaan ripauksen verran luksuksemmalta. Olet… Tryffel Chips!
Eniten vaihtoehtoja 5?
Oletko oinas vai oletko sipsi? Näköjään molempia! Hyppäät milloin tahansa Mad Maxin rekkaan, räiskyt ja roiskut joka suuntaan. Haters gonna hate, tykkääjäts gonna tykätä! Olet… Furious-perunalastu!
Vaimoni (joka seuraa aikaansa) kertoi, että Internetissä vaahdotaan tällä hetkellä ruotsalaisista Redhead-sipseistä, jotka ovat ilmestyneet ryminällä Prismojen ja Citymarketien sipsihyllyjen paraatipaikoille.
Ruotsalaiset ovat tunnetusti brändäämisen mestareita, mikä tietysti raivostuttaa suomalaisia, joilta on nyt varastettu ainakin Muumit ja irtokarkit. Suomalaisten kitkeryyttä tuskin edes on noteerattu Itämeren vastarannalla, koska ruotsalaiset keskittyvät omaan juttuunsa ja onnellisuuteensa.
Redheadin menestyksestäkin on ainakin osittain kiittäminen brändäämistä: viehättävä pussi, näpsäkät markkinointicopyt sekä rohkea lupaus erittäin rapeista ruotsalaisista perunalastuista luovat eittämättä houkuttelevan vaikutelman. Erityisen brändillinen on pussin kylkeen painettu ”Maurin” puheenvuoro, jossa tämä kertoo lapsuudestaan ja väsymättömistä pyrkimyksistään täydellisten sipsien luomiseen.
Mutta millainen on totuus pussin sisällä?
Rakenne: Ensimmäisenä huomion kiinnittää Redheadien artesaanimainen ulkonäkö, johon kuuluvat olennaisesti reunoille jätetty kuori sekä kauniit öljykuplat. Pienehköjen lastujen väri on pirteän punaoranssi. Väite erittäin rapeista perunalastuista lunastuu heti ensipuraisulla: Redheadit ovat totta tosiaan käsittämättömän rapeita, mutteivät silti kovia tai suuta raatelevia, mistä lienee kiittäminen lastujen maltillista paksuutta ja erittäin runsasta öljyä.
Maku: Maku on iso, mutta lopulta harmillisen yksiulotteinen. Päällimmäisenä makuhermoille välittyy pekoniesanssi, jolla on lopulta todella maltillisesti tekemistä oikean pekonin kanssa. Muita hallitsevia makuja ovat paprikajauhe ja suola, ja kokonaisuus tuntuu lopulta enemmän kipakalta grillimausteelta kuin pekonilta. Peruna on hautautunut makuprofiilissa täysin tunnistamattomiin.
Kokonaisuus: Upeasta rapeudesta huolimatta keskinkertainen ja yksiulotteinen maku raahaa kokonaisuutta alaspäin ”ihan kiva”-sektorille. Pitänee ottaa testiin jokin toinen Redhead-maku.
Lähi-Salen sipsihyllyllä tuli vastaan liian herkullinen (heh) asetelma ohitettavaksi: Taffel ja Estrella ovat lanseeranneet käytännössä identtiset uutuustuotteet pussin värimaailmaa myöten!
Tässä tilanteessa päivystävä snackspertti ei voi muuta kuin asettaa ruskistettu voi ja valkosipuli -sipsit julmaakin julmempaan kaksinkamppailuun.
Rakenne: Molemmat sipsijättiläiset nojaavat rakennepuolella muista tuotteistaan tuttuun peruskaavaan. Taffelit ovat suuripoimuisia ja rahtusen rustiikkisempia reunoilla karehtivine kuorineen, Estrellat puolestaan tutun ohutpoimuisia ja ilmiasultaan jotenkin teollisemman näköisiä. Molemmat ovat väriltään hailakoita, Estrellat silmämääräisesti öljyisempiä.
Rouskutellessa Estrelloissa on totta tosiaan reilusti enemmän rasvaa. Taffelit ovat kuivempia ja hieman paksumpia, mutta ne lohkeilevat silti Estrellaa miellyttävämmin eivätkä raatele kitalakea yhtä rajusti kuin ruotsalaiset vastinparinsa.
Kaiken kaikkiaan kilpakumppanien suutuntuma on kuitenkin melko lailla samalla viivalla, ja molemmat edustavat valmistajiensa vankkaa perustasoa.
Maku: Makupuolella ero ryöpsähtää reilusti Estrellan hyväksi. Taffelit ovat suorastaan häkellyttävän mauttomia, enkä meinaa löytää niistä valkosipulia kirveelläkään. Hallitseva maku on peruna, jota täydentävät makuprofiilin reunoilla mieto ja makea voisuus sekä keskitason suola. Peruna on sinänsä miellyttävä, mutta näiden markkinoiminen valkosipulisipseinä tuntuu perustelemattomalta.
Estrelloissa puolestaan on paljon ja isosti kaikkea muuta paitsi perunaa. Kielelle ensimmäisenä vihaisesti hyökkäävää valkosipulia säestää todella runsas suola. Voi paljastuu näiden alta vasta jälkimaussa, mutta se toimii hienosti sipsien erittäin rasvaisen luonteen kanssa. Estrelloista perunaa ei meinaa löytää kirveelläkään, mutta näin isojen makujen kanssa en oikein osaa sitä kaivatakaan.
Kokonaisuus: Voittajasta ei lopulta ole epäselvyyttä: Estrellat vievät kamppailun jo puhtaasti siksi, että ne maistuvat voilta ja valkosipulilta, Taffelit pelkästään voilta (ja perunalta). Kaiken lisäksi Estrellat uskaltavat olla roisisti juuri niitä asioita, joita pussin kyljessä mainostetaan – Ruotsissa ei kainostella.
Kokonaisarvosana:Estrella: 4,3 pistettä viidestä, Taffel: 2,2 pistettä viidestä.
Dippisuositus: Estrellojen kanssa Sweet Chili, Taffelien kanssa valkosipuli.
Estrellan linssisipsit ovat jo pitkään olleet ykkösvalintani, jos on ollut tarpeen hankkia snackseja peruna- ja maissimassagenrejen ulkopuolelta. Lisäksi on tunnettu fakta, että Taffelin Ranchit ovat maailman parhaita sipsejä, ja cheddar on juustojen kuningas (manchegon ohella).
Näistä lähtökohdista voimme hyvällä syyllä olettaa, että nyt kulhossa rapisevat Cheddar Ranch -linssisnacksit ovat vähintään ylempää keskitasoa edustava naposte.
Rakenne: Linssisnacksit ovat sympaattisen ohuita suikeroita, jotka vaikuttavat esteettisesti hieman näännytetyiltä juustonaksuilta. Rakenne on rahtusen keskivertojuustonaksua tiiviimpi, ja vastusta löytyy hampaille sen mukaisesti. Pureskellessa syntyy klimppistä liiseriä, joka jää asumaan suun kaikkiin sisäpintoihin. Suikeroiden pituuserot ovat huimia: skaala on parista sentistä jopa liki 10-senttisiin pötkylöihin.
Maku: Makurintamalla kaikki on hyvin. Profiili on mehukkaan juustoinen, ja ranch on mukana kokonaisuudessa n. 40-prosenttisesti. Ranchin moniulotteista vaikutusta ei saa missään nimessä väheksyä. Itse linssimassa on melko mautonta, mutta se ei haittaa muuten tasapainoisessa kokonaisuudessa.
Kokonaisuus: Cheddarin ja ranchin liitto on kaikkiaan ilahduttava, ja maistaisin tätä maustetta mielelläni myös perinteisemmissä juustonaksuissa. Liisteröityvä massa kuitenkin näkyy arvosanassa.
Oli aika, kun tuotteiden nimissä oli oltava superlatiiveja (Super Nintendo, Super Soaker, Boss Super Overdrive). Oli aika, kun tuotteiden nimissä oli oltava pyöreä tuhatluku (Super Soaker 2000, Super Soaker 3000, Super Soaker 5000). Ja sitten oli aika, kun tuotteiden nimissä oli oltava huutomerkki (Airplane!, Aaaah! Real Monsters, Mars Attacks!).
Estrella on valinnut näistä klassisista markkinointitrendeistä yhden, ja nimennyt tuoreet tortillasipsivarianttinsa Corners!iksi. Pussin kyljessä mainitaan myös luvassa olevan intense flavour ja extra crispy. Onko brändiratkaisun tarkoitus tavoitella nostalgiaa, jännitystä vai jotain aivan muuta? Kurkistetaan pussiin.
Rakenne: Heti ensirouskauksesta on selvää, että nyt liikutaan vahvasti Doritos-maailmassa. Estrellan tulokulma ei ole aivan yhtä lohkeileva, vaan hieman kovempi, mutta silti huomattavasti lehteilevämpi kuin suurin osa kilpailijoista. Öljyä on juuri sen verran, ettei kokemus mene kuivaksi. Corners!it eivät raatele kitalakea juuri ollenkaan, eivätkä myöskään mössöydy rouskuttelun aikana. Kyseessä ei ole tasakylkinen kolmio, vaan Corners!it muistuttava muodoltaan enemmän pizzapalaa. Kuplikkaan pinnan punaoranssi väri on kaunis.
Maku: Juusto ja chili on saatu harvinaisella tavalla harmoniseen tasapainoon. Poltetta on juuri sopivasti, ja kun napakka mauste väistyy kieletä, jäljelle jää ryhdikäs maissi, joka seisoo hienosti omilla jaloillaan aina nielaisuun saakka. En osaa kuvailla makua oikein muuten kuin liki täydellisen tasapainoiseksi.
Kokonaisuus: Estrella on saapunut erittäin hyvän asian äärelle, ja aion koeponnistaa Corners!-sarjan juusto- ja lime-versiot vielä ennen lumien sulamista. Puolestani tuotteen nimi voisi olla vaikkapa Super Corners! 2000.
Tortillasipsit ja salsa ovat ikoninen parivaljakko siinä missä sipsit ja dippi, nakit ja muusi kuin Batman ja Ryydmankin – yhtä on hankala kuvitella ilman toista.
Lidlin oman El Tequito -brändin neropatit ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja päättäneet uuttaa salsan maun suoraan maissikolmioihin, eli tavallaan poistaneet tarpeen hankkia salsaa erikseen. Neroja vai pölvästejä? Otetaan selvää!
Rakenne: Silmällä tarkasteltuna El Tequitot näyttävät klassisilta maustamattomilta (eli suolatuilta) tortillaipseiltä: puolitumman keltaisesta väristä ei voi päätellä, että mukana on jännittävä mauste. Suutuntumaltaan kolmiot ovat melko kovia ja kuivia, ja ne tarjoavatkin hampaille varsin mukavasti vastusta ja rouskuteltavaa. Maissimassa on melko kiinteää, eikä se liisterimössöydy suussa juurikaan.
Maku: El Tequitojen makuprofiili typistyy lopulta kahteen piirteeseen: tomaattiin ja mietoon poltteeseen. Salsan monet nyanssit loistavat poissaolollaan, ja mauste muistuttaa enemmän tulista ketsuppia. Kokonaisuutena ajatellen maku on hieman tumma, rahtusen makea, ja häivähdyksen hedelmäinen, kenties jalapenosta johtuen. Ei missään nimessä huono, mutta melko yksiulotteinen. Itse maissimassa on melko mietoa, mutta se tukee maustetta hyvin. Maku voisi piristyä ja saada enemmän sävyjä hieman runsaammasta suolasta.
Kokonaisuus: On ilahduttavaa, että muutkin kuin Doritos tekevät rohkeita kokeiluja tortillasipsien saralla, mutta El Tequiton avaus jää auttamatta tumpuksi. Suositellaan ennemmin tulisen ketsupin kuin salsan ystäville!
Lähi-Lidlin maailman makuja -hyllystä tulee tehtyä toisinaan upeita löytöjä, kuten vaikkapa nämä pizza-maustetut juustonaksut. Paperilla konsepti on aivan uskomaton: pizza on maailman paras ruoka, ja juustonaksu naposteiden ehdotonta aatelia. Teoriassa lopputuloksen pitäisi hipoa täydellisyyttä!
Toistaiseksi pizza-maustetut sipsit ja snacksit ovat lähes poikkeuksetta tuottaneet jonkinasteisia pettymyksiä. Tämä johtuu useimmiten siitä, että pizzan maku typistetään tomaattiin ja basilikaan (tai joskus oreganoon), ja pizzan juustoinen ulottuvuus jää pienelle tai olemattomalle huomiolle.
Miten on Banditojen laita?
Rakenne: Banditon näkemys juustonaksusta on sekä ohut että lyhyt, ja suikeroiden ulkomuodosta tulee mieleen lemmikinruoka. Pinta on kielellä huomattavan karhea, johon ei juuri juustonaksuissa muuten törmää. Pötkylät ovat miellyttävän rapeita, mutta ne sulavat kuitenkin suussa todella nopeasti tahmeaksi liisteriksi. Hyviä juustonaksuja leimaava body siis puuttuu, ja vaikutelma on jokseenkin halpa.
Maku: Makurintamalla Banditot ovat kolmen kauppa: kielellä kilvoittelevat tasaväkisinä pizzamauste, voimakas suola ja melko vahva maissimassan maku. Mauste oikeasti muistuttaa pizzasta, sillä tomaatin, sipulin ja basilikan ohella mukana on miellyttävä juustoinen vivahde. Valitettavasti pizzakomponentti jää kokonaisuudessa melko vaisuksi, vaikka maku onkin muuten melko hyvin tasapainossa.
Kokonaisuus: Banditot ovat ehdottoman keskinkertaisia juustonaksuja, mutta onnistunut pizzamauste onnistuu nostamaan ne ujosti positiivisen puolelle. Kunpa maustetta vain olisi rutkasti enemmän!
Arvosana: 2,9 pistettä viidestä.
Dippisuositus: En dippaisi! Ihan jo siksi, että näin pieniä naposteita on helkkarin hankala kastaa.
Sipsiblogin ikuinen ystävä Atte törmäsi Virossa omien sanojensa mukaan ”parhaisiin (valkosipuli)sipseihin mitä on koskaan syönyt” ja uteli, voisiko lähettää allekirjoittaneelle pussillisen arvioitavaksi. Kuinka voisinkaan kieltäytyä!
Pelkkä valkosipuli on sipseissä lopulta melko harvinainen maku – useimmiten sitä tapaa paritettuna jonkin muun mausteen kanssa. Ranskalainen Brets kuitenkin on sitä mieltä, että valkosipuli voi itsessään kantaa sipsimuodossa, ja mikseipä voisi, onhan se esimerkiksi liki jokaisen valmistamani ruoan peruskivi.
Muistelen myös lämmöllä kotikaupunkini Oulun Valkosipuliöitä, joka lukeutui kotimaisten ns. erikoisten kesätapahtumien kermaan koko nuoruuteni ajan.
Rakenne: Ensivilkaisulta Bretseissä kiinnittää huomion erittäin kelmeä paisto, joka on väriltään kuin ranskalainen brie. Ulkomuoto on muutenkin jotenkin teollinen. Estrella-henkisesti ohuesti poimutettujen lastujen rapeus on melko terävää, mutta runsas öljy pehmentää suutuntumaa. Mukana on melko paljon silppua, mikä saattaa johtua myös sipsien postin mukana taittamasta matkasta.
Maku: Jo pussin avatessa kävi tuoksusta nopeasti selväksi, että homman nimi on valkosipuli, ja vain ja ainoastaan valkosipuli. Yksimakuinen sipsi voi helposti olla myös yksiulotteinen, mutta Bretseissä valkosipuli maistuu vivahteikkaasti – se on yhtä aikaa terävä, mehukas, umaminen ja pehmeän viipyilevä. Suolaa on mukana aivan holtittomasti. Peruna jää kokonaisuudessa aika pahasti piiloon, mutta ei sitä oikein osaa kaivatakaan.
Kokonaisuus: Bretsit ovat heittämällä parhaita valkosipulisipsejä, joita olen koskaan syönyt. Perunalastu itsessään on melko bulkkiosastoa, mutta itse valkosipuli on osattu leipoa mukaan aika lailla täydellisesti. Jos tykkäät tosissaan valkosipulista, tykkäät melko varmasti tosissaan myös näistä.
Syystä tai toisesta tortillasipsit eivät pitkään aikaan saaneet Suomesta sellaista jalansijaa, että kaupoista löytyisi juuri muita makuja kuin suolattu, juusto tai tulinen. Nyt tilanne on kuitenkin selkeästi muuttumassa, ja markettiemme hyllyistä on alkanut toisinaan löytymään jopa henkilökohtaista suosikkiani Doritos Cool Ranchia (eli eurooppalaisittain epämuodikkaasti Cool Americania).
Santa Maria on tex mex -genren kiistaton klassikko, joka on viime vuosina lähtenyt näyttävästi murtamaan varsin perinteistä tuotevalikoimaansa kiinnostavilla avauksilla, joskin arviokulhoon tällä kertaa päätynyt juusto & jalapeno on spektrin sovinnaisemmasta päästä.
Rakenne: Santa Mariat ovat rapeampia kuin monet kilpailijat. Ne eivät silti ole kovia, vaan maissikolmiot ovat rakenteeltaan melko keveitä ja ilmavia. Joukossa on melko runsaasti kippuralle paistuneita yksilöitä, mistä seuraa pieni miinus dipattavuuden vinkkelistä. Maissimassa ei pureskellessa täytä hampaankoloja, vaan tekstuuri jää irtonaiseksi. Rasvaa on niukalti.
Maku: Ensivaikutelma on mieto, mutta poltteen alkaa hiljalleen huomata katupölyn kuivaamilla huulilla napostelun jatkuessa. Juusto ja jalapeno antavat odottaa makupommia, mutta kokonaisuus on melko hillitty. Maku on silti tasapainossa: kaikkea on sopivassa suhteessa, kaikkea saisi vain olla enemmän. Juusto on miedompi kuin monissa juusto-maustetuissa tortillasipseissä ja jalapeno maistuu ilahduttavan hedelmäiseltä. Lopulta pääosan lämpimässä makuprofiilissa ottaa kuitenkin maissi.
Kokonaisuus: Rohkeammalla ja runsaammalla maulla Santa Marialle lohkeaisi taatusti nelosen ylittävä arvosana, mutta ujo maku ja huono dipattavuus tekevät tuotteesta lopulta varsin keskinkertaisen.
